Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Janne Laurila on fiilistellyt brutalistista betoniarkkitehtuuria ja odottelee nuorten säveltäjien Tampering-festivaalin alkamista.
1
Kuulun Facebookin Brutalism Appreciation Society -ryhmään, missä fiilistellään brutalistista betoniarkkitehtuuria kaikissa muodoissaan. Muun muassa laulaja Róisín Murphy on lähetellyt ryhmään kuvia Puolan lähiöistä.
Ryhmään julkaistiin taannoin sarja kuvia neuvostoajan linja-autokatoksista, jotka ovat toinen toistaan hienompia betonisia taideteoksia. Kuvista muistin jokin aika sitten julkaistun Christopher Herwigin valokuvateoksen Soviet Bus Stops, johon hän on tallentanut noita upeita katoksia. Laitoinkin saman tien elämäni toisen kerran hankintaehdotuksen kaupunginkirjastolle!
2
Elämäni ensimmäinen hankintaehdotus oli itse asiassa David Grubbsin kirja Records Ruin The Landscape: John Cage, The Sixties and Sound Recording, jota lueskelinkin innokkaasti sen saavuttua muun muassa tallinnalaisen hostellin wc:n lattialla, sillä se oli ainoa paikka missä valo ei häirinnyt nukkuvaa perhettäni.
Parasta juuri nyt on, että David Grubbsin ja Jim O’Rourken häikäisevän taidepop-yhtyeen Gastr del Solin levyt ovat ilmestyneet jokin aika sitten suoratoistopalvelu Spotifyn valikoimaan. Ihanaa popmusiikin ja nykysävellysten ristisiitosta on mukava kuunnella esimerkiksi työskennellessä.
Toinen tällainen nykymusiikkia ja popelementtejä sekoittava yhtye on Florian Fricken johtama saksalainen Popol Vuh, jota myös olen kuunnellut todella paljon työskennellessäni. Bändi muistetaan eritoten Werner Herzogin elokuviin tekemästään musiikista, mutta tämän orkesterin kohdalla voi sanoa samaa kuin Juvan M-kaupan kalatiskin myyjä: ”Kaik o hyvvee!”
3
Kun nykymusiikki tuli mainittua, täytyy sanoa, että tamperelaisia hemmotellaan alkavalla viikolla, kun nuorten säveltäjien itse musiikilleen perustama Tampering-festivaali järjestetään jälleen! Keskiviikosta lauantaihin kuullaan eri puolella Tamperetta kantaesityksiä, improvisaatioita ja kaikkea muutakin ihanaa ja ainoastaan päätöskonserttiin on nimellinen pääsymaksu. Täydellinen mahdollisuus siis kenelle tahansa hieman avata korviaan musiikin uusille tuulille!
4
Tätä kirjoittaessa saavuin juuri Onkiniemestä, missä järjestettiin tehdasalueen sisäpihalla täysin DIY-pohjilta vaatimattomasti nimetty Woodstock Music & Arts Festival. Tunnelmallisessa tapahtumassa esiintyivät muun muassa Sanni The Kid, loistava garageinstrumentaaleja soittava trio The Dunes, psykedeelistä banjomusiikkia tarjoillut L. Don Ohkami ja kuuma tulevaisuuden nimi Eerolan Reetta & Eroottiset. Kenties tämän kaltaiset tyhjästä kengännauhabudjetilla polkaistut tapahtumat ovat sitä ”rosoa”, jota peräänkuulutettiin perjantaina Tampereen kulttuuripääkaupunkihaun teemojen julkistustilaisuudessa. Rosoa ja tekijöitä Tampereelta löytyy yllin kyllin, toivon mukaan jatkossakin on tiloja, joihin vetää sähköt ja pieni PA ja antaa omaehtoisen kulttuurin tapahtua.
5
Olen katsellut iltaisin loistavan Derry Girls -tv-sarjan toista tuotantokautta. 1990-luvun puolivälin Pohjois-Irlantiin sijoittuva sarja on nerokas yhdistelmä roisia komediaa, herkullista ajankuvaa ja hienovaraista geopoliittisten pulmien käsittelyä.
1990-luvun nuorena sarjan musiikki tietysti helkyttelee sieluni kannelta ja täytyy myöntää, että olin unohtanut täysin muun muassa Urban Cookie Collective -yhtyeen hitin The Key, The Secret, kunnes sarja palautti sen jälleen tietoisuuteeni. Sarjan ainoa vika on, että toisella tuotantokaudella oli vain kuusi jaksoa. Nyt joutuu taas odottamaan ikuisuuden seuraavia!
Janne Laurila
