Kynäilijät tappavat kaunopuheisesti – Guillaume Musson trillerissä mikään ei ole juuri sitä, miltä päälle päin näyttää

02.09.2024
MussoSalattu

Kuvat: Emanuele Scorcelletti / Siltala

KIRJAT | Haluaisin lukea Loreleï Strangen, tutustua Fawlesiin, vierailla Beaumontissa, ostaa croissantit Bread Pitista ja nostaa huulille lasin Terra dei Piniä.

”Musso selviää kuivin jaloin jopa dekkarinsa suuresta taitekohdasta, jossa kertojaääni vaihtuu.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Guillaume Musso: Kirjailijoiden salattu elämä

  • Suomentanut Anna Nurminen.
  • Siltala, 2024.
  • 264 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Oletko jo lukenut Loreleï Strangen; kirjan, joka kertoi psykiatriseen sairaalaan joutuneen Loreleïn kohtaamisista yhden viikonlopun aikana? Vain 5 000 kappaleen ensipainos on syksyltä 1993, kuten muistat.

Ovatko kirjailija Nathan Fawlesin muut teokset tuttuja, esimerkiksi Pieni amerikkalainen kylä ja Salaman lyömät? Kriitikot innostuivat ja lukijat palvoivat tekijää, kunnes Fawles äkisti lopetti kirjoittamisen ja vetäytyi Etelä risti -nimiseen huvilaansa Beaumontin saarelle, kolmen vartin venematkan päähän Ranskan etelärannikosta.

Niin, tuo ihana Beaumont, ”ikuinen Côte d´Azur ilman turisteja, saasteita ja betonia”. Mukavia, mutta sisäänpäin lämpiäviä ihmisiä, jotka arvostivat omaa saartaan ja sen verkkaista elämisen tahtia.

Saaren leipomon nimi on Bread Pit ja ylpeys Terra dei pini -niminen valkoviini, joka löytyy maailman parhaiden ravintoloiden listoilta.

Ruumis puussa ja jäässä

Haluaisin lukea Loreleï Strangen, tutustua Fawlesiin, vierailla Beaumontissa, ostaa croissantit Bread Pitista ja nostaa huulille lasin Terra dei Piniä.

Harmi, että ne kaikki ovat fiktiota.

”Kirjailijan tärkein ominaisuus oli osata vangita lukijan mielenkiinto hyvällä tarinalla”, Guillaume Musso linjaa. Siinä hän itse onnistuu jälleen mainiosti.

Kirjailijoiden salattu elämä -romaanin (suom. Anna Nurminen; Siltala, 2024) lukija matkustaa Beaumontiin kirjailijaksi haluavan Raphaël Bataillen kanssa. Hän on pestautunut apulaiseksi saaren Tulipunaruusu-nimiseen kirjakauppaan. Haaveissa on tavata vaiennut kirjailija Fawles ja saada tältä neuvoja omalle uralle. Sekä selvittää salaisuus: miksi Fawles lopetti julkaisemisen ja katosi koko maailmalta?

Tästä sukeutuu nopeasti monitahoinen ja kuumeinen seikkailu. Kirjailijan perässä on pian toinenkin utelias, toimittajaksi esittäytyvä Mathilde Monnay. Fawlesin paras ystävä on ollut Remington Wingmaster -pumppuhaulikko, jolla hän on varjellut yksityisyyttään. Nyt se on mennyttä.

Kohta rannalta löytyy ruumis, puuhun naulattuna. Selviää, että sitä on säilytetty jäissä. Ja se on vasta alkua.

”Helvetti on tyhjä”

Guillaume Musso on Ranskan suosituimpia nykykirjailijoita. Viime vuonna häneltä ilmestyi suomeksi trilleri Tyttö ja yö, sekin Siltalan kustantamana.

Kirjailijoiden salattu elämä jatkaa samoilla linjoilla. Juoni on ranskalaisen kepeä, mukaantempaava, ei-aina-niin-kovin-uskottava, mutta koko ajan kultivoitunut tarina ympäröivästä maailmasta ja ihmisen yllättävän pimeästä ellei suorastaan läpeensä umpimustasta puolesta.

”Helvetti on tyhjä, kaikki paholaiset ovat täällä”, hän lainaa William Shakespearea.

Musso tosin kertoo karmeimmatkin yksityiskohdat niin kaunopuheisesti, että ne melkein menettävät tehonsa lukijan silmissä. Ai näinkin ikävästi on tapahtunut? Aivan kaameaa, mutta miten ihanan tyylikkäästi sanottu!

Todellista vai ei?

Musso selviää kuivin jaloin jopa dekkarinsa suuresta taitekohdasta, jossa kertojaääni vaihtuu, ja lukijan kädessä olevasta kirjasta viimeistään tulee osa sen omaa, jatkuvasti muovautuvaa tarinaa. Kumman luontevasti hän saa käännettyä lukijan aivot ja ajatukset tähän uuteen todellisuuteen.

Tämänkin kirjan lopussa on pitkä lähde- ja viiteluettelo käytetyistä teksteistä ja viittauksista. Se on palvelus lukijalle.

Jälkisanoissa Musso selvittää vielä trillerinsä yhteyksiä todelliseen elämään. Niitäkin nimittäin löytyy, tarinan merestä löydetystä pokkarikamerasta ja sen vaarallisista kuvista lähtien.

Toimittajat hampaissa

Tekstin lomaan kirjailija ripottelee usein purevia, mutta kehnoimmillaan kovin keittiöfilosofisia huomioita ympäröivästä maailmasta sekä erityisesti kahdesta ammattiryhmästä: kirjailijoista ja toimittajista.

”Hänen Twitter-tilinsä historia oli täydellinen esimerkki siitä, mitä pseudojournalismi 2.0 pystyi pahimmillaan tuottamaan: törkyjuttuja, klikkiotsikoita, yhteenottoja, viharikoksiin yllyttämistä, halpoja vitsejä, häiritsevien videoiden systemaattista jakamista ja kaikkea, mikä oli omiaan vetämään järjen valon kohti pimeyttä.”

Toisella kerralla ”artikkelit olivat täynnä tarkistamatonta tietoa ja harhaanjohtavia tiivistyksiä, jotka antoivat lisäpontta halpahintaisen shokeeraaville otsikoille”.

Lopuksi menee vatkuliksi

Paljon parempi ei ole kirjailijan osa. ”Se ei ole sopiva ammatti mieleltään terveille ihmisille. Se on skitsofreenikkojen ammatti”, Musso laittaa Fawlesin perustelemaan Raphaëlille sitä, miksi tämän ei pitäisi ryhtyä ainakaan ammattikynäilijäksi.

Loppupäätelmä on onneksi valoisampi:

”Kirjoittaminen antaa rakennetta elämälle ja ajatuksille, usein se lopulta luo järjestystä olemassaolon kaaokseen.”

Amen. Ja kun kirjan kylmäävästä loppuratkaisusta on selvinnyt, mieltä voi tasata vaikka kokkaamalla Nathan Fawlewsin bravuuriruokaa, ranskalaista vasikanvatkulia. Sen hieman ylimalkainen resepti löytyy sivuilta 84–86. Jos siis vielä ruoka maistuu.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua