Mitä tapahtuu 24.–30.11.2020: Balettimusiikin klassikoita, Telakka Kuplii, Oranssi Pazuzu, Kirjaviikko, Vuoden nuoret muusikot…

24.11.2020
OranssiPazuzu
Oranssi Pazuzu esiintyy kahdesti Olympiassa.

Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Jokatiistaisella palstalla listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin. HUOM! Suurin osa joulukuun tapahtumista peruuntuu tai siirtyy Pirkanmaan korontilanteesta johtuvien suositusten ja rajoitusten tiukentumisesta. Palsta pitää taukoa joulun yli.

Museot ja näyttelyt: Taiteilijaseura juhlii Taidemuseossa

Tampereen taiteilijaseuran 100-vuotisjuhlavuosi jatkuu seuraavaksi Tampereen taidemuseossa, jossa vietetään lauantaina 28.11. Skool!-näyttelyn avajaisia. Museon kaikkiin kolmeen kerrokseen levittäytyvä näyttely esittelee taidetta seuran koko historian ajalta. Pääpaino on nuorten eli alle 35-vuotiaiden taiteilijoiden töissä.

Tampereen taidegallerioista ainakin Saskiassa, Rajatilassa, Nykyajassa ja Rongassa päästään katselemaan uusia näyttelyitä.

Riikka ja Ville Mäkikoskelan näyttely Häpi Ritöörns avautuu Saskiassa perjantaina 27.11. Esillä on veistoksia eri materiaaleista.

Galleria Rajatilassa vietetään lauantaina 28.11. Hanna Nergin ja Noora Ojanperän näyttelyiden avajaisia. Nergin Beefy-näyttely tutkii ilmastokriisiä ja sen lieveilmiöitä muun muassa interaktiivisten tekstiiliveistosten ja videon kautta. Ojanperän I Like Danger (IV) on jatkuvassa prosessissa oleva mediakollaasi, joka ammentaa autofiktiivisestä materiaalista ja hyödyntää sattumaa. Teos koostuu löydetystä runoudesta, ääniraidoista ja videoista.

Valokuvakeskus Nykyajassa lauantaina 28.11. avautuva Janne Laineen näyttely Kohti abstraktiota on tamperelaistaiteilijan 25-vuotista uraa juhlistaneen näyttelykiertueen päätös. Laine tunnetaan parhaiten maisemavalokuviin pohjautuvista heliogravyyreistään, mutta hänen teoksistaan voi löytää jälkiä myös ihmisestä.

Samoin lauantaina 28.11. avautuu Anne Alalantela-Al-Wanin näyttely Matka tuntemattomaan Galleriassa Rongassa

Taidekeskus Mältinrannan vuoden päättää Tampereen taiteilijaseuran myyntinäyttely Talo täynnä taidetta, joka sekin avautuu lauantaina 28.11.

Lisäksi Tampereen Liikelaiturilla (Yliopistonkatu 58 D) on koettavissa lauantaina ja sunnuntaina 28.–29.11. Mokasimulaattori, Liikelaiturin syksyn house-taiteilijan Inka Pohjosen ”fasilitoima ja kuratoima kokonaisuus, joka esittelee kahden eri työryhmän tutkimusmatkaa mokan maastossa”. Interaktiivisen näyttelyn teoksiin voi tutustua omaan tahtiin. Tilaisuuteen otetaan kävijöitä sisään porrastetusti.

Näyttelyitä aukeaa myös muualla Pirkanmaalla.

Valkeakosken Voipaalan taidekeskuksessa vietetään lauantaina 28.11. Panorama-näyttelyn avajaisia. Esillä on kuvataiteilijapariskunnan Timo ja Pirkko Pajusen sekä heidän tyttärensä Asta Caplanin taidetta.

Mainitaan myös, että Sastamalan Kulttuuritalo Jaatsissa avautuu keskiviikkona 25.11. Hannu Moilasen valokuvanäyttely Viimeiset värjärit – Tampereen Finlayson ja Amuria 1980-luvulla.

Teatteri: Nuoret kahtiajakautuneessa Suomessa

Lauantaina 28.11. saa Tampereen Ylioppilasteatterissa ensi-iltansa Muuria ei ole, ”fyysinen tulevaisuuskuvitelma nuorista kahtiajakautuneessa Suomessa”. Ilona Tomin tekstiin perustuvassa ja Ida Teerin ohjaamassa näytelmässä Suomi on jaettu muurilla kahteen osaan, Rannikkoon ja Ylänköön.

Sarin Sakin Palapeliperhepalapeli esitettiin ensimmäisen kerran Tampereen Kumppanuustalo Arttelissa maanantaina 23.11. Esityksiä on joulukuun puoliväliin asti. Maiju Mannisen runoista ja teksteistä Sari Lilliestiernan dramatisoima ja ohjaama näytelmä kertoo yhden sijaisperheen tarinan.

Tampere-talon Pienessä salissa nähdään perjantaina 27.11. Ilkka Heiskasen Elmo-monologi. Esitys perustuu Juhani Peltosen luomaan superurheilijahahmoon.

Heikki Lundin käsikirjoittama ja ohjaama parisuhdekomedia Pientä laittoa vierailee Kangasala-talossa torstaina 26.11. Lavalla Juha Veijonen ja Maarit Peltomaa.

Elokuva: Jäänsärkijä Plevnassa

Perjantaina 20.11. Suomen elokuvateattereissa nähdään kaksi uutta ensi-iltaa.

Max Barbakow’n ohjaama Palm Springs on Kaliforniaan sijoittuva romanttinen hääkomedia. Pääosissa Andy Samberg ja Cristin Milioti.

Karjamäen joulu on puolestaan koko perheen jouluinen animaatioseikkailu, joka kertoo ensimmäistä jouluaan odottavasta Klaara-vasikasta. Norjalaiselokuvan on ohjannut William Ashurst.

Plevnassa nähdään Finnkinon event cinema -näytöksinä Sami Hedberg Show (24.11.), Taideaarteita maailmalta -dokumenttisarjan osa Botticelli, Firenze ja Medicit (25.11.), Mikkomatti Ruotsalaisen dokumentti Jäänsärkijä jääkiekkoilijasta ja ringetenpelaajasta Susanna Tapanista (25.11.), Mysteerinäytös (25.11.) sekä balettinäytös The Red Shoes (26.11.).

Arthouse Cinema Niagaran viikon ohjelmistoa maustavat Puola-sarjassa esitettävä Jan Komasan Corpus Christi (25.11.) ja KAVI-näytöksenä esitettävä David Cronenbergin Erottamattomat (30.11.).

Finnkinon elokuvateatterien ohjelmiston näet täältä ja Arthouse Cinema Niagaran ohjelmiston täältä.

Keikat ja konsertit: Kalevalan ydinfysiikkaa G Livelabissa

Tänä vuonna kansainvälisen balettivierailun sijaan Tampere-talon ja Tampere Filharmonian tuotantona kuullaan balettimusiikin rakkaimpia sävelmiä. Perjantain 27.11. Tanssi, musiikki, elämä – Balettimusiikin klassikoita -konsertissa tanssijat Minna Tervamäki ja Anni Jokimies tulkitsevat Tshaikovskia ja Prokofjevia. Markus Lehtinen johtaa.

Tampere-talon viikkoon mahtuvat myös Tritonus, Kjell Westön menestysromaanin pohjalta käsikirjoitettu Sanat & Sävelet -sarjan konsertti (29.11.) sekä kahdennentoista kerran järjestettävä Pro Musica Säätiön Vuoden nuoret muusikot -konsertti (30.11.).

Tullikamarin Pakkahuoneella kuullaan perjantaina 27.11. Semmareita ja lauantaina 28.11. Tuure Kilpeläistä.

Tampereen G Livelabin viikon avaa tiistaina 24.11. Eclipse Jazz Fest esiintyjinään Talambo, Teri Mantere ja Seppo Kantonen. Lauantain 28.11. Kalevala elävänä tai kuolleena -illassa esiintyvät kirjailija Juha Hurme Kalevalan ydinfysiikkaa -yhtyeineen sekä Suistamon Sähkö.

Lisäksi G Livelabissa kuullaan kitaristi Petteri Sariolaa (26.11.) ja saksalaista kamarimusiikkiyhtyettä Daniel Erdmann’s Velvet Revolution ja Mikko Innasta (30.11.).

Maailmalla mainetta niittävä black metal -suuruutemme Oranssi Pazuzu soittaa kaksi konserttia Olympia-salissa lauantaina 28.11.

Samoin lauantaina 28.11. esiintyvät Yo-talon Manserock on poikaa 2020 -illassa Hauli Bros ja Mustat Enkelit.

Vastavirran viikonlopun esiintyjiä ovat Vuokkoset, Torrances ja Silver Falcons (27.11.) sekä Matilda Hugo & the Magical Fever, Dunes ja Ghost Satellites (28.11.).

Maanalaisen lavalle nousevat puolestaan Heräteliike (25.11.), Dead Man Remains ja Discreant (26.11.) sekä Kuolevi ja Röns (28.11.).

Tampereen keikkapaikoissa soittavat viikon mittaan myös muun muassa Vihtorin Live-klubin vieraat Räsynukke ja Jussi Palsa (Grand Hotel Tammer, 25.11.), Hot Heros vieraanaan Iro Haarla (Telakka, 26.11.), Blue Skies Band (Bar Kylä 28.11.), Jukka Poika (Ihku, 28.11.) sekä Sonic Poison, Warfare Noise, Tolerance ja Tunkio (Varjobaari, 28.11.).

Kangasala-talossa koetaan tiistaina 24.11. Harmo ja minä – Andalusialainen elegia -konsertti. Petri Kumelan kitaransoittoa ja Vesa Vierikon kerrontaa yhdistävä esitys on ylistys ihmisen, eläimen ja luonnon yhteiselolle. (EDIT. Konsertti on peruttu esiintyjän korona-altistuksen vuoksi.)

Ylöjärven Vanhassa Räikässä vietetään puolestaan sunnuntaina 29.11. Jatsahtavaa iltapäivää. Esiintyjinä Duo Lehtinen & Lipasti vieraineen.

Mitä muuta? Tee löytöjä Kirjaviikolla

Tampereen Telakalla järjestetään lauantaina 28.11. sarjakuvatapahtuma Telakka kuplii. Ohjelmassa on kello 12 alkaen teosmyyntiä, haastatteluja, paneeleja ja kaiken päälle Fingerdisko. Vieraslistalta löytyvät muun muassa Pekka Manninen, Milla Paloniemi, Pauli Kallio, Jippu Uusitalo, Pertti Jarla, Jyrki Nissinen, Emmi Nieminen, Juliana Hyrri ja Tiitu Takalo.

Tampere-talolla vietetään sunnuntaihin 29.11. asti Kirjaviikkoa. Tampere-talon Aulaklubi järjestää päivittäin runsaasti maksutonta ohjelmaa, minkä lisäksi aulasta löytyy erikoishintaisille kirjoille omistettu Kirjatori. Kirjaviikon ohjelman löydät kokonaisuudessaan täältä.

Stand up -hupia tarjoavat viikon aikana Komediateatterissa Niko Kivelä (25.11.), Mika Eirtovaara (27.11.) ja Jacke Björklund (28.11.) sekä TTT-Klubilla kolmikko Pöllänen, Lyons, Mujunen (28.11.).

Mainitaan vielä Venlan runoilta Tampereen Teatterin Kulttuuriravintola Kivessä (24.11.) sekä taidehistorioitsija Minna Poluksen luento Nokian kaupungin taidekokoelman helmiä Nokian Virran Hiomo-salissa (29.11.).

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua