Kuva: Kumiorava
SARJAKUVA | Kalle Hakkolan ja Mari Ahokoivun sarjakuvan selkeä tyyli toimii rikkaasti lasten mielikuvitukseen sukeltavassa juonessa.
”Mielikuvituksen lento vie Sannin ja Joonaksen valtameren pohjasta Australian kautta ympäri maailman.”
ARVOSTELU

Kalle Hakkola & Mari Ahokoivu: Sanni & Joonas – Matkalla
- Kumiorava, 2023.
- 64 sivua.
Lastensarjakuva Sanni & Joonaksen neljäs albumi Matkalla (Kumiorava, 2023) sukeltaa mielikuvamatkailuun. Pitkään odotettu kaupunkilomamatka uhkaa kaatua Sannin sairastumiseen. Vaikka värikäs perhe on ilmastosyistä päättänyt olla lentämättä, ei ekologisuus taikka flunssa onneksi estä mielikuvituksen lentoa, joka vie Sannin ja Joonaksen valtameren pohjasta Australian kautta ympäri maailman.
Jos maailman ihmeet käyvät tylsiksi, voi matkakohteita keksiä itse lisää. Harmituskin menee ohi, kun keksii mielekästä tekemistä.
Piirtäjä Mari Ahokoivun ja käsikirjoittaja Kalle Hakkolan idea yhteisestä lapsille suunnatusta sarjakuvasta kehittyi vuonna 2012. Ensimmäinen sisarusparitarina Talviyö julkaistiin vuonna 2014. Sen jälkeen kaksikko on tähdittänyt kahta albumia, vuoden 2016 Hugo-serkkua sekä vuoden 2019 Metsäretkeä. Sarjaa on julkaistu ainakin Koululaisessa ja Ilta-Sanomissa.
Sanni & Joonas on suunnattu ensisijaisesti juuri lukemaan oppineille lapsille, siksi helppotekstistä ja avaraa sen maisemalliset kuvitukset ja puhekuplat ovat. Silti sarjakuva toimii mainiosti myös aikuisille, joille avautuu herkullinen tilaisuus sukeltaa lasten mielikuvitukseen ja näkökulmaan. Pieni opetuksellisuus ei haittaa, koska faktoihinkin sukelletaan lasten mielikuvituksen ehdoilla.
Sannia ja Joonasta voi hyvin lukea yhtä lailla lapselle satukirjana kuin itse lämminhenkisenä sarjakuvana. Ahokoivun melko pelkistetty kuvakieli toimii paketissa mainiosti, kun ruutukaavaankaan ei lukittauduta liikaa. Toimiva ja tyylikäs paketti.
Ilkka Valpasvuo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Erik Svetoftin altaassa ei ole matalaa päätyä olekaan – arviossa sarjakuvaromaani Spa
SARJAKUVA | Erik Svetoftin Spa on on parasta taidetta ja pitkään mielessä kummitteleva hemmotteluviikonloppu.
Avaruusvalvonta antaa tuotteelle täyden turvatakuun – arviossa Jeff Hawke -kokoelma Ihmiskoe
SARJAKUVA | Albumin nimitarinassa ihmiskoetta suorittaa luokkansa takapenkin poppoo, siivekäs merihevonen, kummitusopossumi ja suolakurkku.
Kuusikymppinen luutnantti ratsastaa edelleen eturivissä – arviossa uusi Blueberry-albumi Katkera apassi
SARJAKUVA | Joann Sfarin ja Christophe Blainin dreamteam jatkaa edesmenneiden mestarien työtä.
Salagaattorit nousevat viemäreistä – arviossa John Patrick Greenin sarjakuva
SARJAKUVA | Salaiset agenttialligaattorit Omppu ja Jyry käyvät ensi kertaa kepeän absurdien rikosmysteerien kimppuun.




