Sattumia sarjakuvahyllystä #22: Emmi Valve – Girl Gang Bang Bang

Kuva: Ville Pirinen

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Emmi Valveen sarjakuvakirjasta Girl Gang Bang Bang – Ei kenenkään tyttöjä (Zum Teufel, 2018)

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Porvoolainen taiteilija Emmi Valve (s. 1984) tunnetaan tätä nykyä kenties parhaiten pitkästä omaelämäkerrallisesta sarjakuvateoksestaan Armo (Asema 2017). Rankoista mielenterveysongelmista ja niistä tai niiden kanssa selviämisestä kertova Armo on hyvästä syystä pystyynkehuttu 300-sivuinen mötkäle, joka löytää kuolemanvakavista aiheistaan pikimustaa huumoria ja pieniä valonpilkahduksiakin. Synkällä huumorilla omaelämäkerrallista osastoa ruoppaa myös tekijän esikoisteos Sit kun sun naama räjähtää (Huuda Huuda 2013).

Sarjakuvien tekemisen lisäksi Valve on ollut ainakin mukana järjestämässä edistyksellistä porvoolaista sarjakuvafestivaalia, Å-festiä.

Selkeästi fiktiivisempiä Girl Gang Bang Bang -tarinoita Valve on julkaissut zinemuodossa ja tehnyt antologioihin Suomessa ja ulkomailla. Tässä jutussa tarkasteltava Ei kenenkään tyttöjä (Zum Teufel 2018) kokoaa kaksitoista GGBB-novellia ja sarjan hahmojen tarjoamia yhden sivun life hack -vinkkejä samoihin kansiin.

Tämän vuoden puolella tekijältä on ilmestynyt sekä pysähtymisharjoituskirja Tauko (Täysi käsi 2020) että kokoelma kuvitettuja loitsuja nykynoidille, eli Pieni loitsukirja (Täysi Käsi 2020)!

Tymäkkä koktaili.

Nimensä mukaisesti Girl Gang Bang Bang -tarinoiden pääosissa pyörii kolmen naisen jengi. Pixie, Friida ja Fanny sekä Fannyn lapsi Pluto asuvat mukavasti rempallaan olevassa hökkelissä jossain 1960-luvun Amerikkaa ja nykypäivän suomalaista maaseutua risteyttävässä skutsissa. Naapurista löytyy kreisi vanha sirkus, jonka elukoita kesyttelee Pluton isä Leif.

Sirkus tarjoaa tarinoihin sekä uusperheulottuvuuden että joukon kiinnostavia sivuhahmoja siamilaisten kaksosten tai sirkuskarhun muodossa. GGBB:n maailma ja hahmot näyttävät hieman samaan tapaan omituisesti cooleilta kuten John Watersin elokuvatuotantojen friikahtavat päähenkilöt. Jotain samaa on myös jengin sydämellisessä tavassa huolehtia toisistaan ja pitää yhtä muuta maailmaa vastaan. Viileän fiftarikovislookin takaa löytyy lämpimiä sydämiä ja inhimillistä herkkyyttä.

Pixie on teräväkielinen suoran toiminnan kannattaja, joka hankkiutuu eroon narulle homehtuneista pyykeistä sytyttämällä ne palamaan. Friida on viettiensä vietäväksi heittäytyvä haaveilija, joka iloitsee siitä, että alkoholin sumentama kuuma yö sirkuskarhun karhun johtaa ainoastaan suolistomatotartuntaan eikä ei-toivottuun raskauteen. Fanny on vaikeahkoon masennukseen taipuvainen äitihahmo, joka valmistaa karsean makuisia särkiä roskisnuotiossa käräyttämällä.

Kaikista tyypeistä löytyy parin ominaisuuden karikatyyrejä todellisempia ulottuvuuksia tarinoiden edetessä. GGBB:n sukupuoli-, perhe-, ystävä-, jengi- tai mitkään muutkaan roolit eivät ole perinteisiä tai kiveen hakattuja.

Epäpyhä kolminaisuus.

Valve on kertonut piirtävänsä tarinat suoraan tussisiveltimellä ilman luonnoksia. Jälki on riemastuttavan elävää, ja värimaailma hehkuu likaista lämpöä. Luonnostelemattomuus ei kuitenkaan tarkoita mitään vaikeaselkoista kovan linjan kokeellisuutta. Tarinat etenevät perinteikkäässä ruutujaossa, sommitelmat, ympäristöt, kuvakoot ja -kulmat näyttävät asettuvan kohdilleen ilman luonnostelua. Jotain irtonaisiin tarinoihin sopivaa kuvallista keinuvuutta metodista silti selvästi irtoaa.

Vastuuttoman vastuullisesti arjen ja juhlan myötä- ja vastoinkäymisiin suhtautuva jengi on hauskimmillaan täysin absurdeissa tarinoissa, kuten kirjan alkupuolelta löytyvässä bilekuvauksessa Juhlat. Kellarista löytyvien pikkelöityjen kananmunien ympärille teemoitetut ”Munien maisteluiltamat” sujuvat viina/etikkaliemidrinkkien siivittämänä hienosti kunnes päättyvät koko kananmunatarjoilun ahmaisseen kännisen sirkuskarhun järkyttävän hajuisiin pieruihin.

Absurdista pieruhuumorista siirrytään aidosti koskettavaan juttuun siitä, kuinka lemmikkiä kaipaava lapsi päätyy adoptoimaan kodittomaksi jääviä lepakoita. Homma on okei, kunhan saadaan ilahtuneelle penskalle rabiesrokotus.

GGBB on feministinen draamakomedia. Se palloilee kentällä, jonka toisesta päädystä löytyy semisiirappista ystävyyden ylistystä ja toisesta holtittoman törkeitä sketsejä. Jonkinlainen hengenheimolainen voisi olla ainakin Simon Hanselmannin huumedepressiivishumoristinen Megg, Mogg ja Pöllö -sarjakuvasaaga.

Minkä tahansa aiheen voi pudottaa sekavahkon päähenkilökolmikon käsiteltäväksi. Valveen aiheet vaihtelevat uusperhedynamiikasta DIY-alastonkuvauksen kautta Jumalkone-esoteriaan. Anything goes.

Monikasvoista meininkiä.

Valveen tuotannossa Girl Gang -novellit ovat vapauttavan kepeää lukemista Armon vereslihaiseen psykoosikuvaukseen verrattuna. Frendit-telkkusarjaan verrattuna Bang Bangien hengailu taas on vakavaa poliittista julistusta. Homman pystyy kuvittelemaan Adult Swimin jatkuvana ja kunnianhimoisena animaatiosarjana, jonka taustalla soi The Crampsin musiikki. Valveen voimakas tussiviiva saattaisi taipua ainakin perinteisesti työteliään piirrosanimaation jäljeksi. Siinä on underground-rehevyyden lisäksi jotain Disney-henkistä sulavuutta.

Telkku- tai elokuvavertauksen perään pääsen taas näppärästi jankuttamaan sarjakuvakirjan käyttöliittymän poikkeuksellisen nerokkaasta ajan hallinnasta. Siinä missä liikkuvat kuvat virtaavat vääjäämättömästi eteenpäin kokijan silmissä, pääsee sarjakuvapainotuotteen lukija hallitsemaan tekijän luomaa näkymää.

Valveen piirroksissa riittää yksityiskohtia, ja yksittäinen kuva pääkolmikosta piknikillä tarjoaa ihmishahmojen lisäksi valtavan määrän nyrkkirautoja, huulipunia, tamponeita, kondomeita, röökejä, stilettejä, pelikortteja, hiuspinnejä, donitseja, kaljatölkkejä, meikkipurkkeja, kasetteja tai erotiikkapolaroideja bongailtavaksi. Sama pätee mihin tahansa keskivertoon GGBB-sarjakuvaruutuun: kerronnalliset pääasiat pomppaavat silmille, mutta sille joka haluaa tsekata pääviestien lisäksi ympäröivän kasvillisuuden yksityiskohdat, tyyppien saapasmallit tai jengin kotirötiskön sisustuksen, tsekkailtavaa piisaa.

Aikaa kuluu mikäli sitä tahtoo kuluttaa. Ajan kuluttaminen palkitsee.

Bang Bangseillä on kaikkee siistii sälää.

Perinteisen kerrontatyylin, hauskasti roisien sisältöjen ja yksityiskohdilla herkuttelevan kuvamaailman yhdistelmä tuo mieleen myös kanadalaisen Julie Doucet’n Dirty Plotte -lehdet 1990-luvulta. Tarinasisällöt tarjoavat jo sinällään erikoisia aineksia, eikä kerrontatavalla tarvitse kummemmin konstailla. Juttu kulkee sen enempiä miettimättä kaikille, jotka osaavat lukea Aku Ankkansa.

Myös Girl Gang Bang Bang tarjoilee edistyksellisiä ajatuksia tuhanteen kertaan toimivaksi todistetussa muodossa. Jälki on omaperäistä ja tarinointi rohkeaa ilman että kerronnallisilla peruspalikoilla tarvitsee kikostella.

”Sickkii basiccii”, sanoi osuvasti joku, jota en nyt muista, jossain unohtamassani yhteydessä, kun oli ehkä puhe jostain periaatteessa tavallisesta mutta silti hienolla tavalla kummallisesta asiasta. Hyvin sanottu, ja kuvaa muun muassa Emmi Valveen Girl Gang Bang Bang -sarjiksia.

Kerronnassa ei kikkailla.

Kirja kertoo juttujen tulleen piirretyiksi vuosina 2016–2018. Asiat eivät ole muutamassa vuodessa vanhentuneet miksikään. Modernien aiheiden ja epämääräisesti vintagen ajankuvan yhdistelmä pysynee sopivasti virtauksien ulkopuolella myös jatkossa.

Itse huomaan osaavani näin parin vuoden viiveellä uudelleen lukiessa erottaa paremmin GGBB:n hauskan tyylilajin saman tekijän omakohtaisesta ja sielua repivästä Armosta. Ravistelevan psykodramatiikan jälkilöylyissä ensi kertaa luettuna tyttöjengin kepeämpi meno tuntui liiankin kepeältä. Lokakuussa 2020 uudelleenluettuna sisäinen kepeysmittarini on kääntynyt päälaelleen, ja Ei kenenkään tyttöjä tuntuu täydellisen kepeästi syvälliseltä. Voimauttavan älyttömiä aspekteja, ja tyylikkäiden tyyppien sydämellistä sekoilua jää kaipaamaan lisää.

Toivon että näiden hahmojen ympärille rakennettuja sarjakuvanovelleja syntyy jatkossakin silloin tällöin Emmi Valveen muiden töiden ohella, ja pääsen nauttimaan uudesta sopivan kepeästä kokoelmasta vielä joskus.

Viinaa Jumalkoneeseen.

Painotuotteena 112-sivuinen pehmeäkantinen, suunnilleen beevitosen kokoinen sarjakuvakirja on konstailemattoman toimiva. Herkkä laveerausväritys hengittää tai tukottuu hyvällä paperilla kulloistenkin tarpeiden mukaan, kirja sopii käteen ja syliin. Etukannesta löytyy lesosti kiiltävä kohdelakkaus Girl Gang Bang Bang -logosta. Huoleton zine-estetiikka ja itsensä vakavasti ottava sarjakuvakirjasuunnittelu kohtaavat.

Omalla tavallaan onnellinen perhe.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua