ARVOSTELU | Jakob Höglund kietaisee klassikkomusikaaliin omalakisen ja sähäkän rytmin, jota koko 30-henkinen ensemble hengittää. Cabaret nähtiin Tampereen Teatterikesässä TTT:n Suurella näyttämöllä.
Maarit Saarelainen
Kihveli kihahti kiharoihin ja soi päässä edelleen – 25 vuotta skiffleä Hankasalmen asemalla
REPORTAASI | Kihveli hurmaa rennolla tunnelmallaan ja hienolla artistikattauksellaan. Kahden päivän live-musiikkiterapia on niin iso ilo, että se kantaa, siivittää ja lennättää koko loppukesän.
Filkkareilla on tarjolla yhteensä 237 elokuvaa – nämä kolme nousevat joukosta esiin
ELOKUVA | Maarit Saarelainen ahmi kolmen ensimmäisen festivaalipäivän aikana noin 60 leffaa Tampereen elokuvajuhlien tarjonnasta. Toistaiseksi muiden yläpuolelle ovat nousseet nämä kolme teosta.
Valkoisen kirjan lauseet ovat kuin puutarha, jossa voi käyskennellä keskellä maisemaa
ARVOSTELU | Eteläkorealaisen Han Kangin proosarunoteos on rakkaudentunnustus nimettömältä kertojalta isosiskolle, joka kuoli vain muutaman tunnin ikäisenä.
Parasta juuri nyt (16.2.2021): Palapelit, lumi, Unelmakarttakirja, neulominen, kirjat
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Maarit Saarelainen on käyttänyt vuorokauden Edvard Munchin Huudon rakentamiseen.
Ainailona Hopea haluaa elää, koska hänellä on projekti – Joutsenlauluni Tampereen Kivessä
ARVOSTELU | Ravintolamiljöö on mutkaton tila Aliisa Pulkkisen Joutsenlauluni-monologille. Hahmot vaihtuvat silmänräpäyksessä Niskavuoren Ilonasta veronalaiseen varhaisteini Juliaan ja prinssi Hamletista Kleopatraan.