Runsas ja hedelmäinen, nautitaan seurassa – Wine Country saa kaipaamaan viini-iltaa ystävien kanssa

”Olisipa minullakin tuohon varaa viisikymppisenä” on ajatus, joka käy mielessäni toistuvasti Wine Countrya katsoessa. Muun muassa Parks & Recreationista (Suomessa esitetty nimellä Puisto-osasto) tutun Amy Poehlerin esikoisohjaus kuvaa kuuden vanhan ystävän pitkää viikonloppua Napan viininkasvatusalueella Yhdysvalloissa varsin hulppeissa puitteissa.

Yksi heistä, Rachel Dratchin esittämä Rebecca, täyttää viikonlopun aikana viisikymmentä vuotta. Tätä juhlistaakseen joukon suunnittelijapersoona Abby (Amy Poehler) on kasannut kaikki entiset pizzaravintolan tarjoilijaystävykset koolle. Tämä ei ole selvästikään onnistunut ilman haasteita, sillä ystävysten elämät ovat lähteneet eri suuntiin. Yhteistä aikaa ole järjestynyt sitten edellisten häiden, joiden jälkeen on ehditty erotakin pariin kertaan.

* *

Komedian lähtökohta kuulostaa melko tutulta. Naisvetoisia kaverikomedioita, joissa vanhat ja uudet ystävät kohtaavat ja sekoilevat, on ehditty nähdä aiemminkin. Vuonna 2017 ilmestyi Rough Night, vuonna 2011 Morsiusneidot.

Vaikka Wine Countryssa ei säästytä riidoilta, sen tärkein ja ratkaiseva ero edeltäjiinsä on se, että nyt keskiössä on riitojen ja naisten keskinäisen kilpailun sijaan ystävyys.

Wine Countryn on ohjannut kuvassa kameraa pitelevä Amy Poehler.

On virkistävää, ettei hääteemaa tällä kertaa jatketa – ikään kuin polttarit ja häät olisivat naisille ainoa syy nähdä vanhoja ystäviä. Nämä ystävykset ovat tavanneet aikoinaan matalapalkkaisessa palvelutyössä, toisin kuin jokaikisessä elokuvassa tätä ennen, joissa ainoa ystävystymisympäristö tuntuu olevan yliopisto.

Huumoria taotaan tietenkin myös siitä, että nyt ollaan iässä, jossa on käytävä läpi oman lääkearsenaalin sisältö ennen kuin uskaltaa käyttää muita huumeita.

* *

Muuten mainion elokuvan tunnelmaa hieman latistaa, kuinka sen henkilöhahmot ovat lomansa puitteista päätellen suorastaan raivostuttavan rikkaita. Näkisin mielelläni vaihteeksi yhdysvaltalaisen komedian, jossa oltaisiin aidosti raha- ja uraongelmissa, ilman että se olisi elokuvan varsinainen aihe.

Wine Countryssa jopa hahmolla, jonka suuri salaisuus on työttömäksi jääminen, on varaa osallistua kaksikerroksisen lukaalin ja oman minibussin vuokraamiseen Napassa.

Kun omassa kolmi-nelikymppisiä, koulutettuja henkilöitä pursuavassa ystäväpiirissäni työttömyydestä puhutaan yhtä arkisesti kuin sitä helpottavista mielialalääkkeistä, elokuvan maailma on vähintäänkin vieras. Jokaisesta Wine Countryn hahmosta löytyy silti piirteitä samastuttavaksi kaikille, ja elokuvan loppuun mennessä heistä on tunnistanut lukuisia omia ystäviäkin.

Wine Countryn kantava voima on sen näyttelijöissä. Elokuva saa uskomaan, että nämä entiset Saturday Night Liven esiintyjät ovat varmasti ystäviä myös todellisessa elämässä, niin vaivattomasti he pelaavat yhteen kameran edessä.

Wine Country ei ole komedia, joka varsinaisesti pistäisi kierimään lattialla vatsalihakset kipeinä naurusta, mutta sen komedia toimii silti, ja hykerryttää mukavasti. Elokuva jättää katsojan hyvälle tuulelle ja luo uskoa siihen, ettei viisikymppisyys niin kamalaa ole, naisillekaan.

Riikka Oksanen