Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikko Manka on ihastellut suomalaisia tienvarsimuistomerkkejä ja Naguib Mahfouzin Kairo-trilogiaa.
1
Suomen maantiet ovat täynnä kylttejä, joissa ohjataan pysähtymään erilaisiin enemmän tai vähemmän merkittäviin muistomerkkeihin tai kohteisiin. Monesti ohi ajaessa tulee ihmeteltyä, mikähän ihmeen paikka tuokin oikein on. Pari vuotta sitten teimme ystävien kanssa matkan Päijänteen ympäri käydäksemme juuri tällaisisa kohteissa ja löysimme muun muassa Länkipohjasta Matti Laurilan muistolaatan (omistettu miehen kuolemalle vuoden 1918 sisällissodassa), Sysmästä Olavi Virran muistoreliefin (miehen syntymäpaikalle) ja Vääksystä Menneiden sukupolvien työ -muistomerkin (omistettu nimensä mukaisesti menneiden sukupolvien työlle).
Omana lukunaan on Näsijärven Kirvessaaressa, vesireitin varressa, sijaitseva muistomerkki, joka on pystytetty Suomen sodan (1808–09) aikaisten suomalaisten sissipäälliköiden, Rothin ja Spoofin, muistolle: he kun valtasivat venäläisiltä ”viljajaalan ja 500 mattoa jauhoja 21.7.1808”. Kuinkahan moni ihminen on käynyt tuonkin tiedon lukemassa kivestä? Näistä jossain vaiheessa tärkeistä – ainakin paikallisesti – mutta sittemmin unohdetuista muistomerkeistä saisi muuten mielenkiintoisen kirjan tai matkareitistön.
2
Kesä ja dekkarit liittyvät jostain syystä toisiinsa. Oma kesäkuuni alkoi uusimmalla komisario Montalbano-dekkarilla Il cuoco di Alcyon (Sellerio), jossa sisilialaiskomisario joutuu yllättäen yhteistyöhön FBI:n kanssa kansainvälistä rikollisuutta vastustaessaa. Yhden Italian tunnetuimmista nykykirjailijoista, sisilialaistaustaisen Andrea Camillerin, Montalbano-sarja on kasvanut jo 27 teokseen, joista englanniksi käännettyjä on 24 ja suomeksi yhdeksän. Kirjasarjasta on tehty myös suosittu tv-sarja, josta Ylekin on esittänyt jo osia, ja tv-sarjan jäljiltä Sisilian kaakkoisosat ovat saaneet piristyksen matkailuunsa.
Montalbano-sarjassa itseäni viehättää – sisilialaisen elämänmenon ja ruokakulttuurin kuvauksen lisäksi – kirjoittajan vahva humanismi ja kosmopolitismi, jotka välittyvät etenkin kirjoista läpi. Sarjan alkuosassa mafian ja sen vastustamisen rooli oli suuri, mutta sittemmin Camilleri on ottanut kirjoissaan kantaa moniin ajankohtaisiin asioihin, kuten finanssikriisiin, Välimeren pakolaishukkumisiin ja ihmisten heitteillejättöön.
Parhaillaan 93-vuotias Camilleri makaa itse kriittisessä tilassa roomalaisessa sairaalassa sydänkohtauksen jäljiltä. Hän on jo aiemmin ilmoittanut kirjoittaneensa Montalbano-sarjan viimeisen osan, Riccardino, ja toimittanut sen kustantajalle postuumisti julkaistavaksi. Tuota kirjaa en kuitenkaan haluaisi aivan vielä lukea.
3
Tamperelainen diplomi-insinööri Juhani Valanto kirjoitti Näsijärven höyrylaivaliikenteen historiaansa (Kustantaja Laaksonen) noin 50 vuotta ja viime vuoden lopulla teos tuli ulos. Vaikka teoksessa on lukijan ja lukemisen näkökulmasta rakenteellisia heikkouksia – kustannustoimittajalle olisi ollut tarvetta – ja historiikki tai kronikka olisivat historiaa parempia sanoja teokselle, niin tehty työmäärä on joka tapauksessa valtava ja kirja on täynnä mainioita tarinoita. Esimerkiksi Näsijärven ensimmäisen höyrylaivan Ahdin (1859) koematkasta Valanto kirjoittaa näin: ”Niinpä AHTI törmäsi lahonneeseen laituriinsa niin että astiastot särkivät pirstaleiksi ja jotkut jo muutenkin hoipertelevat herrat keikahtivat nurin. Kukaan ei loukkaantunut, mutta muuten niin iloista mieltä sumensi myös toti- ja punssipulloja kohdannut tuho.” Tarinoiden lisäksi teos sisältää useita erinomaisia ja ennen julkaisemattomia valokuvia, mikä on jo sinällään syy kirjaan tutustumiseen.
4
Kotimaan matkailu on kovassa nosteessa muun muassa ilmastokeskustelun ansiosta. Mainion oppaan kotimaan nähtävyyksiin löytää jo vuodelta 1888, kun edeltävänä vuonna perustettu Suomen Matkailijayhdistys julkaisi oman Matkasuuntia Suomessa -oppaansa. Opas on suomalaisen matkailuhistorian merkkipaalu ja osoittaa hyvin, millaisia matkareittejä ihmisten ajateltiin tai haluttiin matkustavan.
Nykymatkailija voi ottaa digioppaan helposti mukaansa ja hypätä vaikka historialliseen Tarjanne-laivaan (1908) Mustastalahdesta ja tutkailla, miten kohteet ovat muuttuneet – jos ovat. Valitettavasti esimerkiksi Tampereen liima- ja luujauhotehdasta ei enää oppaan mainitsemana nähtävyytenä ole meitä sulostuttamassa ja Tampereen vaivaistalokin on nimetty uudelleen. Sen sijaan Torisevan rotkojärvet Virroilla, missä tuli juhannuksena poikettua ovat edelleen olemassa: ”[…] Tuo kuuluisa Toriseva pitkä ja kapea, äkkisyvä ja osaksi korkean, äkkijyrkän kallioseinän ympäröimä, joka sen mustaan veteen luopi varjonsa ja antaa paikalle jylhän, synkeän kauneuden.”
Oppaan paras puoli on kuitenkin se, että se kattaa lähes koko Suomen: jokainen voi napata parhaat kohteet sukulointi- tai kesälomapaikkansa mukaan ja samalla tutustua suomalaiseen matkailuhistoriaan.
5
Yläkerran naapurin lainaamana päädyin, omaksi yllätyksekseni, lukemaan tarinan Egyptin 1900-luvun historiasta yhden perheen kautta kuvattuna. 1910-luvulta starttaava Naguib Mahfouzin Kairo-trilogia yltää aina 1950-luvulle asti. Teoksen päähenkilöiden Sayyid Ahmad Abd al-Jawadin ja hänen vaimonsa Aminan elämän kuvaus kuvaa hyvin myös patriarkaalista maailmaa ja paradoksaalista suhtautumista naisiin: kotona nainen on alisteisessa asemassa, mutta tanssijana tai laulajina eroottisten seikkailujen tavoiteltava kohde – paikoin naiset jäävät myös kirjailijan käsittelyssä miesten toiminnan statisteiksi.
Poliittisen historian näkökulmasta trilogiassa on kuitenkin mielenkiintoista, miten Egyptissä 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneet aatesuunnat tulevat käsitellyiksi perheen lapsien ja lapsenlapsien ajatusmaailman ja toiminnan kuvauksessa. Ironista on, että samanlainen kohtalo voi olla niin kansallismielisellä, sosialistilla kuin poliittisella islamistilla.
Mikko Manka
