Soili (Saana Koivisto) ja Jarno (Tom Rejström) Monzassa. Kuva: Akseli Koskinen / Funfar / Yle
TELEVISIO | Harvoin minkään tv-sarjan äärellä on tehnyt yhtä paljon mieli ahmia huolella työstetyn ajankuvan kaikkia pienimpiäkin yksityiskohtia.
Viivytin tätä katselua pitkään. Ei tehnyt mieli päästää irti sarjasta. Ja kun vielä lopputuloksen tietää ennakolta, mieli on vähän maassa jo ennen alkutekstejä. Tarina ei pääty hyvin, mutta kuinka se on kerrottu?
Huoli oli turha. Jarno ja minä -draamasarja huipentuu ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarisen (1945–1973) kuolemaan Monzan radalla Italiassa, mutta tapauksen traagisuutta ei korosteta liikaa. Romut ja savu radalla ja paikalle kiitävät hälytysajoneuvot riittävät.
Sarjan kuudes ja viimeinen osa esitetään Yle TV1:ssä sunnuntaina 23. kesäkuuta kello 21.00. Koko sarja on katsottavissa Yle Areenassa jo nyt.
* *
Jarno ja minä -sarjan katselu on ollut hieno kokemus. Tosipohjaista tarinaa on dramatisoitu, eikä kaikki ole tismalleen niin kuin tosielämässä. Katsojaa se ei haittaa, niin upeaa ja eläytyvää on Tom Rejströmin (Jarno) ja Saana Koiviston (Soili) näyttelijäntyö. Koko henkilökaartista ei löydy yhtäkään heikkoa lenkkiä.
Vaikka tarinan kuljetuksessa on myös tyhjäkäynnin hetkensä, viimeinen osa on jälleen silkkaa timanttia. Sen tekee tapa, jolla Jarnon kuolema kehystetään.
Keskeinen teema on huoli omista rakkaista ja heidän tulevaisuudestaan – ei vain Jarno Saarisella vaan myös hänen kilpakumppanillaan Phil Readilla. Hänen osansa tekee koskettavasti muun muassa Outlander– ja Bridgerton -sarjoista tuttu skottinäyttelijä Chris Fulton.
Sarja näyttää, kuinka häikäilemätön kaupallisuus ajoi vuonna 1973 kuljettajien hengen ja turvallisuuden edelle. Öljyläikkä radalla ei estänyt ajamista Monzassa, vaikka kisoissa menehtyneiden kuljettajien lista oli jo valmiiksi pitkä.
Moottoriurheilun turvallisuus on sittemmin parantunut. Silti juuri ratamoottoripyöräilyssä vaaratilanteita ja onnettomuuksia sattuu edelleen liian usein.
Kun Soili nuorena leskenä kävelee muistotilaisuudesta hautausmaan autioille käytävälle, pala kuristaa kurkussa. Edessä on tulevaisuus, mutta ilman Jarnoa.
* *
En muista toista kotimaista tv-tuotantoa, josta kuulemani palaute olisi ollut yhtä ylistävää kuin se, jonka Jarno ja minä on kerännyt. Sarjan toteuttamista epäilleetkin ovat olleet haltioissaan siitä, kuinka huolellisesti kahden nuoren tarina on kerrottu ja miten onnistuneesti se on yhdistetty 1960–1970-lukujen taitteen ajankuvaan.
Katsokaa Phil Readin pulisonkeja! Tai miesten paitojen kauluksia ja kuoseja. Hotellihuoneiden rusehtavat värimaailmat, ravintolamiljööt ja rataympäristöt vaikuttavat olevan prikulleen kohdillaan. Aikakauden moottoripyöriä löytyy yhä paljon Suomestakin, ja kuvauksiin niitä on koottu noin 50 kappaletta. Hienoltahan se näyttää.
Puutteitakin on löydetty. Imatran ajojen kisareitiltä kuulemma näkyy kuvissa muutama silta, joita ei Saarisen aikaan vielä ollut. Turun murrekaan ei paikallisten korviin kuulosta ihan aidolta. Monikohan sitä on mahtanut koskaan ihan ”puhtaasti” puhuakaan?
Omassa arviossani pikkuvirheet eivät paljon paina. Olen yhä samaa mieltä kuin ensimmäisen jakson nähtyäni: Jarno ja minä on 2020-luvun parasta tv-draamaa, ja sen tasoa on jatkossakin vaikea ylittää.
Kari Pitkänen
kari.pitkanen [at] kulttuuritoimitus.fi
Jarno ja minä -sarjan kuudes ja viimeinen osa Yle TV1:ssä su 23.6.2024 kello 21. Koko sarja on katsottavissa Yle Areenassa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Televisiopäiväkirja: Kinds of Kindness, Triangle of Sadness, Everything Everywhere All at Once, Hitchcock…
TELEVISIO | Lokakuussa 2024 Petri Hänninen on katsellut sairaspedillä paljon löyhäpäisiä elokuvia, jotka eivät vaadi aivoilta mitään.
Pistäkää nimi mieleen: toimittaja Jaakko Keso
KOLUMNI | Päivi Vasara on viehättynyt Jaakko Keson Tämä on Amerikka -sarjaan, joka on katsottavissa Yle Areenassa.
Televisiopäiväkirja: Alien, Fight Club, Poor Things, Bosch, The Whale, i’m thinking of ending things…
TELEVISIO | Kulttuuritoimituksen Petri Hänninen on kirjannut lyhyitä arvosteluja vuoden 2024 kesän ja alkusyksyn aikana katsomistaan elokuvista ja tv-sarjoista.
Turboahdettu Rooma – Those About to Die heittää katsojat keskelle roomalaista veristä kilpaurheilua ja loppumatonta juonittelua
TELEVISIO | ”Ikuinen kaupunki” on kuin nykyajan maailma siirrettynä parin vuosituhannen taakse, ja ihmishenki oli yhtä halpa kuin Venäjän hyökkäyssodissa.