Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Lähde on kuunnellut mash-upeja ja makuuhuonepoppia sekä hämmästellyt suomalaista lastenkirjallisuutta ja pohjoismaista kuvataidetta.
Antti Lähde
Luksuspoppia peilipallon alla – Jessie Ware palaa kuolevaisten parista yhdeksi popin kuninkaallisista
ARVOSTELU | Brittilaulajan What’s Your Pleasure on vuoden ilahduttavin pop-yllättäjä. Sen vaivaton erinomaisuus perustuu niin itsestäänselviin seikkoihin, että niiden luetteleminen tuntuu suorastaan banaalilta.
Välähdyksiä kauniimmasta maailmasta – Karina on täydellistä musiikkia ”koronanjälkeiseen” aikaan
ARVOSTELU | Helsinkiläisyhtye soitti Tampereen G Livelabin konsertissaan helmikuisen kakkosalbuminsa alusta loppuun. Bändin hiljainen ja raukea musiikki ei milloinkaan lepää, vaan pinnan alla kuplii.
Ainakin nämä 145 suomeksi käännettyä kaunokirjaa ilmestyvät vielä tänä vuonna – esittelemme niistä 23 kiinnostavaa
KIRJALLISUUS | Kulttuuritoimituksen lukutoukat odottavat muun muassa Olga Tokarczukin, David Foster Wallacen, Nina Wähän, Haruki Murakamin, Elena Ferranten, Guy de Maupassantin ja Oyinkan Braithwaiten tulevia teoksia.
Parasta juuri nyt (11.5.2020): Sunderland ’Til I Die, Lido Pimienta, Basquiat, Tears for Fears, Länsi-Tampere
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Lähde on katsonut dokumentteja taiteesta, popista ja jalkapallosta ja tutustunut kävelijän paratiisiin.
40 erinomaista peliä koronan aikana pelattavaksi – Kulttuuritoimituksen vinkit
Pelit | Kulttuuritoimituksen tekijät kokosivat valikoiman tavalla tai toisella erinomaisia lauta-, kortti-, seura- ja tietokonepelejä neljän seinän sisällä kököttämisen helpottamiseksi.





