Sopraano Sonja Herranen. Kuva: Mikko Mäntyniemi
OOPPERA | Anne Välinoro kertoo uudessa sarjassaan nuorista suomalaisista oopperalaulajista, oopperantekijöistä ja musiikkiteatterin ammattilaisista
Heinäkuusta lähtien voit lukea Kulttuuritoimituksesta siitä, mitä nuoret oopperan ja musiikkiteatterin ammattilaiset tekevät isoilla ja pienillä lavoilla Savonlinnan Oopperajuhlilta teatterien musikaaliuutuuksiin.
Toimittaja-kriitikko Anne Välinoro on saanut Kenen lauluja laulan –juttusarjan tekoon Alfred Kordelinin säätiön puolen vuoden työskentelyapurahan.
Sarja alkaa Savonlinnan Oopperajuhlien Turandot-oopperassa orjatar Liún roolissa laulavan oopperalaulajan, sopraano Sonja Herrasen, 28, ja kuorolaisen, sopraano Stella Tähtisen, 30, haastatteluilla.
Juttuja sarjaan tulee pitkälti toistakymmentä.

Sopraano Stella Tähtinen. Kuva: Anne Välinoro
Suomalainen ooppera tunnetaan lähinnä Kansallisoopperan, Savonlinnan Oopperajuhlien ja maakuntaoopperoiden tuotannoista. Jo asemansa vakiinnuttaneet laulajat tekevät laatutyötä saavuttamissaan asemissa, mutta keitä ovat he, joiden ura on vasta alussa?
Sibelius-Akatemian oopperalaulajakoulutus, konservatoriot ja ammattikorkeakoulut kasvattavat huippulaulajia, joiden uralla alkuvaihe on varsin haastava. Samoista työtilaisuuksista kamppailee kymmeniä, jollei satoja laulajia.
Moni hankkii kotimaisen koulutuksen lisäksi täydennyskoulutusta ulkomaisista oppilaitoksista ja mestarikursseilta. Tie ooppera- ja musikaalilaulajaksi on pitkä.
Tavoitteena on kertoa nuorten musiikkiteatterintekijöiden tilanteesta, kunnianhimosta, haaveista ja työstä tämän hetken Suomessa.
Miten he ovat alansa valinneet, mikä kannustaa heitä eteenpäin, miten he ajattelevat työllistyvänsä ja mitä he kokevat laulaessaan?
– Tällä artikkelisarjalla haluan konkretisoida nuorten laulajien ja musiikkiteatteria tekevien maailmankuvaa. Kuten Aino Ackté lähti aikoinaan Pariisiin luomaan uraa ja muodosti elämäntyöllään pohjan suomalaisen oopperan taidelaitoksille ja festivaaleille, ovat nuoret musiikkiteatterintekijät toivottavasti tänä päivänä heitä, joiden kautta suomalainen musiikkiteatteri uudistuu, Anne Välinoro kertoo.
Artikkelit julkaistaan Kulttuuritoimituksessa vuoden 2025 heinäkuusta joulukuuhun.
Löydät kaikki juttusarjassa julkaistut artikkelit täältä.
#kordelininsäätiö #kordelininsäätiöntuella

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ei tietty punkkari musta häviä mihinkään” – Liila Jokelin taitaa komedian keinot ja mustan huumorin
KENEN LAULUJA LAULAN | Muusikko-näytelmäkirjailija ja dramaturgi Liila Jokelin sovitti viimeksi Kalevalaan pohjautuvan Mauri Kunnaksen tarinan auringon ryöstöstä hilpeäksi musiikkinäytelmäksi.
Sonja Halla-aho löysi Piafin unelmaroolista myös itseään: ”Elämän painon tunteminen on arvokasta”
KENEN LAULUJA LAULAN | Vaasan kaupunginteatterin Piaf Sonja Halla-aho tuntee olevansa teatterityössä pitkästä aikaa turvassa. Oppi näyttelijäntyöhön löytyi Petroskoista.
Kaunotar ja hirviö -musikaalin tähti Yasmine Yamajako sai Disney-musikaaleista lapsuutensa soundtrackin
KENEN LAULUJA LAULAN | Yasmine Yamajakolle musiikki on toinen kieli. Musikaaleihin palaaminen vaati vuosien pohdinnan levyntyöstön jäätyä tauolle.
Hittimusikaali Moulin Rougen tähti Martti Manninen ei saa taputuksia kotonaan
KENEN LAULUJA LAULAN | Älä, älä laula, kuulee Martti Manninen totuuden lapsensa suusta. Manninen on Helsingin kaupunginteatterissa kiinnityksellä kuudetta vuotta.




