Kuva: CTMG, Inc.
ELOKUVA | Jennifer Kaytin Robinsonin ohjaama elokuva on uusi versio uusilla hahmoilla vuoden 1997 samannimisestä elokuvasta.
”Näyttelijöissä ei ole vikaa, heiltä ei vain vaadita kovin paljoa. Juonessa ei ole varsinaisia haasteita.”
ARVOSTELU

Tiedän mitä teit viime kesänä
- Ohjaus: Jennifer Kaytin Robinson
- Pääosissa: Madelyn Cline, Nicholas Alexander, Lola Tung, Chase Sui Wonders, Jennifer Love Hewitt
- Ensi-ilta: 18.7.2025
Tiedän mitä teit viime kesänä -kauhuelokuvassa väkivalta on arkipäiväistä, äänekästä ja toistuvaa. Jennifer Kaytin Robinsonin ohjaama elokuva on uusi versio uusilla hahmoilla vuoden 1997 samannimisestä elokuvasta.
Koulukaverit tapaavat kotikaupungissa toisensa, kun kaksi kavereista Danica (Madelyn Cline) ja Teddy (Tyriq Withers) menee kihloihin. Mukana ovat Ava (Chase Sui Wonders), Stevie (Sarah Pudgeon) ja Milo (Jonathan Hauer-King). On Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä ja silloin järjestetään suuri ilotulitus, jonka näkee parhaiten kaupungin ulkopuolelta, vuoristotieltä.
Viiden hengen porukka juhlii ja huvittaa toisiaan temppuilemalla tiellä, jossa autot ajavat todella lujaa. Lopulta sattuu iso vahinko: auto kuljettajineen ajaa metallisen tiensuojan läpi rinnettä alas. Porukka on ensin erimielinen siitä, oliko onnettomuus heidän vai kuljettajan syytä. Poliisin ja ambulanssin paikalle hälytettyään nuoret pakenevat paikalta ja sopivat, etteivät kerro tapahtuneesta kenellekään mitään, koskaan.
Vuoden kuluttua onnettomuudesta Danica on menossa naimisiin, ei kuitenkaan Teddyn vaan Billyn (Nicholas Alexander) kanssa. Teddy on mennyt rappiolle eikä enää käy aviomiehestä. Polttareissa Danica saa kortin, jonka mukaan joku tietää mitä Danica teki viime kesänä. Samana iltana osallisten tappaminen alkaa. Ja sitä riittää ja riittää.
Puheet vähenevät, pelko on jokaisen kasvoilla ja koukku äänestä päätellen tavoittaa ruumiin useimmat osat. Verta on paljon ja ruumiita roikkuu näkyvästi eri paikoista.
Vuoden 1997 versiosta on mukana kaksi hahmoa, Julie (Jennifer Lowe Hewitt), joka elättää itsensä psykologian opettajana, sekä Ray (Freddie Prince Jr.), joka pitää huolta Steviestä, jonka isä kuoli elokuvan aikaisemmassa versiossa. Stevie on tarjoilija ja edustaa vähävaraista väkeä, mistä kaikki varakkaat koulukaverit muistavat kertoa.

Kuva: CTMG, Inc.
Aikuiset isiä ja äitejä myöten ovat sitä mieltä, että mitään koukulla varustettua tappajaa ei ole heidän kauniissa satamakaupungissaan. Tästä syystä nuoriso jää välillä täysin vaille apua.
Näyttelijöissä ei ole vikaa, heiltä ei vain vaadita kovin paljoa. Juonessa ei ole varsinaisia haasteita. Oikeisiin selityksiin päästään vasta viimeisten minuuttien aikana ja silloinkin ratkaisu muuttuu nopeasti uudeksi.
Ohjaaja ja käsikirjoittaja Jennifer Kaytin Robinson on aikaisemmin ohjannut komedioita ja toimintaelokuvia.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Loistavasti toteutettu draama ainutlaatuisen kirjailijan vaiheista – arviossa Agnieszka Hollandin Franz
ELOKUVA | Franz Kafkan omaperäisen tuotannon taustalla on paljon kirjailijan kohtaamaa tuskaa ja epäoikeudenmukaisuutta.
Tulevaisuuden ihmisyhteisö ei välttämättä hyväksy eläviä eläimiä – arviossa ensi-iltaelokuva Orava
ELOKUVA | Kotimaisessa Orava-elokuvassa jossakin kaukana vaikuttava luonto on uhka, jolloin myös luonnollisuus ihmisten välillä kangertelee.
Voiko rakastunut luottaa siihen, että rakkaus hoitaa haavat? Arviossa ensi-iltaelokuva The Drama
ELOKUVA | Zendayan ja Robert Pattinsonin tähdittämässä draamassa salaisuus paljastuu kesken häiden järjestelemisen ja muuttaa kaiken.
Operaatio Ave Maria -elokuvassa koiranpentumainen kivikasa kaveraa yksinäisen astronautin kanssa
ELOKUVA | Lähes kolmetuntinen avaruusspektaakkeli kuvaa kahta olentoa etsimässä yhteisiä ratkaisuja maailmanlopun ongelmaan.




