Elokuva-arvio: Dokumenttielokuva Apollo 11 vie kuuhun ja ennennäkemättömien arkistofilmien pariin. Ohjaaja Todd Douglas Miller sai käyttöönsä 11 000 tuntia NASAn arkistomateriaalia.
Olemmehan me nähneet kymmeniä kertoja uutisreportaasit Apollo 11:n lähdöstä lentoon ja kuulleet Neil Armstrongin kuuluisat sanat hänen astuttuaan Kuun kamaralle. Uusi dokumenttielokuva Apollo 11 sisältää kuitenkin paljon ennennäkemätöntä ja -kuulematonta kuva- ja äänimateriaalia, osa siitä astronauttien itsensä kuvaamaa. Ennen kaikkea se on jännittävä juonidokumentti tiedehistorian kunnianhimoisimmasta hankkeesta.
Cape Canaveral, Florida, heinäkuu 1969. Kolme astronauttia, Neil Armstrong, Buzz Aldrin ja Michael Collins, valmistautuvat nousemaan kuurakettiin. Tiedemiehet ja lentoa tukeva Nasan henkilöstö ovat valmiina niin Floridassa kuin Houstonin ohjauskeskuksessa. Väkeä valuu autoilla ja asuntovaunuilla joka osavaltiosta Floridaan todistamaan historiallista hetkeä. Lehdistö on asemissaan kameroineen. Koko maapallo tuntuu pidättävän henkeään.
Niin melkein pidättää katsojakin. Vaikka tiedämme lennon onnistuvan, tuntuu jännitys katsojan vatsanpohjassa, kun lento starttaa, kuumoduuli irtoaa emoaluksesta tai kun se laskeutuu kuun pinnalle ja kun kuusta palatessa kuumoduuli Eagle pääsee takaisin yhteen emoalus Columbian kanssa. Elokuvan aineisto tuo katsojan lähemmäksi astronautteja, Houstonia ja aikalaiskokemusta kuin mikään aiemmin näkemämme uutisaineisto. Apollo 11:n tunnelmia pääsee näkemään aluksen sisältä. Houstonin ohjauskeskuksen henkilöstön kasvoilla näkee vuorotellen jännityksen ja helpotuksen, kun kukin vaihe menee nappiin. Huumoriakin heitetään välillä Houstonin ja aluksen välisessä yhteydenpidossa. Astronautit kuuntelevat musiikkia paluumatkalla maahan.
Kutsuvieraat seuraavat Apollo 11:n lähtöä.
Elokuvan nähtyään tajuaa ensimmäistä kertaa koko projektin valtavuuden. Houstonissa on halleittain järkälemäisiä IBM-tietokoneita, niiden edessä työntekijöitä rivissä ja jokaiselle takana istuva varmennus. Floridaan on pitänyt suunnitella kaikki pressikeskusta ja astronauttien karanteenitankkia myöten. Ohjaaja Todd Douglas Miller sai käyttöönsä 11 000 tuntia NASAn arkistomateriaalia ja on käynyt sen huolellisesti läpi, yhdistellen niin avaruuskuvaa kuin maassa jännittyneenä odottavan yleisön reaktioita. Suuri osa arkistomateriaalia on huikaisevan korkeatasoista 65-millistä, joka näyttää upealta valkokankaalla.
Dokumentaarisen kuva-aineiston lomassa esitellään lyhyesti graafisin piirroksin eri kuulennon vaiheita: etäisyys maasta kuuhun, Apollon kiertomatka, Eagle-kuumoduulin ja kuuta kiertämään jääneen Columbian erottamis- ja takaisinliittämisvaiheet. Apollo 11 antaakin tuhdin paketin ihan tieteellistä tietoa. Tavanomaisesta Apollo-dokumentista tämä elokuva eroaa siinä, että se esittelee kuulennon kronologisesti omassa ajassaan. Elokuvassa ei ole haastatteluja, ei puhuvia päitä, ei jälkiviisautta. Ainoa poikkeama heinäkuun 1969 yhdeksän päivän kuvamateriaalista on lopussa, kun kuulemme John F. Kennedyn äänen ja näemme hänestä pienen välähdyksen.
Armstrong ja Aldrin astuivat kuun pinnalle, Collins jäi kiertämään sitä.
Dokumentti panee myös ajattelemaan astronauttien tuntemuksia. Miltä tuntui olla niin valtavan kaukana kotoa? Mitä Michael Collins ajatteli kiertäessään yksin kuuta, jonka takaa ei edes ollut yhteyssignaalia maahan, sillä välin kun Armstrong ja Aldrin keräsivät näytteitä kuun pinnalta? Muuttiko matka astronautteja ja heidän ajatuksiaan?
Matt Mortonin musiikki siivittää jämäkästi jännittävimpiä vaiheita. Koko elokuvasta heijastuu ajalleen tyypillinen positiivinen, tulevaisuususkoinen Amerikka, jota ei ehkä enää ole olemassa. 1960-luvun lopullakin, Kennedyn ja Martin Luther Kingin murhien jälkeen, Vietnamin sodan ollessa menossa, maa tuntui silti uskovan eteenpäinmenoon ja edistykseen. Tunnelma elokuvassa, kaikkien osapuolien odottavat kasvot, ovat melkein eri maasta kuin nykypäivän joukkoampumisten ja opiaattikuolemien riivaama Yhdysvallat. Elokuva päättyykin John F. Kennedyn, 1960-lukulaisen amerikkalaisen optimismin symbolin vuosikymmenen alussa pitämään ennustuspuheeseen kuulennosta.
Eija Niskanen
Apollo 11:n ensi-ilta torstaina 15.8.2019. Tampereella elokuvaa esitetään Arthouse Cinema Niagarassa ja Finnkinon elokuvateattereissa.