Kohtalokkuus kohtaa menevyyden sulavasti – arviossa Sonja Selenen debyytti Pimeä pää

Kuva: Helmi levyt

Savolaislähtöisen, nykyisin Helsingissä vaikuttavan Sonja Nymanin laulun kiehtovan tumma väre, romani- ja balkanvaikutteita hyödyntävän musiikin hengittävä nytke ja laulujen hienosti kaartuva haikeus tekevät Sonja Selenen Pimeä pää -debyytistä (Helmi levyt, 2025) kiehtovan kokonaisuuden.

Levyn kymmenestä kappaleesta kolmea on ollut tuottamassa Janne Kasurinen, seitsemää Lauri Kallio. Eri tuottajien näkemykset nivoutuvat hyvin yhteen albumin kokonaisuudessa. Hengittävä, eläväinen ja rikkaasti hölkkäävä soitto toimii mainiosti niin reippaammissa kuin raukeammissa käänteissä.

Levylle nimen antanut Pimeä pää nytkyttää balkanilaisella potkulla, kaihoisasti vinguttavalla viululla ja haikeasti kaartavalla laululla. Kohtalokkuus kohtaa menevyyden sulavasti. Hikinen tanssinpyörre ja hei-hei-hei-kannustushuudotkaan eivät varasta Nymanin laulukaaren asemaa soiton keskiöstä.

Avarasti humiseva Vaaran merkkejä rauhoittuu selkeästi aloitukseen verrattuna, mikä korostaa entisestään laulun herkullista värettä. Viulun rooli on kokonaisuudessa iso. Mikä tarina riisuu aluksi hienosti lähes kaiken laulun edestä, mutta lähtee sitten täyteläisellä kauniin melankolisella pyörteellä syöksyvään tanssiin. ”Jos tuhansien vuosien päästäkään, en opi ketään lähelle päästämään, mitä jos opi en milloinkaan”, pohtii Nyman tarinoiden tarjoamista opetuksista. Kappaleen hieno loppukiihdyttely lennättää tanssijat salin seinille huohottamaan.

Oikeus elää paljastaa laulun hienosti loistavan toivon tunteen. ”Sä et ole niitä ketkä kuuluu päivänvaloon, kellä täällä on oikeus elää?” Syrjässä olemisen tunnetta pohtiva kappale ei sorru epätoivoon vaan katsoo kaikista vaikeuksista huolimatta selkä suorana ja silmät kirkkaana kohti valoisasti kimaltelevaa tulevaisuutta.

Saat tän kaiken on jälleen paljaampi, kuulailla soinnuilla ja kepeällä askeleella pohdiskeleva laulu. ”Nainen jolla tukka takussa” -kerto jää päähän soimaan, kuulaan viipyilevä rytmi hypnotisoi ja kaihoisan raukea maisema sopii hienosti pakettiin.

Hyvin vatkaava Jäljellä lähtee jälleen potkimaan eteenpäin, nousten hienosti vauhdilla juoksevista säkeistä korkealle kurottavaan kertoon ja sen pyörteeseen. Dubahtavasti tumahtava Jos vain koskaan rakentaa toki raukeudelle, mutta sykkii myös eteenpäin ja kaartaa haikealla melodialla.

Jos vielä yhdet hurmaa hillitysti kasvavalla kaihopyörteellään: ”Vielä yhdet niille, jotka on vielä täällä, ja niille, jotka saaneet ei jäädä”. Komean maljannoston balkanpotkuinen melankolia onnistuu pääsemään pehmeästi ihon alle.

Haikean raukeasti näppäilevä Äiti sanoi niin ja yhtä lailla autereisesti kiireetön päätösraita Kauempaa silittelevät komean omaäänisen debyyttilevyn maaliin.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua