Iidamari Ahonen, viulu, ja Naoko Shibayama-Aarnio, piano. Konsertti Tampere-talon Pienessä salissa 22.9.

Tampere-talon Pienessä salissa kuultiin sunnuntaina viulutaiteilija Iidamari Ahosen ja pianotaiteilija Naoko Shibayama-Aarnion ohjelmaltaan värikäs konsertti, jonka Ahonen avasi soittamalla J.S. Bachin c-mollipartitan osat Sarabande ja Gigue. Jo Sarabanden ensimmäisistä sävelissä kuului Ahosen soiton sulavuus ja ilmeikkyys, viulun vivahteikas ääni ja vahva intensiteetti. Myös Gigue loisti valovoimaisena ja selkeänä, hienostuneiden dynaamisten vaihteluiden värittämänä. Bach-numeroissa tuli esille myös Ahosen soittoa koko ajan leimannut levollisuus, rohkeus antaa musiikille tilaa hengittää.

Viimeistään Jean Sibeliuksen Humoreskeista jälkimmäinen osoitti, että lavalla on täysiverinen taituri, jonka soittoa leimaa ilmaisuvoima, eläytyvyys ja karisma. Ahosen vuoden 1843 Pierre&Hippolythe Silvestre -viulu soi kauniisti ja ytimekkäästi, ja yhteistyö pianisti Naoko Shibayama-Aarnion kanssa soljui eheästi ja tasapainoisesti.

Maurice Ravelin Tzigane paljasti lyyrisiä sävyjä ilmentäneestä viulistista myös toisen puolen: kappale alkoi verevän karheasti ja viulun sointi oli leveä. Pieneksi näytelmäksi kehkeytyneessä tulkinnassa Ahonen rakensi sooloviuluosuuden vakuuttavasti ja kappaletta maustoivat kaikki herkut – huiluäänet, pizzicatot, kaksoisotteet sekä viimeistellyt ja harkitut yksityiskohdat. Silti tätäkin tulkintaa leimasi levollisuus: Ahonen uskalsi nautiskella verkkaisistakin jaksoista ja pitkistä sävelistä.

Myös Danse rustique Eugène Ysaÿen soolosonaatista nro 5 G-duuri eteni määrätietoisesti ja mehevästi. Konsertin kruunasi huikea tulkinta Sergei Prokofjevin D-duurisonaatista, jossa viulistin ja pianistin yhteistyö oli saumatonta ja vuorovaikutteista, ja jossa molemmat soittajat pääsivät ilmentämään sekä taituruutta että mitä kauneimpia sointivärejä ja vivahteita. Soitossa oli loistokkuutta, uskottavuutta ja koskettavuutta sekä yksityiskohtien syvyyttä.

Nautinnollisia olivat myös Shibayama-Aarnion aidosti impressionistiset Debussy-tulkinnat, joissa huomio kiinnittyi soinnin kuulauteen ja leijuvuuteen, väritykseen, dynaamiseen laajuuteen, bassokulkujen ilmeikkyyteen, suurten sointujen keveyteen ja pedaalinkäytön merkityksiin.

Päätin etukäteen olla mainitsematta kirjoituksessani Iidamari Ahosen ikää, mutta pyörrän päätökseni. On iloista ajatella, että musiikissa sana ”valmis” ei koskaan tarkoita lopullista. 16-vuotiaan Ahosen nyt jo kypsään, säkenöivään ja täysipainoisen musikaaliseen soittoon syttyy tulevien vuosien ja vuosikymmenten mittaan uusia sävyjä ja näkökulmia, ja hänen ilmaisuasteikkonsa laajenee ja syvenee entisestäänkin. Kiirettä ei onneksi ole.

Kikka Holmberg