Aapo Stavén on Veijo Rönkkönen. Kuva: Minna Mänttäri
TEATTERI | Simpeleläisen pieneläjän poika oli jo alunpitäen käsikassara, vahinkolaukauksesta siinnyt.
”Kun esitys pääsee loppusuoralle, olen ehtinyt liikuttua kolme kertaa.”
ARVOSTELU
Veijo – monologi Veijo Rönkkösen elämästä
- Käsikirjoitus ja ohjaus: Heidi Parkkinen
- Roolissa: Aapo Stavén
- Ensi-ilta: Parikkalan Patsaspuistossa 8.7.2024. Arvio Savonlinnan teatterin esityksestä 14.12.2024
Tarinan arvoinen Suomi – kantaesityskierros kotimaan katsomoihin
Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille maamme teattereiden kotimaisista uusista näytelmistä ja niiden tekijöistä. Välinoro seuraa Suomen teatterielämää seuraavat seitsemän kuukautta Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.
* *
”Mie ko oon ollu tämmönen sopeutumaton, saa muut nyt soppeutua minnuu”.
Veijo Rönkkösen (1944–2010) elämässä ei ollut puolisoa tai lapsia, sitä suurta ihannoitua rakkautta, josta elämä saa täyttymyksensä.
Simpeleläisen pieneläjän poika oli jo alun pitäen käsikassara, vahinkolaukauksesta siinnyt.
Äiti hoputti mietiskelyyn hairahtuvaa poikaa remmillä töihin ja koulussa kaverit tai pikemminkin samaan luokkaan ikäluokassaan ahdetut kiusasivat sikotaudin jälkivaivoista kärsivää nuorta. Mikä siellä housussa pullottaa?
Poika muovaili ja etsi muotoa, kävi silti Simpeleen paperitehtaalla töissä, kunnes tajusi, ettei hän kuvanteosta mihinkään pääse.
Samalla kiinnosti liikunta, oman kehon taipuisuus ja uinti. Ihmisiä hän ei ympärilleen kaivannut, helpompi oli olla itsekseen. Eivät edes sukujuhlat saaneet Veijoa liikkeelle kotimökistä, josta olivat muut kolme sisarusta jo lähteneet.
Ja sen mökin taakse hän valoi betonista omakuvansa, kymmeniä joogaavia nuorukaisia.

Veijo Rönkkönen (Aapo Stavén) löytää ihmisen muodon. Kuva: Minna Mänttäri
* *
Mökin pihaan Veijo istutti ensimmäisellä paperitehtaalta saamallaan tilillä kymmenen omenapuuta.
Ja myöhemmin kokonaisen kukkien, kasvien ja ihmispatsaiden maailman. Sekoitti betonia, valoi ja valoi.
Teoksia syntyi 500 Antiikin sankareista pappeihin, hienoihin neiteihin ja monen sortin touhuajiin.
Ja kaikille hän istutti tekohampaat. Ensimmäiset hampaat hän sai siskolta, sitten oudon toiveen kuulleilta tuttavilta ja lopulta hammasteknikolta.
Ja periaatteessa terve mies kuolee omaan vuoteeseensa pääsiäisaamuna 2010.
* *
Aapo Stavén, Savonlinnan teatterin näyttelijä, on löytänyt Veijon sisästään. Hän on pelästynyt, innostunut, vanhempien huomiotta jäänyt lapsi, miehuuttaan palasista, siemenistä ja liikunnasta kokoonkaapiva nuori, säiekimppu, joka harottaa kohti valoa.
Itseään viisaana pitävän silmin hökelehtijä, suuri pieni ite ihminen sieluaan myöten.

Veijon äiti on tiukka käskyttäjä. Kuva: Minna Mänttäri
* *
Itse tehty elämä. Niinpä.
Taide on aina itse tehtyä, mutta elä vielä omintakeinen elämä sen päälle ja opi itse taiteesi tekniikka.
Aapo Stavén katsoo meitä kummissaan ja kiinnostuneena. Päästään heti mukaan, saadaan tulla mukaan ison miehen leikkiin.
Puiset palikoista kootut patsaat mallaavat betonipatsaiden valurunkoja.
Kaikki näyttää niin kömpelöltä.
Koko Veijon elämä näytti toisen silmiin tältä: niin perin juurin kömpelöltä. Hölmöilyltä.
Mutta taide pursusi kuin luonnonvoima muotoonsa, kun mies pääsi vauhtiin.
Sen hillittömyyden Stavén myös tavoittaa.
Kas, hänkin joogaa. Ja tekee sen taiten edessämme, aidosti, oikeasti, hartaudella. Ja hän puhuu simpeleen murretta kuin lintu runoillen kesäpäivän iloa.

Joogaajat täyttävät puutarhan. Kuva: Minna Mänttäri
* *
Kun esitys pääsee loppusuoralle, olen ehtinyt liikuttua kolme kertaa.
Ensimmäisen kerran, kun äiti karistaa esiliinan helmoja tapaavan Veijon jaloistaan.
Ja silloin, kun tulee se ensimmäinen tili.
Ja kolmannen kerran, kun Veijo ottaa itsestään valokuvaa ja antautuu täydesti kehorakkaudelleen ja aito kuva projisoidaan taustalle.
Ja sitten liikutun neljännen kerran, kun kaunis, Veijon patsaskuvista aplikoimalla koottu taustaverho laskeutuu Veijon käsin alas ja hän kietoo siitä ylleen joogatakin.
Tässä esityksessä ei ole mitään väkisin tehtyä.
Kaikki käy luonnostaan ja silti niin, että monta päivää tätä nähtyä saa miettiä.
Mestari on valmis lähtöön.
Tulukeehan miun puutarhaan.
Anne Välinoro
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kansallisoopperan Ratsumies oli yhtä ehjä kokonaisuus kuin kantaesitys Savonlinnassa 50 vuotta sitten
OOPPERA | Aulis Sallisen Ratsumies kertoo haavikkomaisen symbolisesti vallasta, rakkaudesta, petoksesta, kohtaloista ja kansan toteutumattomasta unelmasta.
StepUpin Skene herätti Hypen 30-vuotisesta unesta Aleksanterin teatterissa
TEATTERI | Vuonna 1994 ensi-iltansa saanut Hype-musikaali esitettiin Svenska teaternissa 216 kertaa. Hype by Skene nähdään toukokuussa 11 kertaa.
Mikä se sellainen isä on, joka on hylännyt ja häippäissyt? Arviossa Varkauden teatterin Juurihoito
TEATTERI | Juurihoito kasvaa hammasta paljon isommaksi tarinaksi, jossa sukua löytyy useammastakin maailmanosasta.
Sanna Kärkkäisen Joensuun skiniaikoja ruotiva synkeä monologi Hiljainen ystävä ravistelee ja koskettaa
TEATTERI | Teollisuusrakennuksen kellariin toteutettu Hiljainen ystävä tuo tärkeän lisän joensuulaisen äärioikeistolaisen liikehdinnän käsittelyyn.