Reetta Huhtasen dokumentti sijoittuu Brysselin Molenbeekiin, jossa suomalais-chileläisen perheen Aatos on havahtunut tutkimaan eri jumaltaruja muslimiyhteisön keskellä.

Reetta Huhtasen dokumentin alkutekstit kertovat, että Brysselin Molenbeek tunnetaan Belgiassa jihadismin kehtona. Tällaisen maineen taustalla on Pariisin terrori-isku vuonna 2015, sillä kyseisillä terroristeilla oli juuret Molenbeekin kaupunginosassa.

Nyt ei kuitenkaan seurata terroristeja, vaan Molenbeekissä asuvaa kuusivuotiasta suomalais-chileläistä Aatosta, joka on alkanut pohtia maailman eri uskontoja, etenkin niiden jumalhahmoja. Aatoksen parhaita ystäviä ovat muslimi Amine ja ateisti Flo, joiden kanssa aikaa viettäessä suurten kysymysten äärelle joudutaan tasaisin väliajoin.

Aatos pitää koulussa esitelmää siitä, kuinka suomalaisen mytologian mukaan maailma syntyi kotkan – ei sotkan – munasta. Hän puuhaa sandaaleistaan Hermeksen siivelliset kultasandaalit, ja leikkii Poseidonia kylvyssä sininen viitta päällään.

Suorasanaisen Flon kanssa käytävät filosofiset keskustelut Jumalaan uskomisen tyhmyydestä kenties loukkaavat Aatoksen uteliaisuutta, mutta Aminen seurassa oleminen on varsin mutkatonta, ja arabialaisten aakkosten opiskelu luontevaa uuteen tutustumista, ilman kieleen liitettyjä ennakkoluuloja, jotka aikuisten maailmaa vaivaavat.

Huhtanen on tehnyt erinomaisen ratkaisun kuvausvaiheessa, kun kamera rajaa aikuiset pitkälti kuvasta ulos ja jättää katsojalle lasten näkökulman. Aikuiset ovat jossain taustalla läsnä, mutta maailma on lasten.

 

Elokuvan piti alun perin olla lyhytelokuva, mutta kesken kuvausten tapahtui odottamaton käänne: Brysselin terrori-iskut vuonna 2016. Silloin Huhtanen ajatteli, että aiheessa on ainesta pitkäänkin elokuvaan.

Koska keskiössä on lasten maailma, jää terrori-iskujen seuraaminen taka-alalle, ja näemme vain sen vaikutukset lapsiin. Koululaisten reppuja tutkitaan koulumatkalla, katukuvaan ilmestyy tankkeja ja sotilaita, ja leikkien taustalla kuuluu uutisten hälinä. Lasten maailmakin on kokenut kolauksen, vaikka sen huomaa heidän olemisessaan vain pienistä muutoksista: väkivallan ilmestymisestä leikkeihin tai väsyneen kikatuskohtauksen välistä kuuluvilla puheilla pommeista.

Tuntuu jopa käsittämättömältä, että kyseessä on dokumentti. Kolmen lapsen maailmankatsomusten keskinäinen tasapaino on niin täydellinen. Aatoksella on etsikkoaika, Flo on järkkymätön ja räväkkä ateisti, Aminelle on selvää että hän on muslimi, vaikkei sitä ole ehkä vielä ehtinyt pohtia kovin syvällisesti.

Draaman kaari myös toimii, mikä tuntuu hirvittävältä kirjoittaa auki, kun syynä on niin kamala asia kuin terrori-isku. Mutta eihän ketään voi siitä syyttää, että taltioi tapahtumien jälkimainingit, etenkään kun kerran on jo paikalla kuvaamassa.

En usein katso elokuvia kahdesti parin kuukauden sisällä, mutta Aatos ja Amine on yksi näistä. Se on hyvin elokuvallinen dokumentti lapsista, mutta se onnistuu samalla sanomaan jotain ihmisyydestä alleviivaamatta sanomaansa liikaa. Päähenkilöt ovat syvällisempiä ja samalla mutkattomampia ajattelijoita jo kuusivuotiaina kuin mitä monet meistä koskaan myöhemmin ovatkaan.

Amine itse on summannut elokuvan ytimen hienosti Molenbeekin ensi-illassa: ”Se kertoo yhteiselosta.”

Riikka Oksanen

Aatos ja Amine

Ohjaus: Reetta Huhtanen
Ikäraja: S
Kesto: 1 h 13 min
Ensi-ilta: 9.8.2019