Taviokuurnakoiraan rinta on karmiininpunainen. Kuva: Onni Rantanen
JOULUKALENTERI | Ennen joulua Matti Kuusela ja valokuvaaja Onni Rantanen esittelevät Kulttuuritoimituksen lukijoille 24 siipiveikkoa ja sirkuttajaa.
Matti Kuusela, teksti
Joka on nähnyt taviokuurnan, ei sitä unohda. Suurin peippolintumme on häkellyttävän kaunis, monin eri variaatioin. Koiraan rinta on vadelman tai karmiinin punainen, naaran keltaoranssi, sävyjä on monia. Taviokuurnaa onkin kutsuttu pohjolan papukaijaksi.
Taviokuurna pesii Metsä-Lapissa, mutta muuttaa talveksi etelämmäksi, useimmiten Keski-Suomen metsäseuduille. Vaellusvuosina se voi kuitenkin jatkaa aina etelärannikolle.
Niinpä taviokuurnan voi hyvällä onnella nähdä myös Pirkanmaalla syljeskelemässä pihlajanmarjoja nokastaan.
Taviokuurnan nimi juontaakin sen syömätavoista. ”Kuurnaaminen” tarkoittaa siivilöimistä tai tihkumista – ja taviokuurna syö marjoista vain siemenet ja purskauttaa hedelmämallon nokastaan.
Tavio taas on samaa juurta kuin yleiskielen tiheä tai taaja, siis usein toistuva. Taviokuurna voisi siis olla myös tiheätihkuttaja.
Ruotsissa taviokuurna on kansan suussa nattvaka, millä viitataan sen tapaan laulaa öisin. Suomessakin taviokuurnaa on kutsuttu kauniisti nimellä yö-lindu. Taviokuurnan kirkas huiluääni on kauas kuuluva ”tilylii” monin muunnelmin.
Minulle tulee taviokuurnasta aina mieleen kuopuksemme Aapo. Hän opetteli hyvin varhain lintukirjasta ulkoa kaikki linnut. Ja kun konsonantit eivät olleet vielä ihan hallussa, lintu totteli nimeä ”taviotuulna.”
Kaikkiin joulukalenterin lintuihin pääset tutustumaan täällä.
Onni Rantanen on Nokialta kotoisin oleva kansainvälisesti palkittu lintukuvaaja, jonka sydäntä lähinnä ovat metsien siivekkäät.
@onnirantanen_photography | https://onnirantanen.kuvat.fi/
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Luukku 5: Mistä ihmeestä pajurääkkä sai sinisen laikun siipitaipeeseensa?
JOULUKALENTERI | Ennen joulua Matti Kuusela ja valokuvaaja Onni Rantanen esittelevät Kulttuuritoimituksen lukijoille 24 siipiveikkoa ja sirkuttajaa.
Luukku 4: Käyränokan kiihkeät lemmenpuuhat
JOULUKALENTERI | Ennen joulua Matti Kuusela ja valokuvaaja Onni Rantanen esittelevät Kulttuuritoimituksen lukijoille 24 siipiveikkoa ja sirkuttajaa.
Luukku 2: Norjan kansallislintu fossekall viihtyy Nokialla
JOULUKALENTERI | Ennen joulua Matti Kuusela ja valokuvaaja Onni Rantanen esittelevät Kulttuuritoimituksen lukijoille 24 siipiveikkoa ja sirkuttajaa.
Luukku 1: Siivet väristen ja töyhtö koholla kohti naarasta
JOULUKALENTERI | Ennen joulua Matti Kuusela ja valokuvaaja Onni Rantanen esittelevät Kulttuuritoimituksen lukijoille 24 siipiveikkoa ja sirkuttajaa.