Mitä tapahtuu 28.7.–3.8.: Pentinkulman päivät, Pispala Folk, The Holy, Paola Suhonen, Pirkkalan muinaisviikot…

28.07.2020
tuittu

Tuittu-täti avaa Pispala Folkin. Kuva: Jussi Markkola

Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Jokatiistaisella palstalla listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.

Festivaalit: Urjalassa Linnaa, Pispalassa folkia

Urjalan Pentinkulman päivillä juhlitaan tänä vuonna kirjailija Väinö Linnaa. Sata vuotta sitten syntyneestä Linnasta puhuvat ja keskustelevat muun muassa kirjailijat Karo Hämäläinen, Petri Tamminen, Anna Kortelainen, Piia Leino ja Markus Leikola, professorit Jyrki Nummi ja Jukka Sihvonen sekä näyttelijät Kirsi-Kaisa Sinisalo ja Eero Aho.

Linnan tuotannon lisäksi kirjallisuustapahtumassa pohditaan muun muassa sotaa kokemuksena ja yhteiskunnan uudelleenrakentamista kriisin jälkeen. Tutkija Noora Kytöharju kertoo Väinö Linna 100 -juhlaprojektin osana toteutetun Linna-aiheisen muistitiedon keruuprojektin tuloksista.

Pentinkulman päivillä nähdään myös kaksi uutuusteosta, näytelmä Toinen tuntematon, joka on tuotettu yhteistyössä Turun kaupunginteatterin ja Väinö Linnan seuran kanssa, sekä Anneli Kannon uutuusmonologi Nuoret sotilaat, joka perustuu aitoihin sotakokemuksiin.

Pentinkulman päivät järjestetään Urjalassa 31.7.–2.8.

Rennon ja ihmisystävällisen tapahtuman maineessa oleva Pispala Folk rantautuu Tampereen Tahmelan rantalavalle sunnuntaina 2.8. Päivän avaa kello 11.30 Tuittu-täti ja päättää iltakuuden maissa Neumann Unit. Välissä ehditään kuulla muun muassa Laura Moisiota, Joni Ekman & Koiraa, Jussi Syren & Groundbreakersia, Janne Laurila & Hot Herosia sekä UTU-yhtyettä.

Pispala Folkin aattopäivänä lauantaina 1.8. järjestetään Tahmelan huvilalla Lasten folk, jossa esiintyy kello 13 alkaen Maco & Siistii -kokoonpano. Luvassa myös Harjun seurakunnan ohjelmaa – sekä tietenkin jäätelöä.

Näyttelyt: Paola Suhonen dokumentoi pornotähteä

Tampereen taidegalleriassa vietetään tulevana viikonloppuna useita näyttelynavajaisia.

Valokuvakeskus Nykyajassa alkaa Paola Suhosen näyttely Nina Hartley – Poem Portraits of a Pornstar. Näyttelyn filmeissä ja valokuvissa pääsee ääneen aikuisviihdetähti Nina Hartley, jota Suhonen kuvasi Hollywoodissa kahdeksan vuoden ajan. Elokuvallisessa muotokuvassa Hartley pohtii suhdettaan rakkauteen, seksiin ja elämään. Näyttely avautuu perjantaina 31.7.

Kulttuuritalo Laikun näyttelykesä käynnistyy vihdoin lauantaina 1.8. Gallerian puolella nähdään Jari Tammisen Häiriköt-päämaja-hankkeen nimissä järjestetty Spektaakkeliakatemia. Vastamainoksia esittelevä näyttely muodostuu ”taiteellisesta ja pedagogisesta osiosta, jotka nivoutuvat toisiinsa saumattomasti”.

Laikun Studioon ripustetaan irlantilaistaiteilija Jane Hughesin ensimmäinen Suomen-näyttely The True Believer. Helsingissä asuva ja työskentelevä Hughes poimii maalaustensa aiheet sosiaalihistoriasta – kirjakaupoista ja kirpputoreilta.

Galleria Koppelossa avautuu lauantaina 1.8. Riikka Palosen näyttely Hämäräväkeä. Esillä on ryijyjä, maalauksia ja luita.

Keskus Gallerian elokuun taiteilija on puolestaan Liisa Kapanen.

Aiemmin viikolla alkavat Jouni Kopsan lasi- ja metallikonstruktioiden näyttely Luonnollisesti lasista Haiharan Runebergin mökissä sekä Anna Kuokkasen turvapaikanhakijoiden arkea kuvaava dokumentaarinen valokuvanäyttely Olotila Tampereen pääkirjastossa Metsossa. Molemmat näyttelyt alkavat tiistaina 28.7.

Muualla Pirkanmaalla nähdään maanantaista 3.8. alkaen Ylöjärven Vanhassa Räikässä Jaana Pärssisen maalauksia ja Nokian Virrassa Petra Hietalahden farkkutaidetta.

Lisäksi Ruoveden Viljamakasiinissa avataan lauantaina 1.8. Koillis-Pirkan taideyhdistysten vuosittainen yhteisnäyttely, teemanaan Valo.

Teatteri: Hankalia runoja Hildénin veistospuistossa

Oklahoman Ulkoilmateatterin Valo tulee ja menee -festivaali järjestetään Sara Hildénin taidemuseon veistospuistossa keskiviikkona 29.7. kello 18 alkaen, ”satoi tai paistoi”.

Ensin Teatteriryhmä Paha kana esittää Lewis Carrollin Kraukijahdin Juha Hurmeen ohjaamana ja pääosassaan Heidi Kiviharju. Perään Juha Hurme tulkitsee ”tavalla tai toisella hankalia runoja” otsikolla Tätä runoa et haluaisi kuulla.

Esitykset sisältyvät museon pääsymaksuun. Tilaa on 150 ensimmäiselle, ei ennakkovarauksia.

Teatteri Lystin Kaunis Veera -esitykset Haiharan taidekeskuksella alkavat sunnuntaina 2.8. Tatu Pekkarisen käsikirjoittamaa ja Virva Itärannan ohjaamaa musiikillista draamaa esitetään muutaman kerran viikossa 22.8. asti.

Elokuva: Neljän ensi-illan perjantai

Suomen elokuvateattereissa nähdään perjantaina 24.7. neljä ensi-iltaa.

Russell Crowe kaahaa pääosassa Derrick Borten ohjaamassa psykologisessa trillerissä Rattiraivo.

Mårten Klingbergin ohjaaman Isäni Marianne -draamaelokuvan pääosassa sukupuolensa korjaavana pappina nähdään puolestaan Kurt Wallanderinakin tunnettu Rolf Lassgård. Elokuva perustuu Ester Roxbergin kirjaan.

Musiikkibisnestä käsittelevän The High Note -draamakomedian pääroolin egoistisena laulajadiivana tekee Tracee Ellis Ross. Nisha Ganatran ohjaaman elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa Dakota Johnson ja räppäri Ice Cube.

Lisäksi valkokankaille saapuu Pekka Töpöhäntä! Gösta Knutssonin kirjoihin perustuvan koko perheen animaation on ohjannut Christian Ryltenius. Seikkailu alkaa, kun Pekka-kissa tipahtaa syysmyrskyn aikana jokeen ja ajautuu Uppsalan kaupunkiin.

Finnkinon elokuvateatterien ohjelmiston näet täältä ja Arthouse Cinema Niagaran ohjelmiston täältä.

Keikat ja konsertit: The Holy G Livelabissa

Tampereen G Livelabin viikon avaavat torstaina 30.7. Markus Pajakkalan jazzrock-kokoonpano Utopianisti sekä progen maisemissa kulkeva Lasihelmipeli. Perjantaina 31.7. estradille nousee koronan takia kakkosalbuminsa Mono Freedomin syksylle siirtänyt rockyhtye The Holy. Lauantaina 1.8. G Livelabissa esiintyy jouhikkomestari Pekko Käppi K:H:H:L-yhtyeineen.

Vastavirralla järjestetään kaikkiaan neljä Pispala Folk -tapahtuman ennakkoklubia. Lavalle nousevat viikon mittaan Itä-Hollola Installaatio -yhtyeen Robert Ensio Niemistö ja Puiset heilat (30.7.), duona esiintyvä Lasten Hautausmaa (31.7.), Matilda Hugo & The Magical Fever, The Mes ja Terveet Elintavat (1.8.) sekä Reetta ja Lyli Show, The Sailors ja Kissa (2.8.).

Lisäksi Vastavirralla kuullaan 31.7. Generalsia, Robocopteria, Ohjusta ja Rain of Terroria.

Jack the Roosterissa raikaa tuttuun tapaan raskas rock cover-versioina. Perjantaina 31.7. Alcoholica soittaa Metallica, lauantaina 1.8. Day Reality puolestaan Nightwishia.

Tampereen kaupungin Puistokonsertit-sarja tuo tällä viikolla Laikunlavalle Rückwaterin, Dirty Thievesin ja Stoned Statuesin (28.7.) sekä Pientareen, Ananaksen ja Sumua-yhtyeen (29.7.). Haiharan taidekeskuksella kuunnellaan puolestaan Tampereen Saxofonikvartettia (29.7.) ja Hiedanrannassa A. Sommer Bandia, Riku Salomäen yhtyettä sekä Laulu-siskoja (30.7.).

Lisäksi Tampereen baareissa ja yökerhoissa kuullaan viikon mittaan muun muassa Tuhkaa ja Markus Lasta (Maanalainen, 31.7.), Sweet Jeena and her Sweetheartsia (Paapan Kapakka, 31.7.), JJ Explosionia (Pub Armo, 31.7.), Roope Yliahoa (Kujakolli, 1.8.), Blue Skies Bandia (Pub Armo, 1.8.), Jeena ja Vauhtikallo (Tallipiha, 2.8.) ja Lady Sings the Bluesia (Kujakolli, 2.8.).

Mainitaan myös, että Sastamalan Tyrvään Pappilan keskiviikkoisessa ilmaiskonsertissa esiintyy 29.7. Swing Doctors.

Mitä muuta? Nykytanssia Luopioisissa

Tampereen Viikinsaaren ”Kuuman stand up -illan” tähdet ovat torstaina 30.7. Fredi Lilius, Riku Suokas ja Anders Helenius.

Pirkkalassa puolestaan aloitellaan perjantaina 1.8. koko elokuun kestäviä Muinaisviikkoja.

Hutera Dance Companyn Veden reitillä – Vehreällä raitilla, ”virkistävä, visuaalinen ja hulvaton tanssiteos muutoksesta, ajan kerroksista sekä ihmisen ja luonnon vaihtelevista voimista” vierailee Pälkäneen Luopioisten Mikkolan Navetalla perjantaina 1.8.

Pälkäneen Aitoon Honkalassa vietetään puolestaan viikonloppuna 1.–2.8. Aitoon antiikkimessuja.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua