SIRKUS | Hanna Terävän klovnia on ihastuttava seurata lavalla. Hänen läsnäolonsa on luontevaa, fyysisesti taitavaa ja klovnimaisen yllättävää.
Johanna Peltola
lue lisää
Klovnifestivaali Punainen Helmi tarjoaa elämää läpileikkaavia esityksiä, jotka herättävät tunteita, hämmennystä ja naurua
TAPAHTUMA | Hurjaruuthin klovnifestivaalia on järjestetty jo vuodesta 2012 alkaen. Punainen Helmi -tapahtuma jatkuu Helsingin Kaapelitehtaalla 28. maaliskuuta asti.
Agit-Cirkin Hypnos uudistuu kohtaus kohtaukselta yllättävillä ja paikoin jopa räjähtävillä tavoilla
SIRKUSTAIDE | Sakari Männistön omaelämänkerrallisessa sooloteoksessa nähdään jonglöörin 20-vuotisen uransa aikana kehittämiä temppuja.
Kuin kasvit puhuisivat yleisölle – arviossa Hesperidien puutarhasta pohjoiseen
TANSSI | Diina Bukarevan koreografiaan pohjautuva esitys yhdistää nykytanssia ja sirkustaidetta. Viimeinen esitys Hällässä nähdään tiistaina 14. tammikuuta.
Hesperidien puutarhasta pohjoiseen -esitys lähti liikkeelle kasvien tarkkailusta – vierailu Hällä-näyttämöllä
TANSSITEATTERI | Sorin Sirkuksesta maailmalle lähtenyt Merri Heikkilä esiintyy Tampereella nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun lähti opiskelemaan Alankomaihin.
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.