Oluen kuohuva historia -sarja kekkaloi kultaisen ohrannesteen rinnalla keskiajalta tähän päivään

Olutkuski hevosajoneuvoineen Sinebrychoffin panimon pihalla. Kuva: Wiki Commons

Anne Välinoro

Kirkkokahvien sijaan voisimme hyvin juoda kirkko-oluet. Niin tehtiin vielä 1600-luvulla. Papit tarjosivat ja kirkkokansa nyökytti pikku pöhnässä syntisyyttään.

Lapsille oli laimeammat lastenoluet. No pitihän kaikkien nesteytyksestä huolehtia.

Yle Radio 1:n Oluen kuohuva historia -sarja kekkaloi kultaisen ohrannesteen rinnalla keskiajalta tähän päivään. Toimittaja Seppo Heikkinen perehtyy aiheeseen tutkijoiden ja toimittajien avulla. Historiantutkija Jenni Lares kertoo hauskoja anekdootteja ja faktaa keskiajan juomatavoista.

Olut oli keskiajalla ruokajuoma ja tärkein nesteyttäjä. Sitä kului muutama litra päivässä. Koska se ei säilynyt eikä sitä juuri pullotettu, se kannettiin omissa astioissa anniskeluun.

Niin tehdään muuten edelleen Tsekissä.

Omalla kannulla, dzbanilla, on kiva viedä juomat sianpotkan seuraksi lähikapakasta.

* *

Oluesta tuli Suomessakin teollisuutta vasta 1800-luvulla. Nikolai Sinebrychoffin suku tuli Venäjältä.

Hietalahdenrantaan Helsinkiin nousi punatiilinen tehdas, pykättiin kunnon kupariset käymispannut, varastot ja pullotuslinjat. Aluksi tuotanto oli kymmeniä tuhansia litroja vuodessa, 1880-luvulla jo satoja tuhansia.

Oluen teollisen tuotannon myötä anniskelupaikat lisääntyivät ja ongelmat niissä. Vuoden 1919 kieltolaki kuitenkin teki suomalaisista viini- ja olutkansaa viinakansan sijaan. Se oli oluen myönteinen vaikutus.

Puolta vuosisataa myöhemmin keskiolut lirahti ruokakauppoihin, mikä muutti sekin kulutuskäyttäytymistä sallivammaksi ja samalla ehkä myös lihotti kansaa.

* *

Kymmenisen vuotta sitten tehtiin Ahvenanmeressä sukelluksia 1700-luvulla uponneen kuunarin lastin selvittämiseksi. Etupäässä juomina oli kuohuvia viinejä, mutta joukossa myös pari pulloa oluentapaista.

Stallhagenin panimoa edustava sukeltaja oli juuri nostamassa pulloa pintaan, kun sen kaula katkesi. Sukeltaja lipaisi kuohuvaa nestettä. Mallas erottui selvästi.

Myöhemmissä tutkimuksissa juoma todettiin oluen kaltaiseksi tuotteeksi, nykyisestä huomattavasti erilaiseksi ja vähän simaiseksi.

Humalakasvi oli aluksi kotoisalta maaperältä, mutta kun vaatimukset ammattimaisen panimotyön ja saksalaisten panimomestarien myötä kasvoivat, ulkomainen humala soveltui käymisprosessiin parhaiten.

Pohja- ja pintahiivaoluet, vaaleat lagerit ja tummat suodattamattomat ja suodatetut, kölschit, pintit ja pilsnerit – oluenjuojilla on panimopaikkakunnan ja käymisprosessin mukaiset rakastajansa. Mutta varmaa on vain ur Quell, Urquell, Alkulähteestä!

Tsekissä olut on elixir zivota, elämän eliksiiri.

Euroopan parasta olutta tehdään mielestäni Tsekissä, koska sitä osataan tehdä.

* *

Suomessa Iisalamesta kajahtaa ihmeen hyvää. Järvi-Suomen ja maan ainut itsenäinen panimo Olvi on itsenäinen siksi, että sen omistus on enimmäkseen säätiöpohjalla.

Åbergin omistajasuku teki aikanaan viisaan ratkaisun.

Nyt Olvia saa ympäri Suomen, kuten muitakin suomalaisiksi miellettyjä olutmerkkejä. Ei ole enää myyntirajoja.

Mutta kaikki muut panimot Suomessa Olvia lukuun ottamatta ovat nykyään ulkomaalaisomistuksessa, vaikkapa Sinebrychoff Carlsbergilla.

Otetaan, prosit, na zdravi, kippis, skål, cin cin! Pienpanimotuotanto on räjähtänyt käsiin. Viimeksi ilahduin Enonkoskella. Karvilan pienpanimo elvyttää matkailua Koloveden kansallispuiston kyljessä. Seppo Heikkisen dokumentti on siitä perusteellinen kolmiosaisuudessaan, että kuuntelun aikana ehtii hyvinkin kolmelle.

Oluen kuohuva historia 1–3. Yle Radio 1 tiistaisin klo 12.10. Sarja kuunneltavissa Yle Areenassa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua