Sattumia sarjakuvahyllystä #10: Aapo Rapi & Petriina Koivunen – Piloppo

25.06.2020

SARJAKUVA | Taskukokoinen, Nuppuset-julkaisusarjaan kuuluva kuudentoista kuvan sanaton lastensarjakuva Piloppo onnistuu olemaan tuhti lukupaketti myös aikuiseen makuun.

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Aapo Rapin ja Petriina Koivusen minisarjakuvasta Piloppo (Petomies/Kutikuti ry 2016)

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Aapo Rapi (s. 1977) piirtää moderneja sarjakuviaan viehättävän vanhakantaisesti. Taitava tussikynäkäsityöläisyys ja kyky kuljettaa tarinaa ja tunnelmia ainoastaan kuvilla tekevät Rapin nykysarjakuvista kauniisti ajattomia.

Rapin albumi Meti oli ehdolla Euroopan tärkeimmän sarjakuva-albumipalkinnon saajaksi Angoulêmen sarjakuvafestivaalin pääsarjassa vuonna 2011. Kyseinen, tekijän mummon Etelä-Karjalan murteella sanailemia muistoja mahtavasti kuvittava teos ilmestyi Suomessa vuonna 2008 Arktinen Banaani -kustantamon julkaisuna. Muista pläjäyksistä kannattaa erikseen mainita ainakin Kelomökkien mies (Kutikuti, 2006), Naaburger (Huuda Huuda, 2009), Tulevaisuuden mies (Huuda Huuda, 2013), Kosmista kauhua (Like, 2014), Tahvana (Like, 2015) ja Kuti-lehden numero 50 vuodelta 2019, joka on kokonaan Rapin ja Koivusen käsialaa, kuten myös tämän jutun aiheena oleva minilipare.

Omassa subjektiivisessa maailmanjärjestyksessäni Aapo Rapi on harvinaislaatuinen master storyteller ja ihan ältsin mahtava piirtäjä. En ole näkemykseni kanssa täysin yksin, sillä ainakin someinfluensseri ja sarjakuvataiteilija Kasper Strömman on Kasper Diem -blogissaan sanonut seuraavaa: ”Me täällä Kasper Diem -blogissa rakastamme Aapon piirrostyyliä. Me rakastamme sitä niin paljon että voisimme mennä sen kanssa naimisiin.”

sattumia10 kuva1

Rakastettavaa piirrosjälkeä, runsaasti informaatiota yhdessä ruudussa.

Piloppo on yhdeksäs osa fyysisiltä mitoiltaan pikkuruista (105 mm x 105 mm), lapsille suunnattua Nuppuset-julkaisusarjaa. Havainnollinen mainosteksti kertoo Nuppusten olevan ”riemastuttava ja herttainen sarja, joka koostuu taiteilijoiden laatimista lasten katselukirjoista. Nuppusista on iloa myös aikuisille”.

Mainosteksti pitää hyvin paikkaansa erityisesti juuri tämän kuudellatoista kuvalla kerrotun tarinan kohdalla.

Sattumia10 kuva2

Hahmo maailmassa. Pelkästään yöpöydällä tapahtuu kaikenlaista.

Kansikuva, ja samalla tarinan ensimmäinen ruutu esittelee keskushahmon, iloisena heräävän pallopään silinterihattuineen. Lempeästi hehkuva värimaailma kutsuu ainakin aikuisen silmää tutkiskelemaan kuvaa tarkemmin. Keräämäni muutamat havainnot lapsilukijoista todistavat myös varsinaisen kohderyhmän tuijottelevan näitä kuvia hartaasti.

Tarkempi tutkiskelu tuottaa tuloksia, hattu-ukkelin ympärillä on valmis maailma. Löytyy kreisiä yöpöydällä seisovaa jalkalamppua, monenlaista hauskaa elukkaa madoista kissan kautta lintuihin, mystistä astrologiakuvastoa ja jotain Tarot-kortteja. Maailma on yhtä aikaa kutsuva ja jännittävä, yhteen kuvaan tuntuu mahtuvan jo sinällään suurempi kertomus.

Efekti on samankaltainen kuin Maurice Sendakin Hassut hurjat hirviöt -kuvitusten, Tove Janssonin Muumi-visioiden, Janoschin Panama-kirjojen taikka Richard Scarryn tai Mauri Kunnaksen yksityiskohtien bongailuun kannustavien kuvien äärellä. Rapin ja Koivusen kuvat painivat tasavahvoina kovassa klassikkosarjassa.

Sattumia10 kuva3

Tunnelmaa ja tyyppejä.

Tästä eteenpäin jutun vahvuudet ovat oikeastaan samat kuin Aapo Rapin adults only -jutuissa, vaikkei muulle tuotannolle olennaista ryyppäämistä, röökaamista, kiroilua ja slapstick-väkivaltaa esiinny. Piloppon jokainen kuva on jonkinlainen pieni mestariteos, joissa sekä tarina että lukijan katse soljuvat eteenpäin huolettomasti. Viivat ja värit pitävät tunnelmaa tapissa ja sommitelmat onnistuvat olemaan yhtä aikaa selkeitä ja täynnä liikettä.

Graafisesti Rapi purjehtii perinteisemmillä vesillä, mutta muuten meno tuo mieleen Tommi Musturin sanattomat Samuel-sarjakuvat, joiden äärellä pelkkä ”hahmo liikkuu maisemassa” -konsepti tarjoaa loputtomasti luettavaa ja löydettävää. Tässä minikirjassa silinteripäinen viittatyyppi kulkee pitkän matkan maagisen hienosta kotimetsästään epäilyttävän satamakaupungin kautta merirosvolaivaan, hurjaan merihätään, mystiseen kaukomaahan, kummallisen jättiläiskuninkaan hoviin ja takaisin. Pysähdyspisteissä Piloppo (joka siis ehkä on hahmon nimi, ainakin teoksen, en osaa ihan varmaksi sanoa) aina onnistuu närkästyttämään ympäristönsä uhkapelissä eli heittämällä noppaa.

Viimeisestä kuvasta voi hyvin siirtyä takaisin ensimmäiseen ja lukea juttua luuppina uudestaan ja uudestaan. Itse viihdyn satumaisella minilomalla ympäröivästä arkitodellisuudesta helposti useita kierroksia, ja löydän jokaisella lukukerralla jotain uutta. Kuusitoista kymmenen sentin neliötä tarjoavat yllättävän täysipainoisen lukukokemuksen.

Sattumia10 kuva4

Tyyppejä ja tunnelmaa.

Samoista aineksista saisi rakennettua unettavan fantasiaromaanin tai pitkäpiimäisesti venytetyn Netflix Original -animaatiosarjan. Joku hyvä kirjoittaja voisi jälkikäteen sanallistaa näiden kuvien ympärille vetävän ja jonnekin kuvien ulkopuolelle kurottelevan tekstimassan, ja käsillä saattaisi olla kova hittituote lastenkirjamarkkinoille.

Sellainen olisikin kiinnostava nähdä, vaikka siinäkin osaltaan tylsyisi tämän teoksen terävin terä: lukijan mahdollisuus ja velvollisuus rakentaa lisää tarinaa kuvien väliin. Sellaiseen eivät kaikki kuvat pysty, mutta Rapin ja Koivusen ”lasten katselukirjan” kuvat tuntuvat ainakin 46-vuotiaan lukijan aivoissa innostavan lempeiltä leikkikentiltä. Pienimmillekin sivuosavipeltäjille alkaa kehittää omia sivujuoniaan. Kuvat kertovat tarinoita tarinoiden sisässä.

Sattumia10 kuva5

Mites esim. toi Herra Hakkaraisen pikkuserkulta vaikuttava hahmo tuolla levitoivalla matolla yhden kuvan vasemmassa reunassa?

Näppärä minikartonkiläystäke on hyvä todiste siitä kuinka suuri sisältö ei aina tarvitse huomiota huutavaa muotoa. Tiiviiden kuvien tihrustelu tuntuu päin vastoin lisäävän tehoa.

Kylläpä mahtuu tunnelmaa mokomaan lipareeseen. Tussiväritys hehkuu pienillä mattasivuilla ihanasti, eikä elävä viiva tukkoudu pienessä koossa.

Sattumia10 kuva6

Raju päänräjäytystatska pahishahmolla.

Rapin piirrosjälki liittää jutun myös underground-sarjakuvan perinteeseen. Robert Crumbin, Vilunki 3000:n, Joakim Pirisen tai Christer Nuutisen yksityiskohtia vilisevät mutta silti selkeät kuvat ovat aivan yhtä osuvia referenssejä, kuten Janosch tai Muumit.

Tekijän aikuisille suunnattuja sarjakuvia lukeneena on helppo yhdistää Piloppon sivuhahmoihin myös reteää kännistä perseilyä ja/tai muuta poliittisesti ja epäpoliittisesti epäkorrektia ja lasten silmille sopimatonta toimintaa. Piloppon maailmaan mahtuu ties mitä okkultismia ja huumesieniä, jotka ovat juuri ja juuri rajattu kuvista ulos. Tämä ulottuvuus lisää jutun jännittävyyttä ainakin meille, joille Aaro Rapi on tullut tutuksi ensisijaisesti aikuisille suunnatun nykysarjakuvan tekijänä.

Sattumia10 kuva7

Arpa on heitetty, jengi sekoaa.

M.A. Numminen on sanonut omakohtaisena havaintonaan lastenkulttuurista että ”lapsille pitää olla yhtä asiallinen kuin aikuisillekin”. Piloppo ja koko Nuppuset-sarja edustavat juuri tätä lähtökohtaa. Asiallinen pikku nide, ainakin aikuiseen makuun.

Aikuisen ja ei-aikuisen maun eroista on ehkä hyvä vielä lopuksi nostaa esiin suomi-dubbaus Riesen-suklaamainoksesta 2000-luvun alkupuolelta. Mainos ei toki liity millään tapaa Aapo Rapin ja Petra Koivusen hienoon pienoissarjakuvaan, mutta on se silti katsomisen arvoinen ja hyvin monin tavoin vaivaannuttava pohdiskelu ihmisen ja tämän mielipiteiden muutoksesta ajan virrassa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This