Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Päivi Vasara tuntee kotiseuturakkautta, pohtii tähdityksen sudenkuoppia ja saa selvää kotimaisten rikossarjojen päähenkilöiden puheesta.
Päivi Vasara
Koreografi Anniina Kumpuniemi loi tanssiteoksen koronan ehdoilla: Valintoja – Choices koostuu viidestä soolosta
TANSSITEATTERI | Koreografi Anniina Kumpuniemi on luonut Tanssiteatteri MD:lle teoksen, jonka rakenne on poikkeuksellinen. Se mahdollistaa esityksen viemisen pienempiin tiloihin kuin MD:n kotinäyttämölle entisessä elokuvateatteri Hällässä.
Dekkarikirjailija Markus Ahonen kirjoittaa yhteiskunnallisesti kantaaottavaa tekstiä lähiöiden syrjäytyneistä – nyt ilmestyi kuudes Isaksson-romaani
HENKILÖ | Kirjailija Markus Ahonen on kasvanut Vantaan Martinlaaksossa. Moni hänen ikäluokkansa martinlaaksolainen on joutunut syrjäpoluille, osa mananmajoille. Kuudes Isaksson-romaani Anna pahan kiertää ilmestyi juuri.
Salla Paajanen teki treffit lempitaulunsa maalaajan taidenäyttelyyn – kutsun esittäjästä tuli hänen aviopuolisonsa ja taidemaalarista hänen kälynsä
LEMPITAULUNI | Toimittaja Salla Paajasen lempitaulu on kuvataiteilija Maija Tuurnan teos Juhlat jotka jäivät pitämättä. Taulun nimi on Sallan elämänhistorian kanssa ristiriidassa, sillä tässä lempitaulutarinassa on järjestetty monet juhlat, kuten häät ja nimiäiset.
Kino-Palatsi saa taas käyttöä – luvassa komiikkaa, taikuruutta, puhuttua lavataidetta ja pikkujouluhulinaa
TAMPERE | Tuulensuun talon arkkitehtuuriltaan upea Tuulensuun Palatsi herää tilana eloon ratikkatyömaa- ja koronatauon jälkeen. Tilassa tullaan järjestämään muun muassa stand up -komediaa, spoken wordia eli puhuttua lavataidetta ja taikuruutta.
Koko työnhaunjärjestelmä käännettiin nurinniskoin – Etsitkö töitä? -taideprojektissa kahdeksan ihmistä sai mahdollisuuden tehdä juuri sitä mitä tahtoo
NÄYTTELY | Olisiko tämä työmarkkinoiden vallankumous? Entä jos työ tuottaisi tekijälleen hyvinvointia, tekisi yhteiskunnalle hyvää ja torjuisi ilmastonmuutosta? Entä jos työntekijä, saisi tehdä, mitä hän eniten haluaa sen sijaan, että hän hakisi valmiita työpaikkoja?