KIRJAT | Jana Kippo -trilogiaa on kuvailtu monin adjektiivein: hätkähdyttävä, häiritsevä, järkyttävä, säkenöivä. Sen on sanottu myös kuvaavan inhimillistä heikkoutta ja sitkeyttä, epätoivoa ja toivoa.
Ritva Alpola
Ihminen pyristelee ajan ja vaatimusten puristuksessa – Petri Kekonin ja Tanssiteatteri MD:n Ajan lasku
TANSSI | Tanssiteatteri MD:n 25-vuotisjuhlan kruunaa Ajan lasku -teos. Katsojalle se onkin merkki tanssiteatterin jatkuvasta noususta ja onnellisesta tulevaisuudesta.
Tyyli ennen kaikkea – Pirkko Vekkeli kirjoitti kirjan sisustusarkkitehti ja vaatesuunnittelija Ilona Pellistä
KIRJAT | Ilona Pelli kuuluu tunnetuimpien ja ihailluimpien vaatesuunnittelijoidemme joukkoon. ”Elämässä on tärkeintä, että osaa elää sen itselleen omimmalla tavalla.”
Ovatko vain murhaajat pahoja? Arviossa Maria Adolfssonin dekkari Syöksyvirtaus
KIRJAT | Maria Adolfssonin Doggerland-kirjasarja kiehtoo, koska se on sijoitettu paikkaan, jota ei ole. Kuviteltu ympäristö antaa siivet omallekin mielikuvitukselle.
Laura Kokon kirjoittamassa Volter Kilven elämäkerrassa kuuluu kirjailijan oma ääni
KIRJAT | Kirjailija ja kirjastomies Volter Kilpi on saanut perusteellisella paneutumisella laaditun, kauan odotetun ja todella ansaitun laajan elämäkertateoksen.
Ionescon Tuolit on kirjailijan lahja taidokkaille näyttelijöille, joiden kautta tarina siirtyy katsojalle
TEATTERI | Tampereen Työväen Teatterin Tuolit-näytelmässä raja toden ja kuvitellun välillä häilyy sekä näyttämöllä että katsomossa. Tai toden ja valheen. Tai toden ja toiveiden.