Galleriakatsaus: Taiteella on monta sävyä luonnon äänitorvena

Johanna Lonkan Kiiruna, yksityiskohta. Kuvat: Tiina Nyrhinen

Suomalaisen kesänäyttelykauden avaus häämöttää tulevan kuun puolessavälissä, kun muun muassa Purnun taidekesä, Mäntän kuvataideviikot, Haihatus, Finlayson Art Area ja uusi kolmen museon kesänäyttelykonsepti Taidevaltakunta avautuvat.

Toukokuun viimeisellä ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla kuvataidetta ei kannata kuitenkaan unohtaa, kun on mahdollisuus viritellä itseään festivaalitunnelmaan kahden hienon luontoteemaisen näyttelyn äärellä.

* *

Rouhea keramiikka lataa luontoon inhimillisyyttä

Tiia Matikaisen keraaminen veistos Mörrikäs istuu puupenkillä Galleria Saskian seinällä.

Mänttäläinen, tähänastisen uransa pääkaupunkiseudulla luonut kuvanveistäjä Tiia Matikainen sai Pirkanmaan rahastolta työskentelyapurahan viime keväänä, ja työtä hän on totisesti painanut useammankin apurahan edestä. Hänen taiteessaan keskeistä on veistoksellinen, rouhea keramiikka, jossa käytetään erilaisia pintakäsittelyjä ja värejä.

Näyttelyssä on yhtenäinen teema, Luonto palaa. Ajatuksiini hiipivät maastopalot, lintujen kaventuneet elinolosuhteet ja kunnon lahopuiden väheneminen. Matikaisen veistoksissa hiiltynyt puu on erityisen ilmaisuvoimaista, sillä taiteilija on eläytynyt puiden kohtaloon inhimillistämällä hienovaraisesti katkenneiden ja vammautuneiden puiden hahmoja.

Pökkelö seisoo ihmisenkaltaisilla jaloillaan.

Puiden nimet luovat persoonaa kuin seitsemän kääpiön nimet konsanaan: Nuokku, Metsäkäs, Rampa, Mörrikäs, Möhky, Olenko ja Sammalikka… Toisaalta Matikaisen luonnossa on kaikkea muuta kuin tekopirteää kaivokseen askellusta, pikemmin John Bauerin sammaloituneen, naavaa roikkuvan metsikön maagista hiljaisuutta, monoliittien ikiaikaisuutta ja maahisten viisautta.

Keraaminen, seinälle sijoitettu sammaloitunut puu on yllättävän elävä objekti. Kaakeliuunin ulokkeella ja erillisillä vanhasta puusta veistetyillä hyllyillä kivettyneet kasvustot istuvat kuin hyvin surulliset ihmiset, jalat/juuret haikeudesta ja kaipauksesta sisäänpäin kääntyneinä.

Keramiikan sävyjä: Hiljainen maisema, taustalla seinällä nököttää Sammalikka.

Galleria Saskia, joka viettää tänä keväänä kunniakkaan vapaaehtoistyönsä 70-vuotista juhlaa, on näin taidokkaasti valjastettu Matikaisen veistosten taikapiiriin. Joka lattiateoksella on oma, mittasuhteisiin sopeutettu jalustansa, ja tuloksena on erikoinen ja erityinen metsikkö, jonka tunnelmassa on tilaa paitsi luontokatosurulle, myös lämmölle, empatialle ja huumorin hiljaisille sävyille.

Tiia Matikainen: Luonto palaa Galleria Saskiassa (Pirkankatu 6, Tampere) 5.6.2024 asti. Avoinna ma–pe 12–18, la–su 12–16.

* *

Haiharan avaus soi luonnon soittimilla

Heta Laitakarin käsissä viilupuu saa myös valoveistoksen luonnetta.

Heta Laitakari ja Johanna Lonka avaavat Haiharan kulttuurikesän teoksillaan, jossa luonnonsuojelullinen eetos on aistittavissa, mutta myös ihmisen voimattomuus ja kontrastit suhteessa luonnon hyväksikäyttöön.

Metsäluonnon puolesta puhuminen näkyy Johanna Longan Avohakkaajan kunniaviiri -veistosinstallaatiossa ja toisessa, jättimäistä kiirunaa esittävässä teoksessa. Ihminen yrittää ymmärtää ja tulkita eläintä, mutta kulttuuri tunkee hirtehisesti väliin väkisinkin käsitöineen, seremonioineen ja symboleineen. Kierroksen loppupuolella myötätuntoa kerjää pienellä äänellään uikuttava majavankaltainen olento: Hän näki kaavoittajan.

Johanna Lonka on eläytynyt Kiirunan hahmoon.

Heta Laitakari on muotoillut suuren valoisan salin seinälle kauniita kaarevia muotoja viilupuusta. Metsän materiaalista nousevan minimalismin vastapainoksi hänen pienet, pronssia ja eläviä kasveja yhdistelevät seinäveistoksensa ovat kuin vahvasti puhuttelevia ja osin myös maalauksellisesta taustastaan lisäpontta saavia koruja.

Laitakari poimii teoksiinsa luonnosta silmää hivelevät elementit, valaa niitä pronssisiin ja valaisee ne vielä hienostuneesti. Ne luovat jopa ylellistä ja suloisen kaunista, nykysisustukseen sopivaa estetiikkaa.

Heta Laitakarin teoksessa on pronssia, maalausta ja elävä kasvi: Suden hetki.

Haiharan kulttuurielämyksiini liittyi myös tärkeä kohtaaminen matkalla käsityötuotemyymälään: keskellä nurmea seisoo valtaisa lehtikuusi, jonka ikää voi arvailla reilusti yli kahdensadan tienoille – alueen muiden, kaadettujen puunkantojen massiivisuudesta ja vuosilustoista pääteltynä. Onko taiteella kykyä syventää ja vahvistaa luonnon puhetta? Ainakin omalla kohdallani näyttelyn jälkeinen kohtaaminen tämän puun kanssa tuntui vahvistetulta. Onnellinen olin, kun pääsin kokemaan tuon vanhan, elävän puun syvät urat, sen korkeuden, lujuuden ja hennonvihreän, kevään tulon sinetöivän kasvuston.

Heta Laitakari ja Johanna Lonka Haiharan taidekeskuksen kartanossa (Haiharankatu 30, Tampere) 2.6. asti. Avoinna ti–su 12–18.

Tiina Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua