Varsinaissuomalaisen valokuvataiteilija kysyy, mitä meistä kaikista jää. Valokuvakeskus Nykyajan näyttelyssä on esillä Kemppaisen tietokoneavusteista ”glitch artia” ja Löydetty-sarjan esineteoksia.
Antti Lähde
Mitä minusta jää, kysyy Harri Kemppainen Valokuvakeskus Nykyajan näyttelyllään.
Hän kuitenkin huomauttaa, että yhtä hyvin kysymyksen voisi esittää monikossa: ”Mitä meistä jää?”
– Ihmiskunta on jättänyt luontoon näkyvän kerroksen muovia, metalleja ja muuta sinne kuulumatonta. En kuitenkaan halua syyllistää ketään. Mutta jos joku hoksaa, että ”minä” viittaa myös häneen itseensä, niin hyvä, Pöytyällä asuva ja työskentelevä Kemppainen sanoo.
Yhden osan varsinaissuomalaisen valokuvataiteilijan ensimmäisestä Tampereen-näyttelystä muodostavat löytöesineet ja niiden pintaan siirretyt valokuvat löytöpaikoista.
Näitä Löydetty-sarjan esineteoksia – pakoputkiston äänenvaimentimia, pölykapseleita, katkenneita lapioita liikennemerkkejä, vanhoja tynnyreitä – on ollut esillä jo vuodesta 2015, muun muassa porilaisessa P-Galleriassa ja Strömforsin ruukissa Ruotsinpyhtäällä.
Muut Nykyajan näyttelyn teokset ovat esillä ensimmäistä kertaa. Pääroolissa ovat algoritminen taide ja ”glitch art” – eli valokuvat, jotka Kemppainen on altistanut algoritmien oikuille ja digitaaliselle kohinalle, nollien ja ykkösten villille tanssille.
”Tervetuloa Turkuun”, toivottaa yksi Harri Kemppaisen Löydetty-teossarjan töistä.
Valokuvan voi rikkoa
Glitch art eli vapaasti suomennettuna häiriötaide keskittyy erilaisissa digitaalisissa järjestelmissä ilmeneviin virheisiin eli ”glitcheihin”. Kemppainen kiinnostui taidemuodon mahdollisuuksista syksyllä 2017 nähtyään Nayab Noor Ikramin ja Johan F. Karlssonin näyttelyn Mapping Memory turkulaisessa Valokuvakeskus Perissä.
Kemppainen on akateemiselta koulutukseltaan ohjelmoija ja ohjelmistokehittäjä, joten onko ihme, että vanha koodari hänen sisällään heräsi. Pian hän innostuikin naputtelemaan ohjelmistonpätkiä, joiden ainoana tehtävänä on ”rikkoa” valokuva; muokata ja sekoittaa kuvan sisältämä informaatio uuteen järjestykseen, viedä värit ja muodot uusiin suuntiin.
– En tiedä onko työskentelyni ihan ”puhdasta” glitch artia, koska rikon kuviani ohjelmoimalla ja varsin kontrolloidusti. Valitsen muokattavat kuvat ja muokkaamisen menetelmät, minkä jälkeen on tietokoneen vuoro. Muokkausprosessiin menee aikaa minuuteista tunteihin. Tuloksena voi olla satojakin kuvia, joista sitten poimin mielenkiintoisimmat, Kemppainen kertoo.
Algoritmien tulkinta maisemasta Utön saarella.
Glitcheillä on oma tahtonsa
Kuvan muokkaamisen lähtökohtana on aina jokin idea, jonkinlainen ajatus muokkaamisen tuottamasta lopputuloksesta. Mutta siinä vaiheessa, kun Kemppainen alkaa yhdistellä naputtelemiaan algoritmeja toisiinsa, ei hänkään välttämättä osaa arvata mihin kaikki johtaa. Glitcheillä on oma tahtonsa.
– Mukana on satunnaisuutta ja virheitä jo siksi, että kirjoittamani ohjelmakoodi ei ole aina virheetöntä, en edes pyri siihen. Minulle riittää, että ohjelma toimii ja tuottaa mielenkiintoisen muokkauksen valokuvaan. Lopputulos voi olla hyvinkin erilainen kuin alkuperäinen ideani.
Tietokoneen ottamisen työvälineeksi ja työtoveriksi Kemppainen on kokenut vapauttavana.
– Ohjelmointi on äärimmäisen kivaa, kun sitä saa tehdä vapaasti, ilman paineita dokumentoinnista tai ohjelmakoodin oikeellisuudesta. Se oli kuin paluuta nuoruuteen, varhaisteini-ikäisenä ensimmäiset pelinsä VIC-20-tietokoneella ohjelmoinut Kemppainen sanoo.
– Myös tekemisen nopea sykli sopii minulle. Jos saan idean uudesta efektistä, sen ohjelmoiminen vie aikaa parista tunnista pariin päivään. Koko ajan saa tehdä uusia asioita.
Mitä Turusta jää?
Tietokoneavusteisessa taiteessa asiat muuttuvat nopeasti jo teknologisen kehityksen takia. Näyttelyn nimi Mitä minusta jää? viittaa osaltaan myös Kemppaisen taiteilijuuden jatkuvaan muutokseen.
– Uusi tekemisen suunta on syntymässä, mutta hakee yhä muotoaan. Samalla jätän jäähyväisiä Löydetty-projektilleni. Olen taiteilijana vasta urani alkuvaiheissa ja kaikki tämä herättää epäilyksen miksi tehdä taidetta. Mikä merkitys tekemiselläni on? Millainen jälki siitä jää, hän kysyy.
Kemppainen kertoo, että hänen tekeillä tai idea-asteella olevat teoksensa kulkevat jo hiukan eri suuntaan kuin Nykyajan näyttelyssä nähtävät teokset. Hän ei ole kuitenkaan hylkäämässä glitch artia. Ohjelmoimiseen ei ole vain löytynyt opintojen takia aikaa.
– Aloitin syksyllä opiskelut tekoälyn maisteriohjelmassa Turun yliopistossa. Opintojen aloittamisen jälkeen en ole vain ehtinyt tehdä uusia efektejä.
Maaliskuussa Kemppainen kirjoitti Twitterissä aloittaneensa uuden opintoihinsa liittyvän gradu- ja taideprojektin, joka keskittyy mitä ajankohtaisimpaan kysymykseen. Mitä seuraa siitä, jos merenpinta nousee useilla metreillä? Twiitin yhteydessä oli topografinen kartta Turun alueesta.
Nykyajan näyttelyssä ei tämän projektin hedelmistä päästä vielä nauttimaan.
– Olen ajatellut, että siitä tulee aikanaan oma kokonaisuuteensa.
Harri Kemppainen: Mitä minusta jää? Valokuvakeskus Nykyajassa (Kauppakatu 14, Tampere) 27.5.2019 asti. Samaan aikaan Nykyajassa Petri Juntusen näyttely At the Heart of It All.
Harri Kemppaisen Twitterissään julkaisema kuva Turun topografisesta kartasta ennakoi hänen seuraavaa projektiaan.
HARRI KEMPPAINEN
Pöytyällä Varsinais-Suomessa asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija.
Valokuvaajan ammattitutkinto (2013) ja käsityöntetkijän ammattitutkinto (2018). Opiskelee tekoälyn maisteriohjelmassa Turun yliopistossa.
Mitä minusta jää on Kemppaisen 8. yksityisnäyttely ja ensimmäinen Tampereella.
Seuraavaksi: Valmistuminen tekoälyn maisteriohjelmasta Turun yliopistossa. Merenpinnan kohoamiseen liittyvän taideprojektin edistäminen.
VALOKUVAKESKUS NYKYAIKA
Valokuvakeskus Nykyaika sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, osoitteessa Kauppakatu 14.
Kaksikerroksista galleriatilaa ja sen yhteydessä olevaa valokuvataiteen kirjastoa ylläpitää Valokuvakeskus nykyaika ry, jonka tavoitteena on tehdä tunnetuksi sekä kehittää valokuvausta taiteellisen ilmaisun muotona ja edistää sen vuorovaikutusta muiden taiteenalojen kanssa.
Nykyaika on auki maanantaista perjantaihin kello 12–18 ja lauantaista sunnuntaihin kello 12–16. Näyttelyihin ei ole pääsymaksua.
Seuraavaksi:
1.6.–1.7. Marjukka Irni: Kaikki sateenkaaren värit Näkyväksi! / Tiago Mazza: Daily Paths
Lisätietoa gallerian verkkosivuilta.
