Mitä tapahtui, kun Koskela, Lehto, Rahikainen, Vanhala, Määttä, Hietanen, Honkajoki, Lahtinen, Kariluoto ja Rokka vierailivat Uusi Tampere -festivaalilla?

Ville Pirinen, teksti
Jutta Luhtinen, kuvat

Ensin lienee syytä korostaa että seuraavat kirjoitukset eivät ole millään muotoa realistinen festivaaliraportti saati sisällä arvostelua festivaalilla koetuista musiikkiesityksistä. Kymmenen Uusi Tampere -festivaalin perjantaista innoituksensa saanutta fiktiivistä kirjoitusta ”sijoittuvat” festivaalille tai sen ympäristöön, mutta kritiikkinä niitä ei kannata lukea. Fiktiivisten hahmojen mielipiteet eivät varmasti vastaa Kulttuuritoimituksen, kirjoittajan, mainittujen artistien tai Uusi Tampere -festivaalin vastaavia.

* *

Pitkät paperit

Koskela lähestyy kohdetta vanhan kartanon suunnasta. Tuuli kantaa tamppauksen kuuloelimiin. Viherpläntillä jököttävä soundsystem sykkii solmuvärjättyä rytmiä. Joukko ihmistaimia huojuu ruohonjuuritasolla vielä nupullaan, yksi on puhjennut kukkaan ja versoo koko kasvunsa mitalla kohti aurinkoa. Joku heittää ilmaan kysymyksen: ”Oisko kellään pitkiä papereita?”

Joku jo kauan sitten ajan ja ajatuksen virtaan kadonnut taisteluarpi kutiaa Koskelan mielen perukoilla. Lukuloma 1990-luvun alkukarsinnoissa: Kingston Wallin II osoittautui pettymykseksi, Lemminkäisen temppeli vaikutti huuhaalta, kaverilta saadut madonlakit olivat vain satunnaisia ripulia aiheuttavia myrkkysieniä ja patsuliöljyn tuoksu ei tuntunut omalta. Nuori Koskela tiesi sisimmässään, ettei löytäisi itseään Intiasta.

Koskelan jatkaessa kohti varsinaista kohdetta hänen päänsisäinen shufflensa arpoo soittolistalle seuraavaksi Primal Scream -yhtyeen kappaleen Kill All Hippies. Koskela ei ole toki sitä mieltä, mutta hauska biisi se on kuitenkin.

Tärkeä todistaja

Lehto havahtuu ajatukseen: ”Musiikki ei kuuntele itseään”.

Näin sen on oltava, ja näin ollen musiikki on olemassa ainoastaan silloin, kun sitä kuunnellaan. Yksikin kuuntelija riittää ja olemassaolon taso vaihtelee kuuntelun intensiivisyyden mukana. Periaatteessa musiikki on eniten olemassa mikäli suuri kuulijamäärä keskittyy yhtäaikaisesti kuuntelemaansa. Tämä toteutuu usein pienesti suurten festivaalien pääesiintyjien konserteissa. Se musiikki on vahvasti olemassa, ja siitä ei tarvitse olla kenenkään huolissaan.

Lehto huolehtii siitä, että on paikalla festivaalialueella heti ensimmäisen dj-setin alusta lähtien. On suuri kunniatehtävä olla todentamassa aineeton sävelmateriaali osaksi fyysistä todellisuutta. Siinä se nyt meni, kuulittehan? Minä ainakin kuulin.

On päiviä jolloin Lehto ei kykene nousemaan sängystä. Ajatus kaikesta musiikista joka aaltoilee pitkin poikin maailmaamme kenenkään sitä kuuntelematta on liian ahdistava. Suuri Totuus puristaa vatsaa, sydäntä, leukaluuta ja aivorunkoa.

* *

Shake that ass

Rahikainen sulkee silmänsä ja tuntee bassotaajuuden pakaralihaksissaan. Ääniaallot värisyttävät vaneria, vaneri välittää vibraation Rahikaisen perseeseen. Rahikainen on varta vasten hankkiutunut suojaiseen sivulavatilaan kokemaan autereista ambient-lilluntaa, koska alkuilta ei ole raivoisaa bailausta varten.

Sivulavalla soittaa Tuusanuuskat. Rahikaisen toivelistalla on kevyesti kokeellinen, rauhoittavalla tavalla voimauttava äänikylpy. Pieni meditatiivinen miniloma värejä, elämää ja hengästyttäviä rytmejä sykkivästä festivaaliympäristöstä.

Vaan minkäs teet, perse se heiluu täälläkin vaikka yksilö sen kuinka staattisesti tahansa lattiaa vasten asettelee. Eipä siinä, tuumaa Rahikainen ja antautuu matkalle pakaraväristysten kiehtovaan maailmaan.

Sankarien muistolle

Vanhalaa vituttaa mikäli bändeissä on liikaa soittajia konstailemassa. Saatanan taidelukiolaisten pakko päästää aina koko vitun rinnakkaisluokka lavalle jotain pimpparautaa pömäyttelemään isoenon pannumyssy päässä. Ei tiedä mihin pitäis kattoa kun kuustoista kitaristia kierii ympäri pientareita kokemassa omaa metakkaansa koko keholla. On nokkahuilut molemmissa sieraimissa ja sukkahousut rullalla. Nasevia nokkeluuksia huudellaan, ei tahdo saada selvää sanoista. Soitosta ei sitäkään vertaa kun futisjoukkueellinen taidemaalarinalkuja soheltaa elämänsä keväässä.

Ei ollu CeeCeeÄrrässäkään kun neljä jamppaa ja ihan hyvä tuli. Motörheadissa riitti vitun hyvin Lemmy ja Fast Eddie ja Philthy Animal saatana. Kunnon rokkia eikä mitään syntikoita, kyllä jämpti on näin.

Kahtatoista alkoholiannosta ja yhtä kunnon rokkikeikkaa myöhemmin Vanhala riisuu vaatteensa kesäyössä, huutaa ”It’s a Bomber”, ja sukeltaa huolestuttavan näköisesti Näsijärven vilvoittavaan syleilyyn.

* *

Nuorakeraaminen Tampere

Määttä on keski-ikäinen, ja ainakin uskottelee itselleen olevansa asian kanssa sinut. Hän kokee tapahtuman nimeltä Uusi Tampere itselleen mieluisaksi ja tunnistaa suurimman osan esiintyjistä ilman erillistä internet-stalkkausta. Tämä kertoo joko siitä että Määttä elää mukana ajassaan tai siitä ettei Uusi Tampere ole Uusin Mahdollinen Tampere.

Arkeologisessa päivätyössään Määttä miettii usein ikivanhaa Tamperetta. Erityisen läheiseksi Määtälle on muodostunut viitisen tai nelisen tuhatta vuotta sitten näillä seuduilla sykkinyt nuorakeraaminen kulttuuri a.k.a. vasarakirveskulttuuri, joka pyyhki aiemman kampakeraamisen kulttuurin kartalta väkivaltaisen vauhdikkaasti.

Määttä nauttii kombuchaa ja nytkyy paikallaan miksauskatoksen liepeillä Risto-yhtyeen ajautuessa lievästi päämäärättömältä kuulostavaan jamiin. Määtän mielen teatterin täyttävät kuvat Nuorakeraaminen Tampereesta. Ajanmukaista possea vasarakirveineen saapuu rantaan koverretuilla ruuhilla. Määttä ajattelee millaista olisi tulla haudatuksi nuorakeraamiseen tyyliin, vasemmalla kyljellä makaavaan kyyrypolviasentoon.

Ei kai se miltään tuntuisi kun on jo kuollut.

Sinänsä hyvässä kombuchassa on lievästi yrjömäinen jälkimaku.

Street Team

Hietasella on idea käänteisistä sponsoridiileistä. Otetaan joku kovassa tabloidinousussa oleva Temptation Island -sinkku tms. ja laitetaan hahmo tauskeilemaan ultratörkeästi kaikille tuhdisti paparazzatuille kekkereille. Nolostuttava tötöily suoritetaan jonkun tunnetusti rikkaan tuotemerkin vaatekerta yllä. Ympäriinsä kähmiessä, oksennellessa ja tapellessa pidetään huolta, että tuttu logo näkyy paparazzien kameroille.

Negatiivisen lööppijulkisuuden saattelemana marssitaan kyseisen tuotemerkin viestintävastaavien pakeille ja vaaditaan rahaa sillä verukkeella että armoton sekoilu teidän vehkeet niskassa jatkuu mikäli ette maksa vaadittuja summia. Julkkiksemme vetää logonne lokaan ja liittää tuotemerkkiinne kielteisiä mielikuvia toiminnallaan niin kauan kunnes haluamamme summa näkyy tilillämme. Pienestä lisämaksusta vaihdamme pahimman kilpailijanne tuotteisiin, ja keräämme jatkossa negatiivista sponsorirahoitusta sekä teiltä että heiltä.

Hietanen päättää kesämiehekkäässä nousuhumalassa ehdottaa ideaa vahvassa indienosteessa oleville Maustetytöille ilman sen tarkempaa toimintasuunnitelmaa. Asia unohtuu kaikkien osapuolien kannalta armeliaasti Lammion saapuessa paikalle uusi kohtuuttoman räleä ALF-paita yllään.

”Vittu ALF!”

* *

Occult roots of Bät ja Ryyd

”Oikeasti rankinta esoteriaa ovat tietysti Waltari + Angelit, Valamonks, Safri Duo ja Titi-Nalle”, toteaa Honkajoki ykskantaan, eikä asiantuntijapataljoonasta vastaväitteitä nouse. ”Vanhoihin Mestareihin verrattuna tämä Suominoita on aika entry-level-tutkimusta, jossa vasta flirttaillaan todellisen kovan ytimen kanssa”, Honkajoki jatkaa skeittipoolin reunalla elehtien.

Honkajoen sielussa kuplii suuri esitelmä mm. Hausmyllyn nazi-okkult-pohjavireestä, Kaija Koon ilmiselvästi satanistisesta logosuunnittelusta, ja siitä kuinka ”ryydana ryydanan” hokeminen on todellista alan meininkiä, vasemman käden polun samoamista ja ehtaa tawaraa.

Honkajoki kuitenkin horjahtaa, ja silmänräpäyksen aikana hänen mielessään välähtää loputtomalta tuntuva sarja kuvia kammottavista skeittionnettomuuksista. Repeytyviä kiveksiä, sirpaloituvia hampaita, avomurtumia kasvoissa, luonnottomiin kulmiin vääntyneitä verisiä raajoja ja muodottomaksi turvonnut sinimusta kyynärpää.

Ei lähde monologi moisen jälkeen kovimmaltakaan supliikkihenkilöltä.

Oikein mahdollinen käsi

Lahtinen katsoo oikeaa kättään ja ymmärtää: ”Käteni on keskinkertainen”. Lahtinen on noin kolmattakymmenettä kertaa elämässään Aavikko-yhtyeen konsertissa. Lahtinen seuraa kuinka rumpali Tomi Leppäsen oikea käsi on jatkuvasti täsmälleen oikea käsi täsmälleen oikeassa paikassa, täsmälleen oikeaan aikaan. Oikein mahdollinen käsi.

Lahtisen oikea käsi kaivaa taskusta älypuhelimen, näppäilee koodin lukituksen avaamiseksi ja avaa kameran Instagram-tarinan kuvaamista varten. Kännykkä lipeää oikean käden otteesta ja näytön lasi säröytyy iskeytyessään asfalttiin.

”Paska käsi”, älähtää Lahtinen.

* *

Eroottinen kesäjatkis

Kariluoto ja Susi unohtavat tapahtumaympäristönsä humalluttavan kielisuudelman kiihtyessä yllättävästi. Sumuposauttajan musiikki sykkii hellästi taustalla värittyen ylitsevuotavan seksuaaliseksi.

Kariluoto kysyy: ”Voitko lempiä minua koko yön kuten Topi Sukari ilmoittaa lempivänsä Nadjaa uuden Seitsemän päivää -lehden kannessa?”

Susi vastaa: ”Vain Topi Sukari voi lempiä sinua kuten Topi Sukari Nadjaa koko yön.”

Kuuminkaan eroottinen syke ei voi kestää tällaista keskustelua jäähtymättä nollatasolle.

Muistathan hakea annoksesi

Kaikki on mahdollista, mitä tahansa voi tapahtua. Kesäilta ja -yö on ladattu täyteen kosmisia ajan ja paikan risteyksiä, joista elämä voi kääntyä tuntemattomaan suuntaan milloin tahansa. Jokainen kohtaaminen voi olla uusi alku. Jokainen hetki voi merkitä. Tämä on ollut Rokan henkinen viitekehys koko festivaaliperjantain ajan.

Aamuyöstä Rokka pyörii Pizpalassa käsissään kaksikymmentäneljä kanansiipeä ja ranskalaiset perunat ja etsii vapaata pöytää. Ei auta, on tungettava samaan pöytään tuntemattomien kanssa.

Siipiä saa yöruuhka-aikaan ainoastaan kahdentoista tai kahdenkymmenenneljän yksikön annoksina. Rokan kunto on hutera. Kastike läikkyy käsille ja nielu potkii vastaan jo kolmannen siiven kohdalla. Vastapäisellä penkille on nukahtanut yksinäinen rouva. Teini-ikäisen näköisen henkilön pelikone suljetaan, koska hän ei pysty todistamaan ikäänsä. Taustamusiikki kuulostaa Rehupiiklesiltä. Rokan henkinen viitekehys festivaaliperjantaille osoittautuu henkilökohtaisella tasolla hauraaksi illuusioksi.

Mistä löydän ketsuppia? Miksi ei löydä ketsuppia? Nämä ranskalaiset perunat kaipaavat ketsuppia. Elämäni kaipaa ketsuppia.

Ketchup song!