Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Elissa Määttänen käy kädenvääntöä jumppakärpäsen kanssa ja lepuuttaa Kermitin ja Debbie Harryn dueton äärellä.
1
Ruumiinkulttuuri osana terveellisiä elämäntapoja ei rutiineissani ole aina aivan itsestään selvää. Rutinoitumisen aloittaminen sujuu, kunnes viimeistään kahden viikon kuluttua menetän muistini jälleen useaksi kuukaudeksi. Yksi klassikoistani on sairastua flunssaan jo heti kahden päivän kevyehkön tamppauksen jälkeen. Vaikka lötkökärpänen on läheisempi ja hellitympi tuttavuus, tänä vuonna jumppakärpänen on jäytänyt jumin ikeessä olevia tuki- ja liikuntaelimiäni tavallista useampaan otteeseen – jo niin monesti, että lenssu-ansa on jo ohitettu. Nyt aion saada tämän pirteämmän pörriäisen pysyvästi haaviini. Missioni on huijata itseäni ja ujuttaa edes kevyt kehonhuolto huomaamattani uudeksi normaaliksi. Tosin kuinka voisin olla havaitsematta asiaa, kun metodini tärkeimpiä elementtejä on jumppamatto olkkarin lattialle levitettynä 24/7. Sille köllähtämistä päivittäin on yhä hankalampi sivuuttaa ja unohtaa. Maton vierellä odottaa vuoroaan ystäväni mummolta peritty kahvakuula ja vaatekomeron ovenkahvassa roikkuu kirkuvan sininen kuminauha. Salil eka, salil vika, c’est moi. Ja jos salilta lähtee, saattaa jalkoihin ilmestyä eteisen matolta juoksulenkkarit. Toinen tärkeä elementti on erilaiset mielikuviin heittäytymiset. Yleensä parhaimmat tulokset tuottaa eläytyminen ninjakokelaan tai Rocky Balboan rooliin.
2
Mikä siivittäisi upeisiin urheilusuorituksiin paremmin kuin juuri oikealla tavalla tsemppaava musiikki? Ja sitähän Suomenmaasta löytyy erinomaisen paljon – ihania kannustuslauluja joka sormelle ja joukkueelle. Eräs tuoreimmista genren edustajista putkahti ilmoille varhain viime viikolla. Rock Siltasen Uskon Huuhkajiin on uskomaton, ihana jättipotti. Kappaleen jokainen osa aina sanoituksista rumpukoneen säksätyksiin ja miksaukseen on edustamansa lajin kiteytymä, banaanipotku, jolla pärjää. Kaikki yhdistyy toisiinsa saumattomasti.
Yksi monituisista suosikkiyksityiskohdistani on Siltasen katoava, takaiseksi häivyttyvä ääni hänen laulaessaan ”pian tavataan torillaaa-aaa”. Kirsikaksi kakun päälle putoaa todellista elämänvoimaa antavat Kielo Kärkkäisen taustalaulut, jotka eivät vain jätä mieltäni rauhaan. Ne ovat kiehtovan hienovaraiset, mutta innostavat ja nostattavat. Biisin kertosäkeissä stemmojen intensiteetti on vaivihkainen ja loppuhuipennuksessa vaivihkaisen täysillä vedetyt. Kärkkäinen on tavoittanut 1990-luvun stemma- ja radiomainossoundin täydellisesti: kirkkaus, korkeus, kuulaus, hyppysellinen huokoisuutta ja vähän vielä kiepuntaa.
3
Jos joidenkin musiikkikappaleiden tehtävä on nostattaa tunnelmaa, niin toiset on luotu rauhoittamaan ja tyynnyttämään. Ensiesityksensä alkuvuodesta 1981 saaneen The Muppet Show’n 509. jaksossa on jotain, johon palaan aina uudestaan. Jaksossa luuraa maailman kaunein duetto. Duetossa kohtaavat kaksi lempihahmoistani, Kermit ja Debbie Harry, ja yhdessä he laulavat Kermitin hittibiisin Rainbow Connection. Musiikin ohella iloitsen Harryn ja Kermitin välisestä, alkuun harhailevasta mutta pian yhteisen sävelen löytävästä kemiasta. Oman viehätyksensä luo Muppetien visuaalinen maailma. Valaisu, valöörit ja värikartta, kaiken pehmeys. Vihreän, kerman ja puuterin sävyt, Harryn vähän pörröiset hiukset ja Kermitin nukkapinta. Ja kaikki ne pienet putelit pöydällä!
4
Puteleista ja rauhoittavuudesta päästään seuraavaan parhauteen. Brittiläisen meikkitaiteilija Lisa Eldridgen videot, jos mitkä saavat mieleni levolliseksi. 1980-luvulta saakka alalla olleen Eldridgen työskentelyä on ihana seurata. Sudit lipuu, sienet töpöttää, ja Eldridge kertoo verkkaisesti ja tarkkaan, katsojat huomioon ottaen, mitä tekee. Elävien meikkipäiden kirjo on verrattain monipuolinen, 1990-luvun huippumalleista tavan tallaajiin. Ja aivan jokaisesta hän puhuu todella kauniisti. Tutoriaaleista löytyvät vastaukset tai ainakin ehdotukset naamanpuleerauksen perusasioihin, arkeen, juhlaan ja fantasiaan.
Lisa Eldridge on asiaansa erittäin paneutunut. Se näkyy ilahduttavasti videoissa, joissa sukelletaan pieteetillä historian pyörteisiin. Omien arkistojensa esittelyn ohella hän käy tapaamassa historioitsijoita ja tutustuttaa katsojat muun muassa laajempiin kosmetiikkakokoelmiin sekä kajalin valmistuksen saloihin – perinteisin antiikin egyptiläisin metodein tietenkin. Aikakausien tuntemus ja mielenkiinto aiempiin kerrostumiin näkyy myös lukuisissa videoissa, joissa pureudutaan ikonisiin tyyleihin ja merkkihetkiin. Lemppareitani kyseisestä lajityypistä ovat tutoriaalit, jossa toisessa Lisa Eldridge toisintaa Biba-vaateliikkeiden myyjien tyylin vuodelta 1966 ja toisessa muuntautuu vuoden 1973 David Bowieksi.
5
Newyorkilainen Jordache Jeans oli erittäin kuumaa kamaa erityisesti 1970–1980-lukujen länsimaisilla, hyvin istuvilla muotifarkkumarkkinoilla. Tuotemerkin jo aikanaan huomiota herättäneet mainokset ovat aikojen saatossa muuttuneet vähitellen netin kulttiklassikoiksi. Jos näkisin unta 1980-luvun elämäntyylistä, se näyttäisi todennäköisesti The Jordache Look -mainokselta. Hyvon yllä, hyv’ on olla – mutta mitäs painajaismaista sitten tapahtuu, kun on Jordache Basicsit jalassa?
Elissa Määttänen
