Parasta juuri nyt – Pietari Special

03.06.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen suosittelee kotimuseoiden, jazzin ja hienon arkkitehtuurin Pietaria.

Pietari on parhaimillaan kesällä valkeiden öiden aikaan. Kukat kukkivat puistoissa, jokilaivat lipuvat kanavilla ja Nevalla, musiikki soi kahviloissa, katutaiteilijat esiintyvät ja tarjolla on erilaisia juhlia ja tapahtumia. Olen käynyt Pietarissa säännöllisesti 2000-luvun alkupuolelta saakka. Joka vuosi kaupunki kaunistuu ja tarjoaa yhä enemmän uutta nähtävää. Taloja maalataan ja korjataan. Uusia kahviloita ja ravintoloita avataan. Puistoja kunnostetaan. Pietari on varsin vihreä kaupunki.

Tässä viisi parasta syytä juuri nyt käydä Pietarissa.

1

Pietarissa on nelisensataa museota, joiden kirjo ulottuu suurista taidemuseoista pieniin erikoismuseoihin. Kirjailijoiden ja säveltäjien kotimuseot avaavat näkymän 1800-luvun asumiseen ja sisustamiseen ja kertovat samalla asukkaistaan. Kiinnostavia kotimuseoita ovat muun muassa Dostojevskin, Pushkinin, Anna Ahmatovan ja Rimski-Korsakovin kotimuseot.

2

Musiikkikoulutus on Pietarissa korkeatasoista ja monen jazzmuusikonkin taustalla on klassisen musiikin opinnot. Perinteisiä ja erinomaisia jazzpaikkoja Pietarissa ovat JFC-jazzklubi, Jazzfilharmonia ja kesäisin jazzlaiva Kvadrat. Nevalla seilattaessa voi kuunnella jazzia laivan kahdessa kerroksessa. Laivalla on joskus mukana ammattitanssijoita. Pietariin syntyy koko ajan myös uusia jazzpaikkoja, joita kannattaa etsiä ja käydä katsomassa.

3

Valkeiden öiden aikaan Pietari täyttyy klassisen musiikin konserteista. Filharmonian suuren ja pienen salin ja Mariinski-teatterin lisäksi musiikki soi monissa palatseissa. Niissä on omia konserttisaleja. Valkeat yöt -festivaali jatkuu heinäkuun puoliväliin saakka. Niiden rinnalla järjestetään valkeiden öiden jazzfestivaali.

4

Arkkitehtuurista kiinnostuneelle Pietari tarjoaa loputtomasti katseltavaa: koristeellista venäläistä barokkia, suoralinjaisempaa uusklassismia ja empireä, mielikuvituksellista jugendia. Keskustan arkkitehtuuri on Unescon maailmanperintökohde.

5

Nykytaiteella ei ole erityisen vahvaa asemaa Pietarissa. Siitä kiinnostuneen kannattaa seurata taidemuseo Erartan ja Eremitaasiin kuuluvan pääesikunnan talon tarjontaa ja käväistä Anna Nova -galleriassa ja Novyi Musee -galleriassa Vasilin saarella.

Sirpa Pääkkönen, teksti ja kuvat

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.