Kuva: Ville Pirinen
SARJAKUVA | Sanaton sarjakuva hyvän ja pahan epätasaisesta taistelusta ammentaa yhtä lailla raskaan sarjan kirkkotaiteesta ja muovisesta lelu-scifistä. Kevyt popkulttuurinörtteily ja syvän päädyn esoteria tuntuvat saman kolikon kääntöpuolilta.
Ville Pirinen, teksti
Kuvat Roberto Massón sarjakuvakirjasta Medieval Rangers (La Mansión en Llamas 2014)
Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.
Myönnetään heti kärkeen, etten tiedä espanjalaisesta Roberto Massósta (s. 1987) paljoakaan! Sarjakuvan, kuvituksen ja kuvataiteen alueilla huseeraava tyyppi on viimeisen seitsemän vuoden sisään tuutannut useita kuvailmaisua painottavia sarjakuvakirjoja osaksi yhteistä todellisuuttamme. Juttujen skaala ulottuu sävykkäästi nyhrätyllä käsityöjäljellä toteutetusta fantasiamatskusta koneistetulta näyttävään, täysin abstraktiin sarjakuvaan.
On mystisen yksityiskohtaisia laser-örkkejä taistelemassa opetustaulukasveja vastaan ja ei-esittävää, ”musta palkki kaareutuu hitaasti” -tyyppistä optiikkasarjakuvaa. Hyvän oloista touhua kaikki tyynni. Mikäli luen nettiä oikein, vuonna 2014 ilmestynyt Medieval Rangers oli ilmestyessään tekijän ensimmäinen kokopitkä sarjakuvateos.
Kirjan alkuun esitellään tulevassa kuvakertomuksessa esiintyviä symboleja.
Kyōryū Sentai Zyuranger on kuudestoista näytäntökausi japanilaista Super Sentai -televisiosarjaa ja mediahässäkkää 1990-luvun alusta. Asiaan syventymättömiin silmiin touhu näyttää psykedeeliseltä lelumainokselta, jossa futuristisilta mäkihyppääjiltä näyttävät sankarit taistelevat hysteerisen hienoissa kumipuvuissa sekoilevia hirviöitä vastaan. Rapeita erikoistehosteita ja värikkäitä räjähdyksiä piisaa. Tv-taiteen lisäksi on tarkoitus markkinoida muovileluja. Amerikkalaisen lastensarjan Mighty Morphin Power Rangersin ensimmäinen kausi on kohtuullisen suora kopio aiheesta. Rangerit ovat tietysti esiintyneet television ja lelujen lisäksi sarjakuvissa, peleissä ja kaikissa kuviteltavissa olevissa oheistuotteissa hammasharjoista karkkeihin.
Massón sarjakuvan hyvikset muistuttavat hyvin paljon näiden tv-tuotantojen Rangereita, eli futuristisilta mäkihyppääjiltä näyttäviä taistelijoita. Pahiksissa löytyy myös vahvoja vaikutteita televisiorangerien ällistyttävistä vastustajista.
Kirkkotaide mainitaan usein sarjakuvahistoriikeissa yhtenä varhaisena kuvakerrontasovelluksena. Köyhän miehen raamatuksikin kutsutut taideteokset selvensivät kristittyjen pyhän kirjan tapahtumia luku- ja kielitaidottomalle seurakunnalle. Lasi- ja seinämaalauksin oli helppo tehdä selväksi vaikkapa selkeät syy- ja seuraussuhteet maanpäällisestä irstailusta kuoleman jälkeiseen helvettiin. Monenlaista kekseliästä monsterihahmoa löytyy tältäkin taiteen kentältä, futuristisia mäkihyppääjiä hieman japanilaisia lelumainoksia vähemmän. Kirkkotaiteen kuvailmaisu on nykykatsannossa törkeästi yleistäen kummallisen jäykkää outoine perspektiiveineen ja pysähtyneine tunnelmineen.
Massón sarjakuvan kerronta on hyvin lähellä kirkkotaiteen keinoja. Medieval Rangers on sarja ikään kuin irrallisia alttarikuvia, jotka kuitenkin yhdessä muodostavat suuren sanattoman saagan.
Kaksi lähes vastakkaiselta vaikuttavaa kulttuurihistoriallista lähtökohtaa yhdistyvät tässä erikoisessa teoksessa.
Hyviksiä jumppaamassa.
Kirjan värimaailma muistuttaa sekä vanhaa pergamenttia että pastellista lastensarjaa. Puu- ja vesiväritekniikka, ja iso osa kuva-aiheistosta tuo mieleen myös kämäisimmät 1980-luvun hevilevynkannet. Samaisella vuosikymmenellä saattoi kouluissa vielä päästä ihailemaan opetustauluja, joissa käsin tehdyillä kuvituksilla havainnollistettiin vaikkapa perunan itämistä tai mustan surman etenemistä Euroopassa. Medieval Rangersissa on samaan tapaan infograafista otetta.
En tiedä mitkä kaikki esteettiset lähtökohdat ovat Roberto Massóa puhutelleet, mutta on selvää että kyseessä on vaikutteistaan tietoinen nykytaiteilija. Otetaan tämä hauska juttu tuolta, tuo toinen kammottava aspekti tuolta, kolmas epämääräisempi vaikute jostain hyvinkin yllättävästä lähteestä, ja tungetaan kaikki saman lihamyllyn lävitse. Lopputuloksena on originaali taiteellinen näkemys vaikka ainekset olisivatkin kaikki lainaa vain. Teos tuntuukin kertovan lievästi pölkkypäisen tarinansa lisäksi nykykulttuurista, jossa tällainen esteettinen lainailu ylipäätään on mahdollista.
Pahiksia humppaamassa.
Kirjan rakenne on simppeli. About ensimmäinen kolmannes kuvajatkumosta esittelee Rangereiden reipasta ja hyveellistä arkea. Tyypit voimistelevat, kasvit kasvavat, löytyy mystisiä kristalleja, korskeita lippuja, yliaistillista yhteydenpitoa, lemmikkieläimiä, aseita, new age -hengellisyyttä, tunnistamattomia symboleja ja jäykkää kaavakuvamaisuutta. Läheskään kaikkien yksityiskohtien kerronnalliset pointit eivät välity, mutta jonkinlainen yleiskuva hahmojen maailmasta tulee selväksi. Sama efekti kuin kirkkotaidetta ”lukiessa”. Yleisviesti menee jakeluun vaikka yksityiskohtien merkitykset jäävät käsittämättömiksi.
Seesteisemmän alun jälkeen paikalle täräyttävät pahikset lentävällä lautasella. Ruokottoman death metal -demon kannesta tai keskiaikais-kirkollisesta helvettivisiosta repäistyt tyypit pistävät rangereita lihoiksi. Seuraa pitkällinen jakso kuvauksia iljettävistä teloituksista, kummallisista riiteistä, ehdottoman pahasta magiasta ja jonkin muinaisen pimeyden esiinmanaamisesta. Osa hyviksistä pakenee vuorille.
Yhä reteämpiä pahiksia sikiää siellä täällä, kulttuuriviittauksiin lisätään ainakin Mad Max -henkistä soramonttudystopiaa, Sormusten Herra -joukkotaistelufetissiä ja erikoisimman laidan UFO-uskonnollista pamflettia. Meno on jatkuvasti hemmetillisen kova, ja heppoisen juonen seuraaminen kirkkotaidetyyliin yhtä aikaa helppoa ja vaikeaa.
Lopussa räjäytetään hyviksien pakopaikka pyhällä vuorella. Paha voittaa 666–0 ja laittaa esille leson vaakunansa. Epilogi vihjaa kuitenkin Rangereiden kekseliään monimutkaisesta pakoreitistä. Jatko-osan paikka on pedattu.
Juttu ei ole ns. kummoinenkaan, vähän kuten lelumainoksissa tai Raamatun kuvituksissa. Juoni on välttävä tekosyy jonka varjolla päästään kuvaamaan rempseää toimintaa. Moraalinen viesti löytyy kyllä tarvittaessa, ja on tarpeeksi yksinkertainen perinteisellä hyvä–paha-akselilla.
Karua porukkaa karuissa hommissa.
Medieval Rangers tuntuu ensikosketuksella lähinnä post- ja metamodernilta esteettiseltä hupailulta. Kohderyhmä on aika tarkkaan rajattu kulttuurilliset viittaukset löytäviin hevinörtteihin.
Massón kuvat ovat kuitenkin niin kekseliäitä ja tunnelma usealla aukeamalla niin aidosti outo, että kirja ei tunnu miltään ironiselta vitsiltä. Teoksen tiheä popkulttuuriseos on oma kumma maailmansa, jonka käsittely tuntuu huvittavuutensa lisäksi myös tärkeältä. Keitoksen esoteerisuus ei tunnu olevan pelkkää päälleliimattua viileää viittailua, vaan mukaan on livahtanut hyppysellinen sitä 1900-luvun alun okkultistista totuuden etsintää, jota vaikkapa kansallissankareidemme Akseli Gallen-Kallelan tai Hugo Simbergin teoksista löytyy.
Resepti keskivertoa mystisempiin rapujuhliin.
Tietysti Medieval Rangers on lähinnä kreisisti nykytaiteellinen sarjakuvakirja, ja tietyn ikäluokan popnörttikokemusta hauskasti mylläilevä kuriositeetti. Vastaansanomattomasti toteutettu, kevyehkö nuorten aikuisten taideteos. On varmasti turhaa yrittää löytää siitä minkäänlaisen valaistumisen avaimia. Tekijä on selvästi kaikkien kirjasta bongailtavien asioiden intohimoinen fani. Kumipukuhirviöt, käppähevi, diippi hengellinen kuvasto ja italialaiset Mad Max -kopioleffat ovat varmasti hallussa, ja taiteilijan suhde niihin rakkaudellisen ymmärtävä muttei kritiikitön.
Itse olen ehdottomasti näiden aihealueiden kohderyhmää, joten totta kai Massón sarjakuva puhuttelee. Suuri osa kirjan viehätyksestä on kuitenkin juuri niissä aspekteissa, joita en itse osaa paikantaa mihinkään tiettyyn kulttuurilliseen lähteeseen. Siksi se tuntuu kiehtovalta vilkaisulta tekijänsä päänsisäiseen maailmaan. Visuaalinen kulttuuri on valtavan suuri rakennuspalikka henkilökohtaisen todellisuuden hahmottumisessa, ja siinä riittää syvempää ihmettelemistä silloinkin kun kaikki viittaukset ovat itselle vieraita.
Reseptin salaisin ainesosa.
Suhteellisen vähäeleisiin, koviin kansiin sidottu kirja yllättää sisäsivujensa roisilla kuvailmaisulla. Lukukokemuksen päätteeksi on helppo kuvitella sisällön olevan osa lopussa mainittavaa Bibliotheca Rangeria. Koko mötkylä on kuin arkeologinen löytö jostain kadonneesta maailmasta. Historiallista tapahtumasarjaa kuvittava piirrossarja, jonka lievästi aukkoinen kerronta on painettu näille sivuille, ja josta olen juuri itse rakentanut mielessäni kattavamman tarinan.
Eipä siinä, lisää kahvia koneeseen ja hevi metal!
Erikoisvarusteltu Unicornibot valmiina toimintaan.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sattumia sarjakuvahyllystä #65: Noah Van Sciver – As a Cartoonist
SARJAKUVA | Amerikkalaisen indie-sarjakuvan nuori veteraani sekoittelee itseironista omaelämäkertaa huikentelevaiseen historialliseen fiktioon.
Sattumia sarjakuvahyllystä #64: Jack T. Chick – Tehtävä
SARJAKUVA | Kiehtovan kummallinen vanhoillis-uskonnollinen sarjakuva tarjoaa kankeaa kerrontaa ja käppäistä piirrosjälkeä. Huumori- ja kauhusarjakuvan keinoja lainaava lohduton novelli herättää ristiriitaisia ajatuksia.
