Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping

Kuva: Alakulttuuritalo

Taikayö Camping on paitsi Pirkanmaan Urjalankylässä sijaitseva leirintäalue, myös Sanna Komin ja Mikko Sulosen vuoden 2022 alkupuolella perustama, suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye. Komin kuulaan heleän laulun ohella keskiössä on kolmen sähkökitaran luoma särövalli, jota Komin ja Sulosen ohella luo Tuomas Alatalo. Säröujelluksen alla suhteellisen kepeästi askeltavan alapään rakentavat Tommi Ekstrand bassossa ja Karoliina Laukola rummuissa.

Pintandwefall-, Kynnet- ja Cats of Transnistria -yhtyeistä tutun Sanna Komin sooloyhtyeen KO:MIn kakkosalbumilla We Said We Didn’t Know But We Knew (Soliti, 202) hänen pehmeä laulunsa helli korvaa. Taikayö Campingin esikoisalbumilla (Alakulttuuritalo, 2024) laulu kohoaa paikoin lähes viiltäviin korkeuksiin, vaikka pääasiassa edetään pehmeän kuulaasti. Särökitarakuvioiden kyljessä laulun pitääkin kantaa ja yhtye osaa kyllä sovittaa soiton sen verran ilmavaksi, että laululla on tilaa. Pientä kohtalokkuutta ja tummapintaista haikeutta onnistutaan paketoimaan musiikin ytimeen sen aika pehmeästä askeleesta huolimatta.

Aurinko käynnistää levyn mukavan mureasti. Kirkkaasti kujertavan laulun vastapainona särövalli sykkii lämpimän energisesti. Pienesti haikean väreilyn ja soiton positiivisen tunnelman yhteensovitus on yhtyeen vahvuuksia. Taiten annosteltu junnaavuus suuntaa tiukasti eteenpäin eikä jumahda itsetarkoitukselliseksi.

Sulle mitään vaikeaa -kappaleen laulu vaeltelee muutamaa astetta pohdiskelevammin, mutta yhtä lailla valoisasti. Hyvin rullaavan soiton käänteissä on mukavia pieniä nyansseja, harkittuja sivuaskelia.

Sun eleet räiskähtelee säröllään sympaattisen kallellaan kuulaan vaeltelun sisällä. Laulun korkealta kurottava kuulaus menee paikoittain ehkä hiukan puristamiseksi. Korkeimmissa rypistyksissä sanoista ei tahdo saada selvää. Ymmärrän kyllä tietynlaisen jylhyyden tavoittelemisen soiton rupisuuden vastapainona.

Serdtse-Kamen niemessä eloisammin vilkkuva laulu ja rockisti tiukka ”voit sä soittaa mulle tänään” -tivaaminen onnistuu paremmin yhdistämään tietynlaista leppoisuutta tiukasti sykkivään särökiimaan. Mä meen -kappaleen viipyilevämmin junnaava melankolia vakuuttaa tasapainoisuudellaan. Vaikka syke on kipakka, kiireen tunnetta ei ole. Biisin loppunosto on komea.

En enää ennä -biisin rautalankaisen leppoisasti kaartava tunnelma nostaa peukut. Kohtalokkaammin nousevat aallot ja laulun kurkottelu ei silti nosta kappaletta ihan sellaiseen kliimaksiin kuin toivoisi. Koske mua -kappaleen pari pykälää akustisempi raukeus ja läikkyvä kimaltelu toimii, samoin laulun saama pieni taustatuki. Kaikille päättää levyn hyvällä sykkeellä ja jälleen mukavan murealla särökaartelulla. Biisiin lopulla kuultava puheosuus sopii uutena elementtinä yllättävänkin hyvin kaavaan.   

Vaikka Taikayö Campingin kokonaisuutta leimaa popisti pieni tyylikkyys ja positiivisesti leijaileva irtonaisuus, riittää soitossa myös vauhtia ja hikistä laukkaa. Kolmen kitaran säröjunnauksesta huolimatta teltta ei ahdista eikä käsi purista makkaratikkua liikaa. Mielenkiintoinen kaava lupaa hyvää, vaikkei siitä vielä ihan puristu timantteja.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua