Kuva: Zum Teufel
SARJAKUVA | Tuoni Myllylän ja Tuuli Hypénin aikuisten fantasiasarjakuva luottaa veijaritarinaan ja vehkeilyyn.
”Jumala herää ja sankarit kuolevat! Ikuinen valo sammuu!”
ARVOSTELU
Tuoni Myllylä & Tuuli Hypén: Jumala koneesta
- Zum Teufel, 2025.
- 160 sivua.
Tuoni Myllylän (aiemmin Tuomas) Alwoerin-fantasiamaailmassa on seikkailtu aiemmin tekijän kolmiosaisessa Jumalsurma-kokonaisuudessa, Alhaiset-albumissa sekä Tuuli Hypénin kanssa tehdyssä Kuoleman pidoissa.
Jumala koneesta (Zum Teufel, 2025) jatkaakin itsenäisenä osana tarinaa siitä mihin Kuoleman pidot jäi. Jumalaisin voimin valaistussa Mergalin kaupungissa järjestetään suuret perinteikkäät turnajaiset, joita ennen kaupunkia pyörittävän veljeskunnan Pyhä äiti näkee näyn, jossa Jumala herää ja sankarit kuolevat. Ikuinen valo sammuu!
Hypénin veijarikaksikko, nekromantikko-oppilas Darrol ja dzinni Ripkin, osallistuvat molemmat omien taustojensa painostamana koitokseen, jossa kilvoittelee myös Myllylän berserkkipeikko Thurinn. Oman lusikkansa soppaan työntävät myös Ripkinin entinen isäntä velho Zandramas sekä paikkaansa etsivä Azmuthin pappi. Tuntuu että kaupungin killoilla ja eri jumalten kulteilla on ihan omia tavoitteitaan verisille turnajaisille.
Elämäniloinen palkkasoturipeikko Thurinn tuo mukanaan myös taistelujen väliset rentoutumiset monilajisine orgioineen. Vaikka paljasta pintaa nähdään ja raajoja leikellään irti, ei Jumala koneesta silti ole kovinkaan rankka tai raaka. Veijaritarina onkin hyvä termi kuvaamaan sarjakuvaa, jossa sankareiden selviytymistä leimaa veikeä pilke silmäkulmassa ja maagisten koitosten sekaan mahtuu myös huumoria. Alwoerin ei ole maailmana juurikaan pelottava, vaan ennemminkin jännittävä ja vehkeilyissään täynnä uusia käänteitä.
Albumin mustavalkoinen kuvamaailma on toimivan sävykäs ja sopivan yksityiskohtainen. Keskiössä olevien tapahtumien ja taustojen välinen tasapaino on riittävästi tarinan liikkeeseen kallellaan. Vauhdikas miekka ja magia -tarina puolustaa paikkaansa toimivana kokonaisuutena, vaikka sankareiden käänteitä on nähty aiemminkin ja menneet teot vaikuttavat juonenkäänteisiin. Myös albumin lopetus avaa mielenkiintoisia tulevaisuuskuvia mahdollisista tulevista seikkailuista.
Vaikka ihminen ja bersekkipeikkokin on aika pieni jumalien rinnalla, selviää ystävien tuella monista epätoivoisistakin paikoista. Ja uljautta löytyy välillä odottamattomistakin suunnista.
Ilkka Valpasvuo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Erik Svetoftin altaassa ei ole matalaa päätyä olekaan – arviossa sarjakuvaromaani Spa
SARJAKUVA | Erik Svetoftin Spa on on parasta taidetta ja pitkään mielessä kummitteleva hemmotteluviikonloppu.
Avaruusvalvonta antaa tuotteelle täyden turvatakuun – arviossa Jeff Hawke -kokoelma Ihmiskoe
SARJAKUVA | Albumin nimitarinassa ihmiskoetta suorittaa luokkansa takapenkin poppoo, siivekäs merihevonen, kummitusopossumi ja suolakurkku.
Kuusikymppinen luutnantti ratsastaa edelleen eturivissä – arviossa uusi Blueberry-albumi Katkera apassi
SARJAKUVA | Joann Sfarin ja Christophe Blainin dreamteam jatkaa edesmenneiden mestarien työtä.
Salagaattorit nousevat viemäreistä – arviossa John Patrick Greenin sarjakuva
SARJAKUVA | Salaiset agenttialligaattorit Omppu ja Jyry käyvät ensi kertaa kepeän absurdien rikosmysteerien kimppuun.