Vuoden 1961 viisumihakemuksessa Zabludowicz ilmoitti ammatikseen employee eli työntekijä. Kuvalähde: Riksarkivet.
HISTORIA | Toimittaja ja tietokirjailija Matti Mörttinen on harjoittanut aitoa tutkivaa journalismia ja kertoo uudessa kirjassaan Tampereesta ja Suomesta asioita, joista tuskin kukaan on tiennyt tätä ennen mitään. ”Tampellan ryhtymistä yhteistyöhön israelilaisten kanssa voi pitää asekätkentäoperaation sofistikoituneena jatkeena”, Mörttinen näkee.
Kari Pitkänen
Kun Suomi hankkii uusia aseita, se vakuuttaa ostavansa vain parasta mitä rahalla saa.
Viimeksi tämän periaatteen mukaisesti merivoimien uusi pintatorjuntaohjusjärjestelmä tilattiin Israelista. Gabriel-nimiset ohjukset toimitetaan kahdessa erässä vuoteen 2025 mennessä.
Kun Israel itsenäistyi vuonna 1948, se toimi samoin.
Tuon ajan parhaat kenttätykit ja kranaatinheittimet löytyivät – Suomesta. Niitä oli valmistanut jatkosodan loppuun saakka Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osake-Yhtiö, joka vuonna 1960 muutti nimensä Tampellaksi.
Asekauppoja järjesteli ja välitti mies, joka oli ja on yhä Tampereella Suuri Tuntematon: Shlomo Zabludowicz.
Hänestä ei ole juuri kukaan tiennyt juuri mitään – tai jos on, huulet ovat pysyneet kiinni.
Aina tähän päivään ja toimittaja-tietokirjailija Matti Mörttisen uskomattomaan urakkaan saakka.
”Joku kehotti lopettamaan”
Mörttisen kirjoittama ja tänään (10.9.2021) ilmestyvä tietokirja Shlomo Zabludowicz – Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi (Into Kustannus, 2021) on ensimmäinen perusteellinen teos tämän puolanjuutalaisen selviytyjän elämästä ja vaiheista.
– Tavoittelin kirjaa varten kymmeniä ihmisiä. Kaikkiin yhteydenottopyyntöihini en saanut vastausta. Joku kehotti minua melko suoraan lopettamaan kirjan tekemisen.
Mörttinen ei totellut. Kirjaan on koottu vaikuttava tietomäärä yli 150 vuoden ajanjaksolta.
Sisältö kattaa paitsi kohdehenkilön oman henkilöhistorian, myös paljon uutta Kekkosen Suomen ja kylmän sodan ajan asekaupoista ja -yhteistyöstä sekä henkilöistä näiden taustalla.
Toimittaja ja tietokirjailija Matti Mörttinen avaa uudessa kirjassaan ennestään lähes tuntemattoman luvun Tampereen kaupungin ja suomalaisen asevalmistuksen historiasta.
Valtava arkistourakka
Tarina on kurottu kokoon haastatteluilla, kirjallisista lähteistä ja perinteisellä arkistotyöllä – suomeksi sanottuna tutkivan journalismin keinoin. Sen ennakkoedellytyksiä ovat tinkimätön uteliaisuus ja periksiantamattomuus.
– Ilman ruotsalaisia lähteitä enemmän kuin puolet tarinasta olisi jäänyt kertomatta, Mörttinen sanoo.
– Sain esimerkiksi 252 arkkia erilaisia dokumentteja Ruotsin kansallisarkistosta Riksarkivetista. Niistä löytyy tietoa 1940-luvulta lähtien aina 1960–1970-luvuille saakka.
Tärkeitä lähteitä olivat myös natsiaikaa dokumentoineet Arelsonin arkistot Saksassa sekä Vainojen museo Yad Vashem Jerusalemissa. Suomesta materiaalia löytyi muun muassa Suojelupoliisin ja kansallisarkiston tietokannoista.
– Yhden saamani viestin perusteella ymmärsin, että minun oli mentävä Suomen kansalliskirjastoon tutkimaan vanhoja puhelinluetteloita.
Turha ei ollut tuokaan keikka. Siitä lisää kohta.
20 vuotta ilman otsikoita
Shlomo Zabludowicz syntyi Puolan Łódźissa 15. huhtikuuta 1916, tai niin hän ainakin oletti. Täyttä varmuutta syntymäajasta ei ole. Tuon päivän mukaisesti hän kuitenkin juhli 50-vuotispäiviään Tampereella Grand Hotel Tammerissa keväällä 1966 – ilman että sen ajan isosta ja kansainvälisestä seurapiiritapahtumasta kerrottiin kaupungin valtalehdessä rivilläkään.
Monimutkaisten vaiheiden jälkeen Zabludowicz pelastui hädin tuskin juutalaisvainoista, emigroitiin Ruotsiin ja saapui sieltä Suomeen 1940-luvun lopulla. Virallisesti titteli oli kotiopettaja, mutta taustalla lienee jo tuolloin ollut israelilaisten saama vihi maailman parhaista tykistöaseista.
Eräs kommentaattori nimesi hänet selkeästi vakoojaksi, jonka tehtävä oli asekauppojen junailun lisäksi solmia ja pitää yllä suhteita Neuvostoliiton juutalaispiireihin.
”Shlomon reitti tamperelaisen teollisuuden sisäpiiriin aukeni viipurinjuutalaisten Steinbockien ja tehtailijasuku Liljeroosien kautta…Tampellan johtajasta Åke Kihlmanista tuli hänen pysyvä suojelijansa, ystävä ja yhteistyökumppani”, Mörttinen kirjoittaa.
Zabludowicz onnistui asumaan ja operoimaan Tampereella yli 20 vuotta päätymättä kertaakaan otsikoihin.
Tätä saavutusta on pakko suorastaan ihailla, vaikka se ei mairittele yhtään tuolloisten toimittajien rohkeutta ja ammattitaitoa.
Yksi harvoista perhekuvista Zabludowiczeista on otettu Tel Avivissa Israelissa, kun siellä juhlittiin Tampellan aseosaston johtajan Paavo Mannisen 60-vuotispäiviä 10. elokuuta vuonna 1969. Vasemmalla Chaim eli Poju Zabludowicz isänsä Shlomon käsikynkässä, seuraavana tytär Riwka (nyk. Rebecka Belldegrun), sitten päivänsankari Manninen sekä Pola Zabludowicz. Alkuperäinen kuva: Vesa Toivosen kokoelmat
Asekätkennän hienostunut jatko
Åke Kihlmanin suuri intohimo oli Israel. Se sopi myös yhtiön strategiaan. Sotien jälkeen asekauppa Suomen puolustusvoimille oli jäissä, mutta vanha tietotaito tallella. Aseteknologiaa ja -tuotantoa haluttiin vaalia ja ylläpitää, koska se oli olennainen osa kotimaista puolustusalan huoltovarmuutta.
Mörttisen johtopäätös onkin mielenkiintoinen: Tampellan vaiettu asetuotanto ja virinnyt yhteistyö Israelin kanssa palvelivat samaa tarkoitusta kuin jatkosodan jälkeen, niin sanottuina ”vaaran vuosina” paljastunut asekätkentä:
”Tampellan ryhtymistä yhteistyöhön israelilaisten kanssa voi pitää asekätkentäoperaation sofistikoituneena jatkeena. Tavoite oli monessa mielessä Suomen näkökulmasta sama: varmistaa pienen maan puolustuskyky ja aseteknologian jatko uusissa haastavissa oloissa…Salaisuus oli kaiken A ja O.”
Vientiin ”maatalouskoneina”
Ulkomaan asekauppoja varten perustettiin Soltam-niminen yhtiö jo vuonna 1950. Yhtiö sijoittui Israeliin Haifan lähelle, ja sen omistivat Tampella ja israelilaiset puoliksi.
Pian Zabludowiczin nimi alkaa näkyä yhtiön papereissa. Soltam alkoi valmistaa Tampellan kehittämiä tykkejä, kranaatinheittimiä ja ammuksia jopa Länsi-Saksaan.
Asetuotantoon liittyvät sorvien ja muiden laitteiden maastaviennit naamioitiin ”maatalouskoneiksi”. Muihinkin maihin kauppaa tehtiin välikäsien ja eri yhtiöiden kautta.
Puhelinnumerot paljastavat
Salaisuuden verhosta huolimatta Soltamilla oli julkinen osoite ja puhelinnumero Suomen Pankin talossa Tampereella parinkymmenen vuoden ajan.
Juuri nuo yhteystiedot – samoin kuin Shlomon omakin numero ja osoite – löytyivät vanhoista Tampereen puhelinluetteloista kansalliskirjastosta.
– Tuohon aikaan ei mitään salaisia puhelinnumeroita edes tunnettu. Mörttinen huomauttaa.
Tampellan asetuotannosta ja -myynnistä on toki kirjoitettu ennenkin. Vesa Toivosen kirja Tampellasta Patriaan (Apali, 2003) käsittelee myös Soltamin syntyä ja Zabludowiczin henkilöä. Toivonen teki elämäntyönsä asejärjestelmien testauspäällikkönä Vammas- ja Patria-yhtiöissä.
– Vesa Toivosen tiedot ja kirja auttoivat hahmottamaan Shlomon paikkaa ja merkitystä tässä ketjussa. Sain apua muiden muassa Antero Leitzingerilta, joka on Migrin tutkija ja intohimoinen historioitsija.
Ensimmäisen kerran Shlomo ”paljastui” Suomessa vasta vuonna 1983, kun Helsingin Sanomat mainitsi jutussaan hänen nimensä suomalaisten asekauppojen taustavaikuttajana.
Zabludowiczin omistama Salgad-yhtiö jatkoi Tampella-tyypin aseiden myyntiä senkin jälkeen, kun Tampellan ja Israelin yhteistyö oli jo päättynyt. Heitinten lisäksi valikoimiin kuului 155 millin kenttätykki, joiden käyttäjiin lukeutuu myös Suomen puolustusvoimat.
Donner kaiken takana
Päähenkilön lisäksi Mörttisen kirja nostaa esiin muitakin unohtuneita nimiä Tampellan aseteknisen osaamisen taustalta.
Yksi heistä on Hans Otto Donner. Hän oli ohjaaja Jörn Donnerin serkkupuoli ja muusikko Henrik Otto Donnerin isä.
Juuri ”Hanski” Donner käynnisti kotimaisen raskaiden aseiden valmistuksen 1930-luvulla läväyttämällä pöytään ranskalaisen Brandt-heittimen ja ilmoittamalla, että me ryhdymme nyt tekemään näitä.
– Nykyistä Tamrockia ei olisi ilman näitä aseita ja Hans Otto Donneria.
– Yllättävän merkittävä ja huomiotta jäänyt vaikuttaja asekauppahistoriassa on teknikko Niilo Asikainen. Hän sai Donnerin tekemät keksinnöt myös toimimaan käytännössä.
Mörttinen nimeää Donnerin yhdeksi Suomen pelastajista. Jatkosodan kesän 1944 ajan torjuntataisteluissa tarvittiin hänen kehittämiään aseita ja tykistökenraali Vilho Petter Nenosen matemaattista neroutta pysäyttämään ylivoimainen hyökkäävä vihollinen.
Jäljelle jäi Tamrock
Tampella työllisti suurimmillaan 12 000 ihmistä yli 60 eri yksikössä. Viimeisenä eli vuoteen 1997 saakka yhtiön nimeä kantoi kallioporakoneita valmistava Tamrock.
Asetuotannon merkitys Tampellalle ei ollut vähäinen, vaikka siitä vaiettiin. Se toi yhtiölle myös kansainvälistä mainetta.
Israelin puolustusministeri Moshe Dayan kiitti vuoden 1967 niin sanotun Kuuden päivän sodan jälkeen Israelin voitosta nimenomaan ranskalaisia Mirage-hävittäjiä ja Tampella-tyypin heittimiä.
– Olisiko Tampella pysynyt pystyssä niinkään kauan kuin pysyi, ellei asetuotanto olisi ollut yhtiölle niin taattu ja varma rahantekijä, Mörttinen kysyy.
Öitä Hitlerin huoneissa
Shlomon elämäntarinassa riittää monia mielikuvituksellisia äkkikäänteitä. Vähintään yhtä yllättäväksi paljastuu mies itse.
Miten sodasta ja holokaustista pelastunut, mutta omat vanhempansa ja sisaruksensa vainolle menettänyt puolanjuutalainen päätyy juuri asekauppiaaksi, ja mitä mies itse tästä kaikesta mahtoi ajatella?
Zabludowiczia lienee ajanut eteenpäin jonkinlainen survival-mekanismi.
Euroopan-matkoillaan hän esimerkiksi halusi näyttää natseille suoraan keskisormea yöpymällä samoissa hotellihuoneissa, joita Hitler seurueineen oli käyttänyt. Samoin muuten toimi natseja metsästänyt Simon Wiesenthal.
Studio Oulasvirta kuvasi Shlomo Zabludowiczin Tampereella 1978. Alkuperäinen kuva: Vapriikin kuva-arkisto.
Ei koskaan anteeksi Puolalle
Aikalaisten arviot Shlomosta vaihtelivat. Millaisena hän näyttäytyi kirjailija Mörttiselle?
– Shlomo oli ilmeisen velmu sekä viisauteen ja kauneuteen viehtynyt ajattelija ja puhuja, tämä vastaa.
– Hän kykeni asettumaan joustavasti uuteen elämään, mutta synnyinmaalleen Puolalle hän ei ilmeisesti koskaan antanut kohtaloaan anteeksi.
Shlomon vaimo Pola ja tytär Riwka vierailivat Puolassa 1970-luvulla. Isä-Zabludowicz ei tällaiselle matkalle koskaan lähtenyt.
Riwka eli Rebecka Belldegrun asuu nykyisin Yhdysvalloissa.
Shlomo peitteli jälkiään
Shlomo Zabludowiczin ja Tampellan välit katkesivat virallisen version mukaan vuonna 1974. Hänellä oli kuitenkin yhtiön puhelinnumero vuoteen 1978 saakka sekä asunto Tampereen Kaakinmaalla.
Myöhemmin Shlomo näki vielä erityistä vaivaa tyhjentääkseen Tampellan arkistot omasta osuudestaan yhtiön asekaupoissa. Operaatio ei kuitenkaan onnistunut täydellisesti, kiitos Toivosen ja muutaman hänen työtoverinsa
Shlomo ja Pola hakivat Suomen kansalaisuutta vasta 1970-luvulla. Lapsista oli tullut suomalaisia jo aiemmin. Pariskunta muutti Israelin Kesareaan, jossa Shlomo kuoli 8. elokuuta 1994.
Poju omistaa Tapparaa
Nykyisin Zabludowiczin suvusta tunnetaan – mutta kehnosti – hänen poikansa Chaim eli ”Poju”, joka on Tapparan suuromistaja ja Lontoossa asuva kiinteistömagnaatti. Suvulla on omistuksia muun muassa Las Vegasissa ja New Yorkissa.
Alun perin Mörttisen tavoite olikin kirjoittaa kirja juuri julkisuutta melko tarkasti karttavasta Poju Zabludowiczista. Pian hän kuitenkin ymmärsi, ettei poikaa voi ymmärtää ilman isää. Kirjahanketta ei kuitenkaan ole haudattu.
– Monta asiaa jäi vielä avoimeksi. Kenties elossa vielä on sellaisia ihmisiä, jotka näistä tapahtumista vielä tietävät, Mörttinen arvelee.
Toinenkin toive hänellä vielä on: päästä käymään Tampellan alla olevissa luolastoissa, jonne aseiden valmistus siirrettiin jatkosodan loppuaikoina. Nämä tilat ovat yhä jäljellä.
Ota yhteyttä jutun kirjoittajaan: kari.pitkanen (at) kulttuuritoimitus.fi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Jokainen rämäkin tönö Pispalassa pitää säästää – suojelu on myös arvojen säilyttämistä
ARKKITEHTUURI | Projektipäällikkö Hanna Pielikko vetää kierroksia Pispalan vanhojen talojen luokse. Hän myös kirjoittaa niistä ja valokuvaa rakennuksia.
Paska kirja paskoista ihmisistä – arviossa James Feltonin tietokirja
KIRJAT | Huumorintajuni ei kestä sitä, että Leopold II:n kaltaisten mulkvistien hirmutöistä heitetään kevyttä englantilaista läppää.
