Netflixin Wednesday-tv-sarja ei tuo kauhugenreen mitään uutta, eikä sen tarvitsekaan

Kuva: Netflix

Wednesday-tv-sarjan toinen kausi julkaistiin Netflixissä kahdessa neljän jakson osassa, luultavasti siksi, että vältettäisiin katsojaryntäyksen aiheuttama järjestelmän kaatuminen. Tämä on kuulunut suunnitelmaan jo käsikirjoitusvaiheessa, ja tarinan jaksot on rakennettu neljä+neljä-muotoon. Nerokasta!

Uusi muoto rikkoo mukavasti perinteistä, jo tutuksi tullutta suoratoistosarjojen kaavaa. Neljäs jakso on täyteen pakattu, käänteitä riittää, ja vähän jokainen sivujuoni nytkähtää eteenpäin. Viides jakso sisältää lyhyen kertauksen aiemmasta, mikä on hyvä, koska kaudenpuolikkaiden julkaisujen välissä ehti vierähtää kaksi viikkoa.

* *

Tässä pitäisi kai selostaa kauden juoni, mutta mikä se on? Kaikenlaisia pikku sivujuonenpätkiä haaroo sinne tänne, mutta varsinainen punainen lanka puuttuu. Juoni on samalla tavalla höttöinen kuin ensimmäisellä kaudella. Sarjassa henkilöille on elintärkeää päästä jonnekin, jonka jälkeen he löytävät jonkin tiedonmurusen tai törmäävät johonkin aivan muuhun, joka mahdollisesti aloittaa uuden sivujuonen.

Aluksi pelkäsin, että jos aiempien kausien hahmoja aiotaan roikottaa mukana tulevillakin kausilla, sarjalle käy kuin Stranger Thingsille, jossa näyttelijöiden määrä on kasvanut kausi kaudelta niin, että itse tarina jää jalkoihin. Onneksi Wednesdayn hahmogalleriassa tehdään reilu loppusiivous, joskin ainahan hahmot pääsevät takaisin, kuten jo toisella kaudella nähdään.

Wednesdayn toisen kauden teema on näkeminen ja sokeus. Aina joku katselee, stalkkaa tai seuraa jotakuta toista. Wednesday (Jenna Ortega) on sokea kämppiksensä Enidin (Emma Myers) kyvykkyydelle. Näkymättömyyden kyvyn omaava Agnes (Evie Templeton) on sokea omalle persoonallisuudelleen. ”Ole oma psykopaattisi”, kehottaa Enid.

Teeman symbolina ovat pullottavat, kalvopäällysteiset silmät (voin kuvitella, että maskeeraamossa on ollut hauskaa), joiden tarkoituksena on kiinnittää katsojan huomio näkemisen teemaan.

* *

Wednesdayn goottiperheen roolia on kasvatettu. Äiti (Catherine Zeta-Jones) ottaa tiiviimmin yhteen Wednesdayn kanssa, ja isä (Luis Guzmán) hengailee Wednesdayn veljen Pugsleyn (Isaac Ordonez) kanssa. Myös autonkuljettaja Lurkki (Joonas Suotamo) on saanut enemmän näkyvyyttä.

Steve Buscemin pestaaminen rehtorin rooliin on nappivalinta. Omista tempauksistaan innostuva, aina positiivinen ja kannustava, Edgar Allan Poe -tyylin kampauksessa tanssahteleva rehtori Dort on railakas hahmo.

Christopher Lloyd esittää sarjassa professori Orloffia, joka on sähkövaunulla ajeleva pää maljassa. Lloyd esitti Fester Addamsia vuosien 1991 ja 1993 Addams Family -elokuvissa. Orloffin hahmo muistuttaa Abraham van Helsingiä Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla -elokuvasta, jossa taas Steve Buscemi oli ihmissusi Waynen äänenä.

* *

Kulttuuriviittauksia voi bongailla sieltä täältä. Yksi hauskimmista on Enidin poikaystävän Brunon (Noah B. Taylor) takki ja kampaus, jotka ovat lainaa Michael Jacksonin Thriller-videolta. Tim Burton on jälleen ohjannut puolet kauden jaksoista, ja väliin on tungettu hyvin burtonmainen animaatio-osuus.

Pääosanäyttelijät pääsevät esittelemään kykyjään, kun Wednesdayn ja Enidin mielet hyppäävät eräässä jaksossa toistensa ruumiisiin. Myers saa luvan esittää yrmeää Wednesdayta, ja Ortega pääsee revittelemään Enidinä.

Sarja on peruskauraa, mutta viihdyttävää sellaista. Suosittelen etenkin varhaisteineille.

Petri Hänninen

Lue ensimmäisen kauden arvostelu täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua