Televisiopäiväkirja: Terapiaa ja tunnetta, Conclave, The Substance, Frankenstein, Predator, Spermageddon…

Terapiaa ja tunnetta. Kuva: Henrik Hansson / SVT

Petri Hänninen, teksti

Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu (2025)

Ohjaus: Derek Drymon. Ääninäyttelijöinä: Tom Kenny, Bill Fagerbakke, Rodger Bumpass, Regina Hall.

Valmiina lapset? En kuul-luu! Uunituore animaatioelokuva Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu on hauskaa jatkoa Paavo Pesusieni -tv-sarjalle ja -elokuville.

Paavo on vihdoin kasvanut aikuisen mittoihin, ja tahtoo oitis vuoristorataan. Paitsi että se näyttää turhan pelottavalta kenen tahansa silmissä. Saavuttaakseen rohkeuden ja muita aikuisille kuuluvia avuja, Paavo osallistuu kummitusmerirosvojen mukana videopelimäiseen koitokseen.

Tarina ei harhaudu omituisille sivupoluille, eikä kurottele samanlaiseen psykedeeliseen mielipuolisuuteen kuin Paavo Pesusieni kuivalla maalla -elokuvassa, mutta vitsien ilotulitusta riittää tässäkin. Paavo Pesusieni -huumori on paukkuvat pakarat ja kalsarit nilkkoihin -osastoa, ja kutkuttelee katsojien liskoaivojen nauruhermoja.

Katso: Finnkino

* *

Tietovisa

Kuka ääninäyttelee Lentävää hollantilaista Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu -elokuvassa?

• a) Harrison Ford
• b) Charles Dance
• c) Mark Hamill

Oikea vastaus jutun lopussa.

* *

Terapiaa ja tunnetta (2025)

Ensimmäinen kausi, 6 jaksoa. Ohjaus: Lisa James Larsson. Pääosissa: Joel Spira, Josefin Asplund, Maria Sid, Magnus Krepper, Björn Elgerd.

Ruotsalaissarja Terapiaa ja tunnetta (alkuperäiseltä nimeltään Parterapi i Gagnef) kertoo hellyttävästä ja stressaantuneesta psykologista Nissestä (Joel Spira), joka unohtaa potilaan paperit bussiin ja saa potkut. Nisse saa uuden työpaikan syrjäisen peräkylän terapeuttina ja tapaa kauniin rautakaupan myyjän Rebeckan (Josefin Asplund).

Sarja seuraa turhankin tarkasti perinteistä harlekiinin kaavaa. Elokuvassa moinen vielä menee, mutta tv-sarjaan olisi pitänyt lapioida paljon lisää tavaraa, jotta juttu pysyisi mielenkiintoisena.

Sarjan vahvuus onkin hahmoissa ja näyttelijöissä. Joel Spira vetää pääroolin hauskasti ja samastuttavasti, eikä hahmoa ei ole kirjoitettu liian pöhköksi tai kömpelöksi. Sarjassa on hassuja mutta uskottavia sivuhahmoja, kuten naapuri Micke (Magnus Krepper) sekä Nissen työtoverit.

Katso: Yle Areena

* *

Conclave (2024)

Ohjaus Edward Berger. Pääosissa: Ralph Fiennes, John Lithgow, Stanley Tucci, Lucian Msamati, Isabella Rossellini.

Vatikaanin historia on tunnetusti täynnä kähmintää ja salaliittoja. On ollut naissotkuja ja taloussotkuja, salamurhia ja vaikka mitä. Moinen soossi on mitä kutkuttavin aihe myös elokuvalle. Ei Conclave aivan trilleri ole, vaikka sellaisen ainesosia juonenkuljetuksessa käytetäänkin, mutta jollainhan tätä on markkinoitava.

Elokuvassa paavi heittää lusikan nurkkaan, ja konklaavi eristetään ulkomaailman vaikutuksilta äänestämään hänelle seuraaja. Valinta osoittautuu kinkkiseksi, sillä ehdokkaat pelaavat valintapeliä kukin tavallaan, eivätkä aina täysin rehellisesti.

Taivaan isä kommentoi äänestyksiä terrori-iskujen kautta. Asian olisi voinut esittää nokkelammin ja moniselitteisemmin kuin vain niskaan putoavana laastina. Hauska vaihtoehto olisi ollut, jos väärin äänestämisestä olisi saanut yllättävän sähköiskun tai joutunut salaman lyömäksi.

Elokuva sisältää paljon viisautta. Kuten, oman muistini mukaan: ”Varmuus on suvaitsevaisuuden vihollinen.”

Katso: Viaplay

Lue Antti Selkokarin arvio elokuvasta täältä.

* *

The Substance (2024)

Ohjaus: Coralie Fargeat. Pääosissa: Demi Moore, Margaret Qualley, Dennis Quaid.

Mitäpä jos voisit saada lääkkeen, joka pullauttaa sinusta ulos nuoren ja kauniin version, ja voisit elää kahta elämää vuoroviikoin? Demi Mooren esittämä Elisabeth Sparkle tarttuu tarjoukseen.

The Substancen tarkoituksena on kritisoida nuoruuden ja kauneuden ihannointia. Tissejä ja pyllyjä näytetään sen verran runsaasti, että aiheen esitystapa kääntyy itseään vastaan, ja elokuvasta tulee nuoruutta ja seksikkyyttä ihannoiva pehmopornoelokuva. Voiko mieskatsetta edes kritisoida jäljittelemällä mieskatsetta?

Päähenkilöt (Moore ja Margaret Qualley) jättävät toisen minänsä kylppärin lattialle viikoksi makaamaan. Toivottavasti siellä on lattialämmitys. Entäs makuuhaavat? Hän kyllä rakentaa salahuoneen tiedottoman ruumiin kätkemiseksi, mutta ei kuitenkaan järjestä vuodetta tai edes peittoa toiselle minälleen. Sukupolvien välinen halveksunta tulee selväksi. Mutta miksi vaihto ylipäätään pitää suorittaa nakupellenä kylpyhuoneessa?

The Substancen tyylilajina kerrotaan olevan kauhu tai body horror, mutta elokuvan todellinen lajityyppi on tieteissatiiri. Komediallisia piirteitä on visuaalisuudessa sekä kaapelikanavan lipevässä pomossa (Dennis Quaid).

The Substance kestää kaksi tuntia ja vartin, mutta sisältöä siinä on ainoastaan lyhytelokuvaan. Asiat alleviivataan niin moneen kertaan, että katsoja tuntee älykkyytensä olevan aliarvioitu. Elokuvalla ei ole mitään uutta sanottavaa naisten asemasta viihdeteollisuudessa, enkä ymmärrä mitä lopun verihurmeella haetaan (paitsi yhteyttä B-elokuviin).

Wikipedian mukaan ohjaaja Coralie Fargeatin työn jälkeen eniten vaikuttaneita elokuvantekijöitä ovat David Cronenberg, John Carpenter, David Lynch, Paul Verhoeven ja Michael Haneke, ja se näkyy The Substancessakin.

Katso: Cineast

Lue Antti Selkokarin arvio elokuvasta täältä.

* *

Frankenstein (2025)

Ohjaus: Guillermo del Toro. Pääosissa: Oscar Isaac, Jacob Elordi, Mia Goth, Christoph Waltz, Charles Dance.

Victor Frankenstein (Oscar Isaac) kertoo kuolinvuoteellaan jäihin juuttuneen laivan kapteenille (Lars Mikkelsen) kuinka hän loi hirviön. Välistä hirviö (Jacob Elordi) käy laivan luona ärisemässä ja tappaa muutaman merimiehen.

Onhan tässä komeita maisemia, fantasian kaltaisia yksityiskohtia (miksipäs ei, onhan ihmisen luominenkin fantasiaa) ja symboliikkaa, kuten että Victorin punaiset hansikkaat viittaa verisiin käsiin.

Mutta että kaksi ja puoli tuntia, ja suurimmaksi osaksi pelkkää filosofista eipäs-juupas-pyörittelyä! Toimintakohtauksetkin ovat aivan ilmeisiä ja väkinäistä täytettä. Ja nytkö hirviö on kuin supersankari, jota ei saa palasiksi edes dynamiittipötköllä?

Tämän perään piti katsoa Frankensteinin morsian vuodelta 1935. Suurin piirtein sama juttu 75 minuutissa. Tästäkin on aika kullannut muistot, mutta on hirviön morsmaikku silti yksi parhaista Frankenstein-tulkinnoista, vaikka pyllähtääkin välistä komedian puolelle.

Tuoreemmista versioista suosittelen Victor Frankenstein -leffaa vuodelta 2015. Tulkinta on vapaamuotoisempi mutta myös vauhdikkaampi.

Katso: Netflix

* *

Dracula – vanha vampyyri (1931)

Ohjaus: Tod Browning. Pääosissa: Bela Lugosi, Helen Chandler, Dwight Frye, Edward Van Sloan.

Jos Frankensteinin morsian osoittautui katsomiskelpoiseksi, niin Tod Browningin ohjaama Dracula sitä vasta onkin. Parista kesken jäävästä juonenpätkästä huolimatta elokuva on erinomainen. Jännite pitää kohtauksesta toiseen, ja Bela Lugosi loistaa kreivi Draculana. Hänen suuhunsa kirjoitettu, vereen ja kuolemaan vihjaileva dialogi on aivan nerokasta. Myös Dwight Frye vetää hyvin osansa mielipuolisuuteen sortuvana herra Renfieldinä.

Elokuvan juoni noudattelee pääosin Bram Stokerin romaanin juonta. Ensin Renfield tapaa Draculan tämän linnassa Transylvaniassa, jonka jälkeen Lontooseen muuttanut vampyyrikreivi tekee tuttavuutta nuorten naisten kaulojen kanssa.

Eläviin kuolleisiin perehtynyt tohtori van Helsing (Edward Van Sloan) kiinnostuu kaupunkia vaivaavasta epidemiasta. Kohtaus, jossa van Helsing esittelee Draculalle peiliä, on taianomaisen vangitsevasti ohjattu ja näytelty. Kauhuelokuvan parhaimmistoa, edelleen.

Katso: SkyShowtime

* *

Predator – saalistaja (1987)

Ohjaus: John McTiernan. Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Carl Weathers, Jesse Ventura, Bill Duke.

No tässä on kaikki kasarielokuvan kliseet! Sikaria poltteleva ryhmänjohtaja, mälliä jyystävä konekiväärimies ja Amerikan alkuperäisasukas jäljittäjänä. Lopussa vielä sotilastorvi törähtää, kun Arska palaa voittajana viidakosta.

Sotilasporukka lähetetään Väli-Amerikan valtioon (joka ilmeisesti on Guatemala) pelastamaan panttivankeja sissien kynsistä, kun he joutuvat avaruudesta putkahtaneen saalistajan kohteeksi. Rymistely ottaa siis lievästi jopa kantaa.

Maa on avaruusolennoille samanlainen harrastusmetsästyspaikka kuin Afrikka länsimaisille suurriistan metsästäjille. Olennon aseistuskin on ylivertainen ihmisaseisiin verrattuna, aivan kuten ihmisen aseet ovat verrattuna norsun ja sarvikuonon aseisiin.

Sotilaiden pitäisi olla alansa eliittiä, mutta viidakossa he käyttäytyvät kuin kakaralauma. Kaiken nähnyt kersanttikin säikähtää pahanpäiväisesti läpinäkyvää kameleonttihahmoa. Elokuvan ehdottomasti paras kuva on se, kun tarpeistonhoitaja viskaa puskan takaa täytetyn, tönkköjalkaisen villisian, kun elukka muka hyökkää.

Laserefektit ja muut vastaavat ovat auttamatta vanhentuneet. Saalistajan kumihansikaskädetkin ovat naurettavan kömpelöt, mutta otuksen kasvot on hyvin tehty ja kestäneet aikaa.

Katsoin saman syssyyn muitakin Predator-sarjan elokuvia. Predator 2 (1990) on kaupunkiympäristöön sijoittuva toimintaräiskintä, jossa ei ole järjen hiventä. Minulle ei avautunut miksi saalistaja edes tappoi huumediilereitä. Parasta elokuvassa on rastafarigangsterien paksut, käryävät pilvitötsät ja savua pullollaan oleva kaara.

Predators (2010) on kuorrutettu 2000-luvun kliseillä: jokainen henkilö on eri kansallisuutta, mukana on yksi naistaistelija, ja tietysti miekkamestarin taidot omaava yakuza. Tuoreemmissa elokuvissa avaruuden saalistaja liikkuu ketterämmin eikä juurikaan käytä kumihansikkaita.

The Predatorin (2018) höyrypäinen huumori istuu parhaiten elokuvasarjan paperinohueen avaruustoiminta-ideaan. Vankibussista karkaava sekalainen joukkio on tarpeeksi lystikäs pitämään elokuvan pinnalla, ja siinä sivussa leffalla on ihan oikeaa sanottavaakin. Sarjan hauskin ja sitä myöten paras elokuva.

Katso: Disney Plus

* *

Spermageddon (2024)

Ohjaus: Tommy Wirkola ja Rasmus A. Sivertsen. Suomenkielisinä ääninäyttelijöinä: Antti Lang, Emma Louhivuori, Petrus Kähkönen, Heljä Heikkinen, Osku Ärilä.

Norjan suuri poika Tommy Wirkola on tunnettu Død snø -zombinatsielokuvistaan ja Hollywoodissa ohjaamastaan väkivaltaviihteestä Suomen suuren pojan Jalmari Helanderin lailla, mutta tällä kertaa Wirkola on tehnyt elokuvan seksistä.

Pixar-animaatioiden tyyliin toteutettu aikuisten animaatioelokuva kertoo siittiöistä, jotka pienestä pitäen valmennetaan hedelmöittämään munasolu. Samaan aikaan seurataan teinipoikaa, jonka kiveksissä siittiöt asustavat, ja iltaa, joka johtaa ensimmäiseen sukupuoliyhdyntään.

Jotkut siittiöistä yrittävät keplotella itsensä munasolun luo epärehellisin keinoin, toiset taas eksyvät väärälle reitille. Teinien välit ovat niin sopuisat ja ymmärtäväiset, että nuoren pariskunnan väliltä puuttuu kokonaan kemia. Kerronta etenee tahmeasti ja ennalta arvattavia latuja, eikä mitään isoja yllätyksiä ole luvassa.

Elokuvassa lauletaan säännöllisesti niin kuin Disney-henkeen kuuluu. Kuvat eivät sorru alatyyliin, mutta jutut sen sijaan ovat sitäkin törkeämpiä. Elokuvasta jää olo, että kun omia ideoita ei ole, eikä toisilta osata tarpeeksi omintakeisesti kopioidakaan, niin tehdään sitten parodia.

Katso: HBO Max

* *

Tietovisa

Oikea vastaus kysymykseen: c) Mark Hamill.

Lue juttusarjan edelliset osat täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua