Gunnel Wåhlstrand: Den sista ön (2012). Kuva: Jean-Baptiste Béranger

1

Ensin luulee, että suuret teokset ovat valokuvia. Kampaukset, vaatteet ja kalusteet kertovat menneistä vuosikymmenistä, mutta jos oikein tarkkaan katsoo, niin näkee kuvien olevan itse asiassa mustemaalauksia.

Ruotsin arvostetuimpiin nykytaiteilijoihin kuuluva Gunnel Wåhlstrand on näiden hyvin hitaasti syntyvien töiden kautta yrittänyt ymmärtää, miksi hänen isänsä teki itsemurhan tyttären ollessa vasta 1-vuotias.

Kuvat ovat tarkkoja kopioita valokuvista, joissa Wåhlstrandin vanhemmat ovat ensin lapsia ja nuoria, sitten nuori aviopari, myöhemmin pieni perhe. Katsojalle ne näyttäytyvät hämmästyttävinä, suurikokoisina töinä, joissa taitelija on jollakin salaperäisellä tavalla läsnä, vaikka ei olekaan.

Näyttelyssä on mukana kaksi tv-dokumenttia, jotka kannattaa ehdottomasti katsoa. Ne näyttävät työmetodin lähes tuskallisen verkkaisuuden, mutta kertovat myös taitelijan omasta maailmasta hyvin sympaattisesti, tämän omalla äänellä.

Gunnel Wåhlstrand Turun taidemuseossa 14.9.2025 asti.

2

Vuoden 2021 nobelistin Abdulrazak Gurnahin Hylkääminen (suom. Einari Aaltonen; Tammi, 2025) on hieno lukukokemus. Se kertoo päällekkäin ja limittäin montaa tarinaa monenlaisista hylkäämisistä lähes lakonisesti ilman, että ne olisivat melodramaattisia, tuskin edes dramaattisia – ainoastaan hyvin kiehtovia.

Taitavan tarinankerronnan lomassa Gurnah suomii siirtomaaherroja, erityisesti brittejä, olematta silti katkera. Samalla tavalla hän suomii kapeakatseisuutta ja ahdasmielisyyttä ihmissuhteissa, kun osapuolet tulevat eri etnisistä ryhmistä, edustavat eri kansalaisuuksia tai sosiaaliluokkia.

Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin ajassa kauas taaksepäin, Hylkääminen on hyvin ajankohtainen romaani. Paljon yhteistä tuntuu maailmallamme olevan 1800-luvun Mombasan ja 1950-luvun Sansibarin kanssa.

3

Norjalaisen Roy Jacobsenin Barrøy-sarjan ensimmäinen osa Näkymättömät (suom. Pirkko Talvio-Jaatinen; Sitruuna, 2022) tarjosi mitä parasta kesälukemista – tai lukemista milloin hyvänsä.

Päähenkilö on Barrøyn saarella asuva Ingrid-tyttö, jonka isä lähti joka talvi kalastamaan Lofooteille ja jätti muun perheen kaipaamaan ja pelkäämään karuille asuinsijoilleen keskellä merta. Isä oli niin vahva, että pystyi kaipaamaan kotisaarelle niin, ettei mennyt rikki – ja samanlainen tuli tyttärestä.

Jos on pitänyt Myrskyluodon Maijasta tai Salka Valkasta, pitää luultavasti myös Barrøy-sarjasta. Sarjan neljästä osasta kolme on ilmestynyt suomeksi Sitruunan kustantamana. Neljäs osa Barrøyn lapset ilmestyy näillä näkymin tänä syksynä.

4

Ruotsalaisen Andrev Waldenin Miehenpuolet (suom. Jaana Nikula; Gummerus, 2025) on reipasotteinen kasvutarina ja kielellinen karnevaali. Romaani sai Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Augustin vuonna 2023.

Kertoja-Andrev elää kiertolaiselämää äitinsä ja pikkusisartensa kanssa; jatkuviin muuttoihin ovat useimmiten syynä äidin väkivaltaiseksi äityvät ex-poikaystävät.

7-vuotiaana Andrev saa vahingossa tietää, ettei hänen isänsä olekaan hänen isänsä. Seuraavien seitsemän vuoden aikana isäkandidaatteja on seitsemän, muun muassa Taiteilija, Varas, Murhaaja, Pappi. Perheessä sattuu ja tapahtuu – eikä aina pelkästään hyvää.

Miehenpuolikkaista tulee etsimättä mieleen Joonas Tolan Punainen planeetta (Otava, 2021; lue Pasi Huttusen kommentit täältä). Molemmissa romaaneissa saa nauraa, mutta samalla aavistaa surun ja alakulon.

5

Uudenlaisen sienioppaan kirjoittaminen lienee vaikeaa, koska niitä on kirjoitettu paljon; asiassa pitää pysyä ja kohteet pysyvät samanlaisina vuodesta toiseen. Mari Moilanen on Sienikirjassaan (WSOY, 2025) tässä onnistunut.

Kirjasta huokuu tekijän ilahduttava innostus aiheeseensa, lisäksi teos on monipuolinen ja käytännöllinen. Moilanen on asiallinen, mutta ei tylsä ja leikittelee kielellisesti niin paljon, kuin nyt sienimetsässä voi, esimerkiksi näin: “Kun törmäät tattiin, jonka päälle on kuin valutettu nokista vettä, voit tervehtiä lehmäntattien ryhmään kuuluvaa nokitattia.”

Jokaisen esiteltävän 95 sienen mukana on QR-koodilla avautuva lyhyt video, joka todella avittaa uusien sienituttavuuksien tunnistamisessa. Myös valokuvat ovat selkeitä ja havainnollistavia.

Ilahduttavaa Sienikirjassa on vielä pieni reseptikokoelma, jossa on muutakin kuin perinteiset sienikeitot- ja muhennokset – esimerkiksi kermaton sienikastike ja jäätelön seuraksi sienisiirappia.

Sienivuodesta näyttää tulevan hyvä, siis metsään!

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua