SOSIAALINEN SIRKUS | Alli Paasikiven säätiö on mahdollistanut vanerisen pyörillä kulkevan sirkusvälinekaapin hankinnan. Tarpeet kulkevat sillä lasten ja nuorten potilashuoneesta toiseen.
Päivi Vasara
Valtikka vaihtuu Tampere-Seurassa, mutta huumori ei jätä Raatihuoneen kivijalan kotiseututyön linnaketta
HENKILÖ | Ensin muuttaja kiintyy uuden kotikaupungin rakkaisiin paikkoihin, vaikka rautatieasemaan, kirkkoihin tai Pyykkimettään. Reilun 40 vuoden asumisen jälkeen syntyy rakkaus ihmisiin, ja silloin hän on innostuu kotiseudusta.
Tampereen kaupunkikulttuuriyksikön uusi johtaja Marianna Lehtinen pitää tärkeänä vuoropuhelua vapaan kulttuurikentän kanssa
HENKILÖ | Marianna Lehtinen on Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikön uusi johtaja. Kaupunkikulttuuriyksikön tehtävä on järjestää ja tuottaa matalan kynnyksen kulttuuritoimintaa.
Ilmaisutaidon lukiolaisten energia ja into valtaavat Pyynikin kesäkuussa – Groove-musikaalin ohjaa Marika Vapaavuori
TEATTERI | Marika Vapaavuoren käsikirjoittama ja ohjaama nuorisomusikaali Groove antaa tilaisuuden Tampereen yhteiskoulun lukion TYK:n lukiolaisille päästä tekemään töitä ammattimaisesti ja ammattilaisten kanssa.
Kirjailijayhteisö haluaa auttaa sanan voimin – Anneli Kanto mukana hyväntekeväisyyskirjassa
UKRAINA | Kirjailija Anneli Kanto on tehnyt Taiteella tukea Ukrainaan -kirjaan lyhytnovellin evakkomatkasta. Hyväntekeväisyyskirjan matka ideasta valmiiseen kirjaan on ollut hyvin nopea.
Viikon runo #1: Kristiina Wallin
Viikon runo tarjoilee mielenrauhaa uuden viikon aloitukseen. 44 runon sarjassa Kristiina Wallinin, Arto Lapin, Tuija Välipakan ja Juhani Ahvenjärven runoja esittävät vuoroviikoin näyttelijät Eriikka Magnusson ja Auvo Vihro.



