ARVOSTELU | Night Visions -festivaalin avaava Michel Francon elokuva on nihilistinen kertomus korruptoituneesta yhteiskunnasta, jossa kaikki ryöstävät toisiltaan. Väistämättömän tuhon uhreiksi päätyvät niin rikkaat kuin köyhätkin.
Kaarina Lehtisalo
Daniel Craigin kausi Bondin roolissa saa arvoisensa päätöksen – arviossa 007 No Time to Die
ARVOSTELU | Daniel Craigin tähdittämissä Bond-elokuvissa on haastettu aiempien Bond-elokuvien kliseitä. Nyt nähdään rohkea veto: lähes kuudenkymmenen vuoden jälkeen James Bond saa myös tunne-elämän.
Tieteiselokuva Reminiscence on täynnä kiehtovia ideoita, mutta ohjaus epäonnistuu
ARVOSTELU | Scifiä ja film noir -tunnelmia yhdistävässä tarinassa maailma uppoaa mereen ja ihmiset omiin muistoihinsa. Pakkomielteinen rakkaus koukuttaa kuin huume.
Jojo Moyesin romaaniin perustuva Ole niin kiltti, älä rakasta häntä on häpeämättömän romanttinen ja viihteellinen elokuva
ARVOSTELU | Kahdelle aikatasolle sijoittuvan elokuvan romanttisuus rakennetaan 1960-luvun vintage-kuvaston varaan. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä ei kasva suureksi rakkauskertomukseksi, mutta toimii lopulta niin kuin on tarkoitettu.
Salaviisas Free Guy on täysillä hyvisten puolella – Ryan Reynolds ihastuttaa tieteiskomedian pääosassa
ARVOSTELU | Ketterästi kulkevassa elokuvassa videopelin sivuhenkilöstä tulee sankari, joka ottaa elämänsä omiin digitaalisiin käsiinsä. Lempeäluonteinen sankari kyseenalaistaa elokuvien ja pelien väkivaltaiset sankarikliseet.
Kylmän sodan aikaan sijoittuva Kuriiri on onnistunut vakoiludraama ja tragedia
ARVOSTELU | Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa kaksi perheenisää vaarantaa elämänsä Kuuban ohjuskriisin aikaan 1960-luvulla. Greville Wynnen roolissa hiippailee Benedict Cumberbatch.





