Kuin kuvastimessa #8: Thundercrack! (1975)

Kuvat: Kuvakaappauksia elokuvasta

Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Thundercrack! Yhdysvallat, 1975. Ohjaus: Curt McDowell. Käsikirjoitus: George Kuchar. Pääosissa: Marion Eaton, George Kuchar, Melinda McDowell, Phillip Heffernan, Moira Benson, Rick Johnson, Maggie Pyle, Ken Scudder, Curt McDowell.

”Ihmisiä tulee ja menee, mutta kurkkujen täytyy pysyä.”

Sataa ja myrskyää preerian yössä. Joki tulvii, ja sillat ovat katkenneet. Erilaiset tien päällä olevat matkalaiset hakeutuvat suojaan yksinäisen rouva Gert Hammondin (Marion Eaton) majataloon. Kajahtanut, alkoholisoitunut ja seksinnälkäinen diiva ottaa matkustavaiset vastaan yrittäen parhaansa mukaan viihdyttää vieraitaan pitkän illan mittaan. Matkalaisten kertoessa toisilleen elämästään hieman Canterburyn tarinoiden tapaan paljastuu, ettei rouva Hammondin kotona ole kaikki sitä miltä näyttää. Mikäli se ei ole paljastunut jo siitä, että rouva on oksentanut peruukkiinsa.

Thundercrack (1975) on pornografinen elokuva. Edellinen lause on vain osatotuus. Teos ei ollut ilmestyessään sadetakkipervojen suosikki. Kaksi tuntia ja 40 minuuttia pitkässä, Southern Gothicille irvailevassa ja jopa väliajan sisältävässä eepoksessa on niin paljon muitakin elementtejä, että se on pikemminkin kokeellinen elokuva, joka sisältää kaiken muun lisäksi pornoa. Esimerkiksi elokuvan ensimmäisen 40 minuutin aikana on vain yksi lyhyt eroottinen kohtaus. Sen sijaan tunnelma on kauhuelokuvamainen ja täynnä nasevaa dialogia.

Rouva Hammondin taloon saapuvilla on mitä absurdimpeja tarinoita kerrottavanaan. Yhdellä on pakkomielle oraaliseksistä, toisen traumaattiseen menneisyyteen kuuluu vaimon syttyminen tuleen syntymäpäiväjuhlissa, kolmannen aviomies on aina tien päällä oleva viiden pennin kantrilaulaja. Kaartin huipentaa sirkuseläimiä rekassaan kuljettava viiksivallu, joka on ihastunut gorillaan.

* *

Thundercrackissa on elementtejä campista, satiirista, melodraamasta, kauhuelokuvasta ja mustasta komediasta. Sen sensibiliteetti on lähellä Andy Warholin, Paul Morrisseyn ja John Watersin elokuvia, joissa käydään hyvää makua vastaan nostamalla esiin popkulttuurin halveksituimpia elementtejä ja korostamalla niiden ominaisarvoa ironisesti silmää vinkaten.

Ohjaaja Curt McDowell (1945–1987) oli kokeellinen elokuvantekijä, jonka luomuksissa näkyvät hänen queer-estetiikkansa ja halunsa ravistella yhteiskunnallisia luutumia. Näistä teoksista tunnetuin on lyhytelokuva Confessions (1972), joka on nimensä mukaisesti identiteetin julistus: ei kaapista ulos tuleminen vaan koko kaapin polttaminen maan tasalle.

McDowellin elokuva-alan opettaja ja myöhemmin rakastaja George Kuchar (1942–2011) oli tärkeä osa Thundercrackin luomisprosessia. Ahkerasti kokeellisia elokuvia ja videopäiväkirjoja tehtaillut Kuchar aloitti uransa jo 1950-luvulla, kuten monet muut amerikkalaisen kokeellisen elokuvan klassikot: Stan Brakhage, Jonas Mekas, Hollis Frampton… Kucharin elokuvien vino estetiikka inspiroi muun muassa nuorta David Lynchiä.

Kuchar on Thundercrackin käsikirjoittaja. Molemmat näyttelevät elokuvassa, ja ohjaaja McDowell on myös kuvaaja ja leikkaaja. Ehta auteur-pariskunnan teos siis.

McDowell toi teokseen oman seksuaalisen eetoksensa. Hän kuvasi paljon pornoa mutta myös kokeellista ja dokumentaarista aineistoa. Kucharin ansiota on elokuvan genretietoisuus, joka on toistuva elementti hänen omissa ohjauksissaan. Elokuvan näyttelijät, lukuun ottamatta McDowellin pikkusiskoa Melindaa, hankittiin pääosin lehti-ilmoituksilla ja osa heistä on kadonnut historian hämärään. Osallistujille maksettiin 50 dollaria päivältä, seksikohtauksista 100 dollaria. Nykyrahassa summat vastaavat 300 ja 600 dollaria.

* *

Susan Sontag (1933–2004) kirjoitti klassikkoesseessään Notes on Camp (1964), että camp ei synny luonnostaan. Se on keinotekoisesti luotu sensibiliteetti, joka rakastaa kaikkea muovista, tekemällä tehtyä ja teatraalista. Campin vastakohta on vakava, tarkasti suunniteltu ja institutionalisoitu taide, jossa ei ole varaa ironialle ja moraalittomuudelle.

Sontagin luonnehdinnan perusteella campia voi luonnehtia transgressiiviseksi estetiikaksi, mistä kertoo sen tärkeä asema muun muassa länsimaisen queer-kulttuurin historiassa. Transgressiivisella taiteella tarkoitetaan valtavirran arvot kyseenalaistavaa taidetta, joka pyrkii shokeeraamaan.

Campissa on vahva moralismin vastainen eetos: pahoja asioita voi tapahtua näennäisesti hyville ihmisille ilman rangaistusta, ihmisiä ei palkita eikä tuomita heidän tekojensa mukaan ja, kuten elämässä usein käy, yksilöt noudattavat omaa kunniakoodistoaan, jolla ei ole mitään tekemistä ihanteiden tai lain kanssa. Campin näennäisen ilonpidon sisällä on paljon julmuutta. Pimeys liekehtii myös Thundercrackin sydämessä.

Sontag luettelee esseessään useita esimerkkejä siitä, mitä camp on, ja yksi näistä on on ”pornoelokuvat ilman himoa”. Thundercrack kohtelee erotiikkaa juuri tältä pohjalta. Vaikka sen kuvasto on pornografista (ennen kaikkea masturbatorista), siitä puuttuvat pakkomielteet katsojan palvelemisesta. Silloin kun sellaista tarjotaan, miellyttämisestä uupuu pornolle tyypillinen kliinisyys.

Monet teoksessa kuvatut seksiaktit ovat kömpelöitä, naturalistisia, leikattuja niin, ettei katsojalla ole mahdollisuutta keskittyä niihin. 16 mm filmille kuvattu elokuva on paikoin todella kauniisti valaistu. Porno on siis kannanotto ja osa esteettistä pyrkimystä järkyttää katsojaa, ei ”seksikästä”. Thundercrackin seksi, silloin kun sitä on, on korostetusti queeria. Eroottiset kohtaukset ovat naisten välisiä, miesten välisiä, heteroseksuaaleja, voyeuristisia, fetisistisiä, soolosuorituksia, kimppakivaa. Jopa gorillalta (ohjaaja itse apinapuvussa) saadaan handjob.

* *

Thundercrackin toinen transgressiivinen elementti on, että se kohtelee lähdeaineistoaan sekä vakavasti että ironialla. Vakavasti siinä mielessä, että vielä 1970-luvullakaan Thundercrackia innoittaneita kioskiviihteen saavutuksia ei arvostettu taiteena. Thundercrack tunnustaa niiden olemassaolon kulttuurin peruskivinä. Mutta kyse on ironiasta siksi, että Thundercrack ylikorostaa esikuviensa piirteitä irvaillen niiden keinotekoisuudelle ja siten tekopyhälle kulttuurille, joka ei suostu myöntämään rakentuvansa halpojen kulutushyödykkeiden varaan.

Elokuvan melodramaattisuus ja eeppinen mitta ovat viittauksia John Watersinkin hellyydellä parodioimiin 1950-luvun melodraamaelokuviin, kuten Douglas Sirkin ohjaustöihin. Elokuvan halpa pahvigotiikka jyrkkine varjoineen, ukkosmyrskyineen ja sirkuksineen taas viittaa suoraan Boris Karloffin ja Bela Lugosin elokuvien maailmaan, 1930-luvun Universal-elokuvien jäykänhilpeisiin hirviöihin, jotka ovat absurdeja kuoleman sanansaattajia. Toisaalta rouva Hammondin hahmo naittaa teokseen muun muassa Flannery O’Connorin novelleista sekä Tennessee Williamsin ja Edward Albeen näytelmistä tuttua hysteriaa. Marion Eaton on roolissaan show’n ylivoimainen tähti.

Thundercrack on siis inspiroitunut ennen kaikkea 1930–1950-lukujen viihteestä, joka on Yhdysvaltain sensuurikoodistosta vapautuneella 1970-luvulla näyttänyt auttamattoman vanhentuneelta. Samalla se on ollut elokuvan tekijöiden lapsuuden kuvastoa, jota kohtaan he ovat tunteneet campille tyypillistä nostalgista hellyyttä.

* *

Susan Sontag teoretisoi parhaan campin olevan aina tahatonta. Koska hänen esseensä on kirjoitettu 1960-luvun alussa, se ei osannut ennakoida yhdysvaltalaisen elokuvan uusia tuulia, joissa camp siirtyy alati vastakulttuurisempaan ja queerimpaan suuntaan. Näiltä osin teksti on vanhentunut, sillä, kuten Sontag itsekin huomioi, camp on jatkuvasti muuttuvaa.

Transgressiivinen taide lakkaa olemasta transgressiivista ja monet campina aloittaneet ilmiöt ovat valtavirtaistuneet ja menettäneet shokkitehonsa. Osa Sontagin luettelemista teoksista on menettänyt jälkimaailman silmissä camp-arvonsa. Näin on esimerkiksi Humphrey Bogart -elokuva Maltan haukan (1941) laita. Elokuvaa katsotaan nykyään vain film noir -elokuvana, sen camp-arvosta ei puhuta lainkaan.

Thundercrack järkytti leffasnobeja ensi-illassaan Filmex-taide-elokuvafestivaalilla Los Angelesissa. Pornoteattereiden konservatiiviselle yleisölle elokuva ei kelvannut, koska se sisälsi sekä hetero- että homoseksiä. Tuottajat leikkasivat elokuvan uusiksi ja silppuamaton versio teoksesta katosi näköpiiristä vuosikymmeniksi. Ainoa alkuperäinen leikkaus löytyi ohjaajan siskon hoteista. Curt McDowell ohjasi enää yhden pitkän elokuvan. Hän kuoli AIDSiin vuonna 1987.

Sittemmin Thundercrack on palautettu kunniaan alkuperäisessä mitassaan. Teoksen tenho ei ole kadonnut mihinkään, vaikka se on tarkoituksellisen vinkeä ja siksi Sontagin camp-ihanteen vastainen. Elokuvan restauroineet tahot kuvailivat sen olevan edelleen niin loukkaava, että herkimmät jälkituotantoon osallistuneet henkilöt eivät suostuneet katsomaan joitain kohtauksia siitä. Niin kauan kuin maailmassa on tekopyhyyttä, campille riittää tilausta. Rocky Horror Picture Show’n (1975) voi katsoa vanhempiensa kanssa, Thundercrackia ei koskaan.

Mikko Lamberg

Thundercrackin Blu-rayn voi ostaa esimerkiksi Filmihullun leffakaupasta. Saman tuotteen saa myös Amazonista tai Synapse Filmsin omalta verkkosivulta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua