Kuva: Lisa Blaschke / Hertta Kustannus
KIRJAT | Moneen kertaan palkitun Murhabotti-sarjan ensimmäinen tarinankaari tulee päätökseensä neljännessä osassa, jossa yhteys ihmisystäviin motivoi viihdemediaa rakastavaa taistelurobottia pelastustehtävään.
”Kivimäen suomennos on luontevaa tekstiä, josta Murhabotin ihanan hapan, mutta silti hyväsydäminen persoonallisuus paistaa läpi.”
ARVOSTELU

Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 4 – Taktinen vetäytyminen
- Suomentanut Mika Kivimäki.
- Hertta Kustannus, 2024.
- 212 sivua.
”Kun palasin HaveRattonin asemalle, joukko ihmisiä yritti tappaa minut. Se tuntui vain reilulta, kun otetaan huomioon, kuinka paljon olin ajatellut tappavani joukon ihmisiä.”
Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjat -sarjan neljäs osa Taktinen vetäytyminen (Hertta, 2024) saattaa päätökseen neljästä pienoisromaanista koostuvan ensimmäisen tarinakaaren. Siihen näyttäisivät toistaiseksi loppuvan myös sarjan suomennokset:
Hertta on julkaissut Mika Kivimäen suomennoksia tasaiseen tahtiin puolen vuoden välein, mutta nyt kevään 2025 kuvastosta ei enää uutta Murhabotti-kirjaa löytynyt. On kuitenkin hienoa, että tämä ensimmäinen kokonaisuus saatiin suomeksi nopeaan tahtiin.
Sarjan aikaisemmissa osissa vapaan tahdon ja mieltymyksen viihdemediaan kehittänyt turvallisuuskyborgi Murhabotti on kierrellyt ympäri galaksia tehden tutkimuksiaan. Viimeksi se kaiveli Oikullinen protokolla -kirjassa GrayCris-yhtiön maankaltaistamisen varjolla tekemiä rikoksia. Nyt sen on palattava takaisin, sillä sen entinen asiakas, tohtori Mensah, on pulassa GrayCrisin kanssa.
Murhabotti on tunteeton tappokone ja mistään piittamaton työkalu, mutta mikä järjestelmähäiriö tässä sitten onkin kyseessä, Murhabotti taitaa kuitenkin välittää entisestä asiakkaastaan. Olisiko kyse jopa ystävyydestä?
Pelastusoperaatio tietää kunnon annoksen juonittelua ja selviytymistä tiukoista tilanteista. Murhabotti on edelleen erittäin kyvykäs ja nokkela, eikä joudu liiemmin rasittamaan itseään tavanomaisten vaarojen parissa. Nyt vastaan tulee kuitenkin aikaisempaa vaarallisempia paikkoja.
* *
Tiivis pienoisromaani ei turhia jaarittele, vaan etenee mukavan reipasta tahtia. Kivimäen suomennos on luontevaa tekstiä, josta Murhabotin ihanan hapan, mutta silti hyväsydäminen persoonallisuus paistaa läpi. Murhabotti-sarja on scifin ystäville leppoisaa ja kepeää luettavaa. Sarja kannattaa lukea järjestyksessä, sen verran selkeä ja yhtenäinen tarinan kaari kirjoista muodostuu.
Englanniksi Murhabotin päiväkirjat on saanut jatkoa. Lyhyen ajan sisään ilmestyneiden neljän ensimmäisen osan jälkeen Wells piti hetken taukoa ja julkaisi sitten täyspitkän romaanin Network Effect. Myös palkintotulva on jatkunut: Network Effect voitti parhaan romaanin Nebula-, Hugo- ja Locus-palkinnot. Sen jälkeen on ilmestynyt jo kaksi muutakin teoksella. Myös tv-sarja on tulossa: Apple TV:n sarjassa Murhabottia esittää Alexander Skarsgård. Kuvaukset alkoivat keväällä 2024.
Toivottavasti Hertta jatkaa vielä Murhabotti-kirjojen suomennoksia. Hyvän mielen scifin julkaiseminen sentään jatkuu: Becky Chambersin Munkki ja robotti -sarjan avaus Veisu luonnonkoneille on tämän syksyn uutuuksia ja saa jatkoa jo keväällä.
Mikko Saari
@mikko_lukee
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kissa antaa elämälle uuden suunnan – arviossa Shō Ishidan Lääkkeeksi määrätään kissa
KIRJAT | Mystinen mielenterveysklinikka määrää jokaiseen vaivaan lääkkeeksi kissan. Episodiromaanissa kissaterapia saa ihmiset tarkastelemaan elämänvalintojaan uudessa valossa.
Ahaa-elämyksiä ja välineitä nykymenon ymmärtämiseen – arviossa Sosiologinen modernisaatioteoria
KIRJAT | Pekka Sulkunen selittää teoksessaan, miten länsimaiset yhteiskunnat ja yhteisöt teollistuivat, markkinavaltaistuivat, demokratisoituivat ja hyvinvointivaltiollistuivat.
Timo Airaksisen ateismi horjuu hetken, kun vastassa on viimeinen raja – arviossa Hyvä kuolema
KIRJAT | Timo Airaksinen puolustaa eutanasiaa ja vanhuksia ja haukkuu epäröivät lääkärit ja poliitikot. Pidäkkeetöntä tekstiä on nautinto lukea, mutta kirjan tyly loppupäätelmä ei lohduta lukijaa.
Mitä nyt pientilallinen voisi metsätilkustaan ymmärtää? Arviossa Teemu Kaskisen Yö ja usva
KIRJAT | Yö ja usva -romaanissa kirjailija Teemu Kaskinen astuu metsäntutkijoiden salaseuroihin, noihin ukkojen jaarittelumoottorilla käyviin konjakintuoksuisiin palavereihin.




