Kuva: Cinemanse
ELOKUVA | Charlotte Wellsin elokuvan suuruus piilee pienuudessa ja näennäisessä draaman puutteessa, joka pakottaa katsojan tutkimaan myös omia kipupisteitään.
”Lasten saamisessa pahinta on, että enää ei ole lupaa luovuttaa.”
ARVOSTELU
Aftersun – päivämme auringossa
- Ohjaus: Charlotte Wells
- Pääosissa: Paul Mescal, Frankie Corio, Celia Rowlson-Hall
- Ensi-ilta: 14.4.2023
Juonellisesti elokuvassa ei tapahdu paljon. 11-vuotias Sophie (Frankie Corio) matkustaa isänsä Calumin (Paul Mescal) kanssa Turkkiin, jossa päivät täyttyvät auringossa lokoilusta, uimisesta ja muista tavanomaisista turistitoimista. He tallentavat lomamuistojaan videokameralla, jonka materiaali on pari vuosikymmentä myöhemmin avainasemassa Sophien muistellessa lapsuuttaan ja isäänsä.
Skotlantilaisen Charlotte Wellsin ensimmäinen pitkä fiktioelokuva onnistuu kuitenkin luomaan todella voimakkaita tuntemuksia monella tasolla ilman turhaa alleviivaamista tai puhkiselittämistä. Aftersun – päivämme auringossa -elokuvan suuruus piilee pienuudessa ja näennäisessä draaman puutteessa, joka pakottaa katsojan tutkimaan myös omia kipupisteitään.
* *
Calum on saanut Sophien hyvin nuorena, minkä voi laskea siitä, että hän täyttää loman aikana 31 vuotta. Syntymäpäivä herättää Calumissa ikäviä muistoja omasta lapsuudestaan, mutta hänen on vaikea avata tunteitaan Sophielle siitäkin huolimatta, että tämä vähän väliä esittää isälleen oivaltavia kysymyksiä.
Calumissa asuu kipu, jota Sophie ei ehkä lapsena vielä näe tai ymmärrä. Aikuinen Sophie etsii vastauksia tultuaan vasta itse äidiksi ja ollessaan suunnilleen samanikäinen kuin isänsä oli Turkin-matkan aikana.
Lasten saamisessa pahinta on, että enää ei ole lupaa luovuttaa. Calumin tuska vyöryy katsomoon sitä pahempana, mitä selvemmäksi tulee hänen valtava rakkautensa tytärtään kohtaan. Jokainenhan haluaa antaa omalle lapselleen paremman elämän kuin itsellä on ollut, myös Calum, joka tyttären kasvaessa pohtii omia elämänvalintojaan ja epätodennäköiseltä vaikuttavaa tulevaisuuttaan. Sophien ikä on aivan erityisellä tavalla merkityksellinen: hän on vielä lapsi, mutta teini-iän kynnyksellä. Nykyhetkestä hän muistelee elämää murroskohdassa, aavistuksia, ihmetyksen aiheita, hetkien katoavaisuutta.
Charlotte Wells on kertonut elokuvan perustuvan tunnetasolla hänen omiin lomamuistoihinsa isänsä kanssa. Tinkimättömän omaäänisesti hän sanoittaa oman sukupolvensa kokemuksia ja avaa samalla muillekin ikäpolville mahdollisuuden kasvun pohdiskeluun.
* *
Aftersun on hirveän kaunis elokuva. Kuvat menevät lähelle ihmistä, iholle ja sen arpiin, kosketuksiin ja niiden kaipaukseen. Äänimaailma tukee läheisyyden tunnetta: äänet vievät etelänlomalle, jossa sirkat sirittävät ja musiikki pauhaa hotellin kaiuttimissa.
Musiikkivalinnat ovat paitsi nostalgiatrippi vuoden 1999 soittolistoille myös selkeitä kannanottoja lyriikoiltaan. Wells sanoittaa kertomusta joillakin kappaleilla, minkä voi tulkita joko tyylirikkona muutoin niin intuitiivisessa elokuvassa tai kädenojennuksena popkulttuurille, jonka usein toimii itsereflektion välineenä. Tämä on erityisen voimakasta Queenin ja David Bowien Under Pressure -kappaleen kohdalla, jossa isän ja tyttären viimeisen lomaillan tanssia tahdittavat sanat ”This is our last dance”.
* *
Aftersun on tuttu sana turistille. Sitä levitetään iholle auringossa oleilun jälkeen kosteuttamaan ja lievittämään mahdollisesti palaneen ihon poltetta.
Myös Calum ja Sophie sivelevät toistensa kasvoille voidetta hotellihuoneessa lomapäivän jälkeen. Hellin liikkein he pitävät huolta toistensa ihosta, mutta noinakin hetkinä taustalla häilyy jotain melankolista ja tavoittamatonta.
Elämän polte on toisinaan liian julma, jotta sitä voisi mikään salva parantaa.
Nadia Paavola
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Holomodor – Työväenmuseo Werstaan näyttely Ukrainaan 1930-luvulla tehdystä nälänhädästä
NÄYTTELY | Tampereen Työväenmuseo Werstaan Holomodor-näyttely panee miettimään ihmisen ikuista luontoa. Kansanmurhasta voidaan puhua, kun politiikka ja ideologia ovat nälän keskeisiä aiheuttajia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.