TEATTERI | Tamperelaisten harrastajien Eliisa-teatteri esitti osana Teatterikesän OFF-ohjelmistoa muistoja Wivi Lönnin Tampereen-vuosista sanoin ja sävelin.
Risto Ojanen
’Drangheta-rikollisjärjestöstä kirjoittava Anton Monti ei tunne henkeään uhatuksi – mutta koputtaa varmuuden vuoksi puuta
HENKILÖ | Calabrialainen mafia pyörittää 70 miljardin euron liikevaihtoa ja pitää lankoja sekä köyhässä kylässään että maailmalla. Anton Monti puhui aiheesta Porissa.
Olavi Toivolan romaani sirottelee pahuuden lomaan keventävää ranskalaisuutta – arviossa Viinitarhurin murha
ARVOSTELU | Olavi Toivola on kirjoittanut toisen rikosromaaninsa, jossa 1930-luvun Pariisin ja Bordeaux’n lisäksi tapahtuu myös Tampereella. Akselin hoksottimet toimivat edelleen ja kaunis Marie on entistäkin vastustamattomampi.
Tennis on paljon muuta kuin eliitin laji – arviossa David Berryn tenniskirja Radikaali historia
ARVOSTELU | Berry osoittaa, että silkan voiman sijasta tyyliin ja oveluuteen perustuva laji on vedonnut muun muassa taiteen ystäviin ja lukeneistoon. Peliareenoilla ovat ottaneet tilaa monet vähemmistöt ja esimerkiksi lajin sosialistiset seurat.
Oliko Algoth Untola vanhasuomalainen, maalaisliittolainen vai sosialisti – vai sittenkin tosisuomalainen?
KIRJALLISUUS | Marko A. Hautala on kirjoittanut Algoth Untolasta elämäkertajärkäleen. Aivan kuin ALGOTH – Kapinallinen kynämies ottaisi mallia kuvattavansa esikoisteoksesta, 1800-sivuisesta Harhamasta.
Vaihtuvia maisemia -kirjan viisaus on siinä, että maata pitkin matkatessa liikkumisen idea toteutuu heti
ARVOSTELU | Hillittömän kiireen vastapainona on ympäristöä ja lompsaa säästävä, leppoisa matkustaminen. Siitä on mainioita esimerkkejä Kati Kelolan kirjassa.





