Luukku 13: Linnuista pienin ja kuitenkin kruunupäinen kuningas

Matti Kuusela
13.12.2024
13 joulukalenteri hippiainen onni rantanen kulttuuritoimitus

Hippiäinen on Euroopan pienin lintu. Kuva: Onni Rantanen

JOULUKALENTERI | Ennen joulua Matti Kuusela ja valokuvaaja Onni Rantanen esittelevät Kulttuuritoimituksen lukijoille 24 siipiveikkoa ja sirkuttajaa.

Matti Kuusela, teksti

Kaikki maailman linnut kokoontuivat valitsemaan kuningasta. Pitkien ja jopa nokkavien neuvottelujen jälkeen oltiin lopulta yksimielisiä siitä, että kuninkaaksi valitaan korkeimmalle lentävä lintu.

Muut jo uupuivat mutta kotka jaksoi levein siivin pilvienkin yläpuolelle ja julisti: ”Minä kohosin korkeimmalle, teidän on valittava minut.”

Vaan silloin kuului sen selästä piipitystä: ”Ei vaan minä olen kuningas, sillä olen kohta vielä korkeammalla” liversi ovela salamatkustaja ja ponnahti vielä metrin.

Lintu oli pienin kaikista, mutta ei auttanut. Se valittiin kuninkaaksi. Siitä hyvästä se sai päänsä ympärille kultaisen kruunun. Linnun nimi onkin ruotsiksi kungsfågel, kuningaslintu, mutta suomeksi se on tasavaltaisesti hippiäinen. Ja koska sillä on kultainen kynttiläkruunu päässään, on se itseoikeutetusti Lucian-päivän joulukalenterilintu.

Hippiäinen ei ole ainoastaan Suomen, vaan koko Euroopan pienin lintu. Tämä taigan kolibri painaa vain viisi grammaa ja sen si-si-sis-sii-laulunäänet ovat niin hentoja, hauraita ja korkeita, että yli 50-vuotiaat ihmiset eivät niitä kuulemma kuule. Huokaus.

Yksi parhaista lukemistani lastenkirjoista kertoo hippiäisestä. Se on ruotsalaisen Lars Klintingin Örjan, den höjdrädda örnen eli ”Korkeanpaikankammoinen kotka”. Kirjassa hippiäinen (kungsfågel) auttaa kotkan, (kungsörn) voittamaan pelkonsa, kiipeämään korkean männyn latvaan ja levittämään siipensä, lentämään kuin kotka.

Kirja suomennettiin vuonna 2014 nimellä Kotka, joka pelkäsi lentämistä ja sitä saa näköjään yhä netistä. Kannattaa tilata heti, parempaa joululahjaa on vaikea keksiä.

Hippiäisen avulla on pystytty edistämään jopa lääketieteen historiaa. 1600-luvun englantilaisesta lintukirjasta löytyy lause:

”Tämä on kaikista pikkuruisin lintu, mitä meillä Englannista löytyy, painaen vain yhden apteekkimitallisen.”

Tästä on voitu päätellä, että normaali ”apteekkimitallinen” oli 1600-luvulla 5–6 gramman luokkaa.

Kaikkiin joulukalenterin lintuihin pääset tutustumaan täällä.

Onni Rantanen on Nokialta kotoisin oleva kansainvälisesti palkittu lintukuvaaja, jonka sydäntä lähinnä ovat metsien siivekkäät.
@onnirantanen_photography | https://onnirantanen.kuvat.fi/

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua