OOPPERAESSEE | Kansallisoopperan uusi taiteellinen johtaja haluaa yleisön mukaan uusien teosten kehittämiseen. Thomas de Mallet Burgess on ohjannut oopperan myös hotellihuoneeseen.
Anne Välinoro
Ikä tuo tullessaan aina tilinpäätöksen – Tämäkö minusta tuli? Arviossa Kansallisteatterin Talo
TEATTERI | Taina Westin käsikirjoittama Talo saa miettimään jäljellä olevaa aikaa ja sen sisältöä. Kansallisteatterin lavalla nähdään Petri Liski ja Pirjo Luoma-aho.
Super-Ricks saa kaikki nuotiopiiriinsä – Perjantai-ohjelman isäntä avaa kirjassaan elämänsä surut ja ihmeet
KIRJAT | Sean Ricks päästää lukijan niihin heikoimpiin hetkiinsä, mitä ilman pienikään elämäkerta ei toimisi.
Oopperaa alle yksivuotiaille ja siitä ylöspäin – Kålkkåbra-pienoisoopperafestivaali Kokkolassa
OOPPERAESSEE | Kokkolan Kålkkåbra-pienoisoopperafestivaali muistutti, ettei ooppera ole vakava, monen tunnin istuntoa vaativa asia, vaan pistäytymisen ja tutustumisen paikka.
Nyt kaikki leikkimään runoilla – Kirsi Kunnas -juhlavuosi muistuttaa sanojen ilosta
TEEMAVUOSI | Kirsi Kunnas -juhlavuosi muistuttaa, että sanoilla saa tehdä kaikkea hauskaa ja kirjoittaa myös oman runon. Runoilijan syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.
Parasta juuri nyt (12.10.2023): Hirvitalo, Eetu Huhtala, Tunkeilijat, Jon Fosse, Sanattoman onnellinen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.