MUSIIKKI | Eros Gomorralainen on kastunut polkupyörän selässä ja saanut siitä sysäyksen etsiä itsestään myönteisyyttä antamalla ajatuksen virrata musiikkikappaleesta toiseen.
Eros Gomorralainen
Stupidon tuoreimpia vanhojen kaiveluja: Laman kattava kokoelma ja Aavikko-klassikon uudelleenjulkaisu
LEVYT | Vinyylijulkaisujen saralla tehdään kulttuurityötä. Stupido on paketoinut punkyhtye Laman tuotannon ja julkaissut uudelleen Aavikon Back from the Futer -albumin.
UGH!! Terveet kädet on jälleen kohdannut mustan vinyylin ja tiivistänyt pohjoissuomalaisen ahistuksen
LEVYT | Hardcore-punkin edelläkävijä potkii, paukuttaa ja kaahaa paluulevyllään tuttua armotonta pärinäänsä metallivaikuttein, mutta uppoaako se kuin kynttilä Terveiden käsien varhaisen levyn kanteen?
Kainkäärmeenpoika – Suomen ensimmäisen avoimesti queer-laulajan pitkäsoitto on vihdoin prässätty vinyylilevylle
LEVYT | Ilmiselvästi hätkähdyttävyyteen pyrkineen levyn sisältö ja toteutus eivät jaksa kantaa. Sen hyllyttämiselle vuonna 1984 voi epäillä olleen muitakin syitä kuin sanoitusten suorasukaiset homoseksuaalisuuskuvaukset.
Black Hole -kokoelmalevy piirtää suomalaisen diskon ja elektronisen musiikin kaarta pienjulkaisujen ja demojen osalta
LEVYT | Svart Recordsin neljän kokoelmalevyn sarja suomalaista syntetisaattorivetoista funk-, pop- ja diskomusiikkia saa päätöksensä harvinaisten tai tyystin julkaisemattomien kappaleiden värikkäällä kimaralla.
Lord Vicar levitti alusta lähtien doom-metallin raskasta ja synkeää sanomaa – arviossa Fear No Pain
LEVYT | Muun muassa Reverend Bizarressa ja Saint Vitusissa vaikuttaneiden muusikoiden kokoonpano on palannut ensimmäisten julkaisujensa äärelle.





