Parasta juuri nyt (13.5.)

13.05.2019

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Ville Pirinen iloitsee muun muassa turkkilaisen Gaye Su Akyolin musiikista.

1

Minulla on ollut ilo ja kunnia toimia vakioraatilaisena Tampereen Arthouse Cafe Kehräsaaressa järjestettävissä levyraadeissa (seuraavan kerran 22.5.2019). Joka kerta korviin on osunut joku voimallisesti puhutteleva, itselleni entuudestaan tuntematon artisti. Viimeksi mielen räjäytti turkkilainen Gaye Su Akyol kappaleellaan İstikrarlı Hayal Hakikattir (2018). Se on myös artistin viime vuoden lopulla ilmestyneen albumin nimi. Ihastuin ensitahdeilla, ja pohdiskeleva levy on luupannut intensiivikuuntelussa siitä lähtien. Aivan nerollista musaa, ja toiveikasta asiaa synkänpuoleiseen maailmaan. Levyn nimi kääntyy englanniksi muotoon ”Consistent Fantasy Is Reality”. Vanha turkkilainen psykedelia ja moderni ajattelu kohtaavat, hiton hyvä Barış Manço -coveri löytyy! Gaye Su Akyol on myös mahdollista todistaa livenä Suomessa, 26.5. Maailma kylässä -festivaalilla Helsingissä.

2

Lapsuus on merkittävä ja merkillinen vaihe ihmisyydessä. Eipä ihme, että aiheesta on tehty monta loistavaa kirjaa, sarjakuvateosta ja elokuvaa. Juliana Hyrrin esikoissarjakuvakirja Satakieli joka ei koskaan laulanut (Suuri Kurpitsa, 2019) sisältää kuusi erillistä lapsuuteen sijoittuvaa tarinaa. Piirros- ja maalaustyyli ja kertomukset poikkeavat toisistaan suurestikin mutta pohjavire pysyy. Lapsen maailman on yhtä aikaa ihastuttava ja kauhistuttava. Heti ensimmäisen novelli kertoo todella hienovaraisesti kauheasta tragediasta, ja luo samalla jonkinlaisen lukuohjeen lopulle kirjalle. Tarinat voivat olla hyvinkin arkisia, mutta jännite pysyy hurjana. Visuaalisesti upeaa jälkeä, ja poikkeuksellinen näkökulma lapsuuden kokemukseen. Näiden sarjakuvien penskat eivät ole pelkkiä viattomia kokijoita. Vastapainoksi Hyrrin satakielelle kannattaa lukea aivan yhtä lailla täydellinen, mutta ilmaisultaan ja tunnelmaltaan osittain lähes päinvastainen Aino Louhen sarjakuvallinen kasvukertomus Mielikuvitustyttö (Suuri Kurpitsa, 2019).

3

Rock on ihan parasta musiikkia, vaikka kunniakasta sanaa koetetaankin aktiivisesti tuhota liittämällä se jatkuvasti formaattiradioissa jollottavaan hevikitaraiskelmään tai johonkin muuhun tylsään korvanpuudutusainekseen. Maria ja Marsialaiset soittaa jonkinlaista autotallirockia, mutta ei onneksi tunnu kovin kiinnostuneelta lukemaan mitään genresääntökirjoja. Yhtyeen tuoreimman singlelevyn kappaleet Ei voi kertoa ja Tänään (Full Contact Records 2018) ovat sävellyksiltään, sanoituksiltaan, sovituksiltaan, soundeiltaan ja soitoltaan sopivan irti ympäröivästä musiikkimaailmasta, mutta silti ns. konstailematonta kunnon rokkia. Kuvataiteilijanakin loistava rummuttava vokalisti Maria Stereo on aikamme paras rocklaulaja. Vähän kuin Catherine Ribeiro rääkäisisi Dead Moonissa.

4

Skeittaus ja monipuolinen henkinen rappio eivät sinänsä liity toisiinsa, mutta Lauri Mäkimurron sarjakuva Free Sport (Lauri Mäkimurto, 2018) yhdistää asioita synkeän hauskalla tavalla. Hieman Kalervo Palsan sarjakuvista muistuttavissa, sysimustissa mielenmaisemissa rullaileva sarjakuva vetoaa visuaalisella voimallaan ja kiitettävän hahmottomasti haahuilevalla kerronnalla. ”Se on vähän niinku skeittauksessa. Joskus sitä ländää. Joskus ei.” Raadollista rimpuilua, aivan kuin elämä itse.

5

Räjäyttäjät on yhtye, joka ymmärtää että rock on ihan parasta taidetta. Etenkin jos rock muistaa aina tarvittaessa räjäyttää itsensä vapaaksi muiden tai itsensä asettamista tyylivankiloista. Trion ajankohtainen aikuisrock-anthem Samassa veneessä löytyy myös Kalevi Suopursun ohjaamana VHS-esteettisenä musiikkivideona. Suurta vedenpaisumusta on mukavampi odotella kunnon musaa kuunnellen ja kauniita miehiä katsellen. Me ollaan samassa veneessä.

Pin It on Pinterest

Share This