Karina-yhtye esiintyy keskiviikkona 10.6. Tampereen G Livelabissa. Kuva: Playground Music
Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Pandemiatauolta palaavalla palstalla listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.
Antti Lähde
Näyttelyt ja museot: Keramiikkaa ja pilapiirroksia
Vapriikin Pelimuseon Studiossa tänään tiistaina 9.6. alkava valokuvanäyttely Toisista todellisuuksista avaa näkymiä liveroolipelaamisen eli larppaamisen maailmaan. Näyttelyssä on esillä valokuvaaja Tuomas Puikkosen kuvia. Puikkonen aloitti ”larppien” eli liveroolipeli- tai livepelitapahtumien kuvaamisen vuonna 2010. Mukana on fantasiaa ja scifiä, realismia, vampyyreja, vakavia poliittisia larppeja yhtä lailla kuin kepeitä ilotteluja ja taidelarppejakin.
Toisista todellisuuksista – Tuomas Puikkonen larp-valokuvaajana 2010–2020 Pelimuseon Studiossa 23.8. asti.
Samoin tänään tiistaina alkaa Tampereen Messukylän kirjastossa Eerika Vähä-Antilan maalausten näyttely Inspiraatio. Näyttely jatkuu 26.8. asti.
Tampereen Pispalan nykytaiteen keskuksen eli Hirvitalon kesäkausi alkaa lauantaina 13.6. Hanna Lehikoisen piirustusten ja Misa Sarasteen veistosten näyttelyillä.
Hirvitalon alakerran galleriahuoneen ottaa haltuunsa Hanna Lehikoisen teossarja Yön kohdussa / In the Womb of the Night. Yläkerran huoneet täyttää Misa Sarasteen Iloissani sukellan -näyttelyn teokset.
Lehikoisen ja Sarasteen näyttelyt Hirvitalossa jatkuvat 12.7. asti.
Muualla Pirkanmaalla vietetään viikonloppuna kahden merkittävän näyttelyn avajaisia.
Valtakunnallinen keramiikkataiteen suurnäyttely Ceramega 2020 avautuu Valkeakosken Voipaalan taidekeskuksessa lauantaina 13.6.
Taidekeskuksen rakennuksiin ja piha-alueelle levittäytyvä keramiikan katselmus järjestetään aina kahdeksan vuoden välein Voipaalassa. Peräti 96 taiteilijan töitä käsittävä näyttely esittelee monipuolisesti keramiikkaa keskittyen taiteenlajin kaikkiin muotoihin.
Näyttelyn kuraattori on kuvataiteilija ja keraamikko Piela Auvinen. Katselmuksen teemaksi hän on nimennyt Särmän.
Ceramega 2020 Voipaalassa 30.8. asti.
Samoin lauantaina Valkeakoskessa avautuu Visavuoren museon uudistetussa Kari-paviljongissa Kari Suomalaisen 100-vuotisjuhlanäyttely. Vastavirtaan-näyttelyssä kerrotaan, miten Suomen kaikkien aikojen suosituimman pilapiirtäjät hahmot ja piirrokset syntyivät, ja esillä on pilapiirrosten lisäksi muun muassa maalauksia, sotakuvia ja kuvituksia.
Orivedellä, Eräjärven Järvenpään Taidemyllyllä (Pajulantie 124) järjestetään viikonloppuna Taidemylly 10 vuotta -näyttely. Taidemylly on auki perjantaista sunnuntaihin 12.–14.6. kello 10–16.
Muista kesäkuun alussa jo avautuneista ja myöhemmin kesällä avautuvista näyttelyistä voit lukea viime viikoilla julkaistusta koostejutustamme. Vaikka moni kesän suurista taidetapahtumista on peruttu, useimmat galleriat, taidekeskukset ja museot Tampereen Taidemuseosta, Sara Hildénin taidemuseoon, Mänttä-Vilppulan Serlachius-museoihin ja Nokian uuteen kirjasto- ja kulttuurikeskukseen Virtaan ovat auki.
Teatteri: Tulitikkuja Viikinsaaressa
Vaikka suurin osa Suomen kesäteattereista keskittyy jo nyt vuoteen 2021, nähdään tällä viikolla ainakin yksi ensi-ilta.
Viikinsaaren kesäteatterissa saa ensi-iltansa musiikkikomedia Tulitikkuja lainaamassa keskiviikkona 10.6. Esitys striimataan Tampereen kaupungin asumispalvelujen ja kotihoidon asiakkaille. Esitykseen on myynnissä pieni määrä lippuja paikanpäälle ja esitykseen voi myös kuka tahansa ostaa livestream-lipun Viikinsaaren kesäteatterin nettisivuilta.
Maiju Lassilan eli Algot Untolan romaaniin (1910) perustuvan näytelmän on ohjannut Hanno Eskola. Päärooleissa nähdään Turkka Mastomäki, Heidi Kiviharju, Jarkko Tiainen, Janne Kallioniemi ja Birgitta Putkonen. Joonas Mikkilän, Ville Myllykosken ja Tony Sikströmin trio soittaa 1920-luvun sävelmiä.
Lisäksi Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyön musiikkiteatteripainotteinen peruslinja esittää Tampereen Komediateatterissa Hairspray JR. -musikaalin kaksi kertaa, torstaina 11.6. ja lauantaina 13.6. Ohjaus on Panu Raipian.
Elokuva: Niagaran projektori pyörii
Finnkinon elokuvateatterit avaavat ovensa vasta aikaisintaan heinäkuussa.
Tampereen Arthouse Cinema Niagara pyörii kuitenkin täydellä teholla. Ensi-iltoja ei ole vielä kesäkuun aikana luvassa, mutta tästä jutustamme voit lukea, millaisella elokuvavalikoimalla Niagara kesäkautensa aloitti.
Keikat ja konsertit: Karina, Sur-Rur ja Laineen Kasperi
Tampereen G Livelabin viikon avaa keskiviikkona 10.6. dreampopyhtye Karina. Helsinkiläiskokoonpanon konsertin voi katsoa myös G Livelab -sovelluksessa.
Perjantaina 12.6. esiintyvän Maustetytöt-yhtyeen Tee se itse -singlen julkaisukeikan voi senkin katsoa myös livestriiminä.
G Livelabin viikon täydentävät torstaina 11.6. esiintyvä Aino Venna ja lauantain Club Dive -illan hiphop- ja R&B-artistit F, Yeboyah, Sliki ja Hamuelos.
Pispalan Vastavirta-klubin viikonlopun esiintyjät edustavat suomenkielistä punk- ja vaihtoehtorockia. Perjantaina 12.6. ”Vastiksessa” esiintyvät Pojat ja Punk Lurex, lauantaina 13.6. hiljattain Teosto-ehdokkaanakin ollut Sur-Rur. Molempien iltojen keikat striimataan Vastavirran Youtube-kanavalla.
Maanalainen jatkaa tulevanakin viikonloppuna Luottamuspulaklubien järjestämistä. Perjantaina 12.6. lavalla Kot-Kat ja Torrances, lauantaina 13.6. puolestaan Sapata ja Stonegazer.
Kulttuuritalo Telakan perjantain 13.6. Telakka Live Streaming -illan esiintyjä on hiphopartisti Laineen Kasperi.
Lisäksi Katubaari Axussa voi kuulla perjantaina 12.6. Juupea ja lauantaina 13.6. Kapitaatiota.
Enemmän tietoa kesän keikoista ja konserteista löydät viime viikolla julkaistusta koosteestamme.
Mitä muuta? Festaritunnelmaa – kotisohvalla
Muista myös tulevan viikonloput livestriimitapahtumat!
Tampereen Tullikamarin ja Oulun 45 Specialin järjestämällä Stayin’ Alive Festival -tapahtumassa kuullaan kahden päivän aikana yhteensä kymmentä artistia. Mukana ovat Apocalyptica, Popeda, Stam1na, Vesterinen yhtyeineen, Mokoma, Eläkeläiset, Terveet Kädet, Jaakko Laitinen ja Väärä raha, Noora, Louhimo Trio ja Katri Ylander Duo.
”Festivaalilähetys loikkii keikkojen välillä sujuvasti kaupungista toiseen, ja katsoja pääsee tutustumaan molempiin keikkapaikkoihin, myös kulissien taakse”, tapahtuman tiedotteessa luvataan.
Stayin’ Alive Festival on seurattavissa ilmaiseksi festivaalin verkkosivulla sekä 45 Specialin ja Tullikamarin Facebook-sivujen kautta.
TampereRaw’n videokonserttifestivaali For bees and beings järjestetään perjantaista 12.6. sunnuntaihin 14.6.
Festivaalin kuudessa konsertissa kuullaan muun muassa Roope Mäenpään, Paavo Heinisen, Esa-Pekka Salosen, Tuomas Turriagon, Minna Leinosen, Olli Virtaperkon ja Jouni Kaipaisen musiikkia.
Nykymusiikkiteosten lisäksi festivaali esittelee ”taiteen tekijöitä sekä Tampere-talon, Kulttuuritalo Laikun, Laukon kartanon ja Galleria Himmelblaun upeita tiloja ja taideaarteita”, tiedotteessa luvataan.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Musiikki on mahtava voima – Vexi Salmen ennen julkaisemattomat tekstit soivat Hämeenlinnan lauluillassa
MUSIIKKI | Terveisin Vexi -lauluiltaa voi suositella kaikille, jotka haluavat hetkeksi paeta pahaa maailmaa humoristisen ja koskettavan musiikin äärelle.
We Jazz oli modernin jazzin juhlaa – reportaasi festivaalin päätöslauantailta Töölön Korjaamolta
FESTIVAALI | Jazzdiggari Matti Nives on luotsannut nykyjazziin erikoistunutta We Jazz -festivaalia vuodesta 2013 lähtien. Ohjelmaa riitti kokonaisen viikon ajaksi.