Viisi tärppiä KAVIn ja Niagaran syyssarjasta: Melville, Saura, Mulcahy, Van Sant ja Wong Kar-wai

Kulttuuritoimituksen elokuvakriitikot valitsivat suosikkinsa Kansallisen AV-instituutin eli KAVIn syksyn elokuvasarjasta Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa. Kuusi elokuvakriitikkoa teki valintansa kahdentoista klassikon joukosta. Suositukset jakautuvat viidelle elokuvalle – sillä eihän mikään piristä päivää niin kuin pieni kommunikaatiokatkos!

Nistien elämää ilman moralisointia

Vankilakundi James Foglen omaelämäkertaan perustuva Drugstore Cowboy (Yhdysvallat, 1989) näyttää uskottavasti, millaista on huumeisiin nitkahtaneen miehen ja hänen ystäväpiirinsä elämä. Matt Dillon on elokuvan keskushenkilö Bob Hughes. Hän matkaa joukkionsa kanssa halki Yhdysvaltain ja hankkii huumeita keinoja kaihtamatta. Drugstore Cowboy on Gus Van Santin loistavasti ohjaama ja käsikirjoittama teos. Elokuva ei kosiskele katsojaa vaan näyttää lahjomattomasti ja ilman moralisointia, millaista nistien elämä on. Nuori Matt Dillon elokuvan keskushahmona osoittaa vakuuttavasti näyttelijäntaitonsa. Kirjailija William S. Burroughs näyttäytyy yhtenä elokuvan antisankareista. Elokuva sai aikanaan erittäin myönteisen vastaanoton. Siitä muodostuikin Gus Van Santin läpimurto, jota seurasi joukko upeita elokuvia, muun muassa Matkalla Idahoon (1991), Will Hunting (1997) ja Milk (2008). Hänen ohjaamansa Psyko (1998) oli kummallinen kopio Alfred Hitchcockin alkuperäisestä vuoden 1960 elokuvasta.

Marita Nyrhinen

Drugstore Cowboy esitetään Arthouse Cinema Niagarassa ma 30.9. kello 18.45.

Ei ole helppoa olla kuolematon

Australialainen Russell Mulcahy ei kuulu suuriin ohjaajanimiin, jotka pyörivät Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenten mielissä elämäntyö-Oscareita mietittäessä. Silti Russell Mulcahy on jäänyt ikuisiksi ajoiksi elokuvahistoriaan kahden kiehtovan ohjauksensa ansiosta. Mulcahyn esikoisohjaus Razorback – harjaniska (1984) on aivan järjetön, mauton, hillittömän persoonallisella otteella ohjattu kauhuelokuva Australian takamailla riehuvasta tappajavillisiasta. Sen ansiosta Mulcahy pääsi kiinni isomman budjetin elokuviin, ja voilà – syntyi toinen kulttielokuva: Highlander – kuolematon (1986). Highlander kertoo skotlantilaisesta Connor MacLeodista (Christopher Lambert), jonka henki on tiukassa. MacLeod kuuluu ”Kuolemattomiin”, harvalukuiseen ikuisesti elävien joukkoon, jonka elämäntehtävänä on entisestään harventaa – toisiaan. Tämä onnistuu vain kaksintaisteluissa kauloja katkomalla. Koska: There can be only one! Highlander on monilla tavoilla pöhkö ja kömpelö elokuva, jossa kuitenkin on luovaa tekemisen meininkiä ja herkullisia yksityiskohtia. Mutta erityisen suositeltavaa elokuvan katsominen on kahden mielenkiintoisen sivuosan takia. Toisessa niistä nähdään itse Sean Connery, roolinimeltään Juan Sánchez Villa-Lobos Ramírez. Hän on riikinkukkoviitassa ratsastava urho, elokuvan ”viisas vanhus”, jolta Highlander saa päidenkatkomiskisailuun vaadittavan koulutuksen. Enpä muista nähneeni mitään toista elokuvaa, jossa Sean Connery olisi enemmän kotonaan kuin tässä! Mutta elokuvan Connery-kohtaukset sijoittuvatkin miehen omille kotikonnuille, Skotlannin jylhiin maisemiin. Elokuvan hurjimman roolin tekee kuitenkin tarinan pahista esittävä Clancy Brown. Hän näyttelee elokuvassa arkkityyppistä ”mustaa ritaria”, Kurgania, sellaisella antaumuksella, että menee heittämällä elokuvapahisten top kymppiin. Samalla Brown taisi tuhota mahdollisuutensa elokuvien ensirakastajarooleihin ikuisiksi ajoiksi. Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta Highlander ei ole niin camp kuin saattaisi luulla, vaan elokuvassa on myös aidosti liikuttavia kohtauksia. Ei ole helppoa olla kuolematon.

Kaarina Lehtisalo

Highlander – kuolematon esitetään Arthouse Cinema Niagarassa ma 7.10. kello 18.45.

”Kasvata korppeja, ja ne nokkivat silmäsi”

Korppi sylissä (Cría cuervos, 1976) sai alkunsa uhittelusta. Carlos Saura oli päättänyt rakentaa kokonaisen elokuvan Jeanette-nimisen artistin hittikappaleen Por que te vas ympärille. Sauralle sanottiin, että hän on seinähullu, jos sellaista yrittää. Lopputulos oli sanomattakin selvä – kuolematon mestariteos. Muutoin flamenco- ja tangoelokuvistaan tunnetun espanjalaisohjaajan hyytävä pääteos on tarina kahdeksanvuotiaasta Anasta, joka sopeutuu orpolapsen elämään Francon valtakauden viimeisillä hetkillä. Roolin näyttelee yhtenä aikamme uskottavimmista lapsinäyttelijöistä muistettu Ana Torrent. Tyttö kantaa mukanaan synkkää salaisuutta, jolla on osansa hänen isänsä kuolemassa. Elokuvan nimi viittaa espanjankieliseen sanontaan: Cría cuervos y te sacarán los ojos. Kasvata korppeja, ja ne nokkivat silmäsi. Korppi sylissä on salamyhkäinen ja painostava elokuva, mutta se tarjoaa kuitenkin synninpäästön. Se ei ole kärsimyksellä turruttavaa kyynelten kerjäämistä vaan kuvataiteellinen matka, jossa liikutaan luontevasti kuvitelman ja todellisuuden välisellä rajamaalla. Röyhkeä tulkitsija nimittäisi sitä jopa maagisen realismin elokuvalliseksi serkuksi. Teosta on tietenkin luettu usein myös Sauran symbolisena kritiikkinä Espanjan hallintoa kohtaan. Lisäksi on turha luulla, että voisi elokuvan katsomisen jälkeen enää ikinä kuulla Por que te vas -kappaletta samalla tavalla kuin ennen sitä.

Valtteri Mörttinen

Kuolema valtaa porvariperheen lapsen mielen

Kahdeksanvuotias Ana (Ana Torrent) on hiljattain menettänyt äitinsä (Geraldine Chaplin). Nyt hän löytää isänsä kuolleena sängystä vieraan naisen lähdettyä makuuhuoneesta. Kolme sisarta joutuu tätinsä huollettaviksi, eikä tällä ole juuri kokemusta tai edes halua toimia vanhempana siskonsa lapsille. Taloudessa on läsnä myös lasten isoäiti, joka on menettänyt puhekykynsä, ilmeisesti myös muistinsa. Hän elää menneisyydessä vanhojen valokuvien kautta. Takaumien myötä selviää, että Ana uskoo edesauttaneensa äidilleen uskottoman ja lapsilleen etäisen isänsä kuolemaa. Äidin muisto elää Anan rinnalla keskustelemassa ja lohduttamassa. Fragmentoitunut kerronta loikkaa satunnaisesti myös tulevaisuuteen, jossa aikuinen Ana (myös Geraldine Chaplin) muistelee lapsuutensa tapahtumia. Muisti, sen petollisuus ja lapsuuden traumaattiset kokemukset rikkinäisten aikuisten parissa ovat Carlos Sauran elokuvan keskiössä. Vuonna 1975 diktaattori Franco teki kuolemaa, ja hänen aikakaudellaan eläneet aikuiset ovat elokuvassa jättämässä jälkeensä sukupolven, jonka täytyy yrittää selvitä traumoista. Korppi sylissä on kaunista katsottavaa upean kuvauksen ja taidokkaan leikkauksen ansiosta. Se ansaitsee ehdottomasti tulla nähdyksi elokuvateatterissa. Geraldine Chaplinin ja tuolloin 9-vuotiaan Ana Torrentin näyttelijäsuoritukset tekevät äiti-tytär-suhteesta todentuntuisen. Parasta kuitenkin on, että Korppi sylissä on niitä elokuvia, jonka pieni tarina jää pyörimään mieleen, ja syvenee sitä pohtiessa.

Riikka Oksanen

Korppi sylissä esitetään Arthouse Cinema Niagarassa ma 14.10. kello 18.45.

Hitaudesta kasvaa voimaa

Rikoselokuvan suuren mestarin, Jean-Pierre Melvillen elokuvissa amerikkalainen ja eurooppalainen elokuvaperinne sulautuvat elegantisti toisiinsa. Hänen tunnetuin elokuvansa Punainen ympyrä (Le Cercle Rouge, 1970) on karsittu, niukka ja tarkoin harkittu mestariteos. Punaista ympyrää katsoessa käy ilmeiseksi, että Quentin Tarantino on katsonut elokuvan tarkkaan ennen Reservoir Dogsin tekemistä, ellei muuten niin tehdäkseen tasan päinvastoin. Tarantinon elokuva on aggressiivinen ja hölisevä, mutta Melvillen taas pohdiskeleva, hiljainen ja liki pysähtyneeltä tuntuva jalokiviryöstön kuvaus. Verkkaisuus antaa elokuvalle voimaa. Place Vendômella sjaitsevan jalokiviliikkeen ryöstö yhdistää hetkeksi kolme yksinäistä miestä. Puhetta ja dialogia tärkeämpiä elokuvassa ovat kuvat sekä elokuvan hahmojen toiminta suhteessa toisiinsa. Öinen ryöstökohtaus on kuvattu miltei reaaliajassa. Ryöstöstä kasvaa rikollisten lojaaliuden ja ammattitaidon ylistys.

Antti Selkokari

Punainen ympyrä esitetään Arthouse Cinema Niagarassa ma 2.12. kello 18.45.

Wong Kar-Wain tyylin raakileet

Wong Kar-waista tuli 1990-luvun hongkongilaisen taide-elokuvan keskeinen auteur. Varsinainen läpimurron kansainväliseen maineeseen toi Chungking Express (1990), josta tuli jokaisen Hongkongin elokuvafestivaalilla vierailleen ja Chungking Mansionsiin majoittuneen oma kulttielokuva, mukaan luettuna allekirjoittaneen. Sitä seurasivat In the Mood for Love (2000) ja monet muut elokuvat, joissa Wong Kar-wain haikea romanttisuus yhdistyy pieneen rikossivujuoneen ja australialaisen, Hongkongissa uransa luoneen kameramiehen Christopher Doylen postmodernin kauniiseen kuvaukseen. Tyyli on vaikuttanut lukemattomiin myöhempiin elokuvantekijöihin Aasiasta ja Euroopasta. As Tears Go By (1988) näyttää Wong Kar-wain tyylin raakileet. Doyle ei vielä ollut kameran takana, joten aivan yhtä huikeaa öisen kaupungin neonvaloleikkiä kuin Chungking Expressissä ei ole luvassa. As Tears Go By kuvaa Hongkongin kantoninkielisen kulttuurin keskeisintä vaihetta, aikaa ennen manner-Kiinaan liittymistä. Mukana on Wongin keskeinen kuvasto: intohimoinen nuori rakkaus, Hongkongin kadut ja halvat asunnot. Tarinan kruunaavat nousevat tähdet Maggie Cheung, Andy Lau ja Jacky Cheung.

Eija Niskanen

As Tears Go By esitetään Arthouse Cinema Niagarassa ma 9.12. kello 18.45.