Howard Chaykinin The Shadow: Veren ja tuomion päivä -minisarja ilmestyi Suomessa Thriller-sarjakuvalehdessä vuonna 1990. Kuvat: Petri Hänninen
SARJAKUVAKLASSIKOT | Howard Chaykinin vuonna 1986 julkaistu neliosainen The Shadow: Veren ja tuomion päivä -minisarja on Frank Millerin Batman: Yön ritarin sekä Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Watchmenin ohella yksi tärkeimmistä supersankarien ajan loppua kuvaavista sarjakuvista.
”Tämänkaltaista luovaa sarjakuvakerrontaa näkee valitettavan vähän.”
ARVOSTELU
Howard Chaykin: The Shadow: Veren ja tuomion päivä
- Julkaisija: Kustannus Oy Semic.
- Alkuteos: The Shadow: Blood and Judgment (DC Comics Inc, 1986). Julkaistu alun perin Thriller-lehden numeroissa 2–5/1990.
- Käännös: Matti Niskala ja Jouko Ruokosenmäki.
Vuosina 1986–1987 julkaistiin kolme supersankarien ajan loppua kuvaavaa minisarjaa: Frank Millerin Batman: Yön ritari, Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Watchmen sekä Howard Chaykinin The Shadow: Veren ja tuomion päivä.
Kaikissa kolmessa teoksessa on sama aihe: joku tai jokin ajaa eläköityneet menneen ajan sankarit palaamaan kaduille. Yön ritarissa Batman palaa Kaksikasvon jäljille, ja lietsoo samalla muutkin rikolliset ja mielipuolet liikkeelle. Watchmenissä Rorschach aloittaa Koomikon murhan tutkimisen ja pääsee isomman rötöskuvion jäljille, ja Veren ja tuomion päivässä entisten apulaisten murhat saavat The Shadow’n palaamaan länteen.
Yhtäläisyydet eivät ole täysin sattumaa, sillä sekä Chaykin että Miller työskentelivät Upstart Associates -sarjakuvastudiolla 1980-luvun alussa, ja tuntevat hyvin toisensa. Sekä Yön ritarissa että Veren ja tuomion päivässä on paljon samankaltaisuuksia, muun muassa uutislähetysruudut.
VIDEO: The Shadow on tunnettu hyytävästä naurustaan.
The Shadow ilmestyi Detective Story Hour -radio-ohjelman kertojaksi vuonna 1930. Ohjelma oli osa Street & Smith -yhtiön Detective Story Magazine -julkaisun myynninedistämistä.
Hahmosta tuli niin suosittu, että seuraavana vuonna Street & Smith palkkasi pulp-kirjailija Walter B. Gibsonin (1897–1985) kehittämään hahmoa ja kirjoittamaan tarinoita uuteen The Shadow Magazineen. Gibson oli kuuluisa siitä, että hän pystyi takomaan jopa 10 000 sanaa päivässä. Ei siis merkkiä, vaan sanaa, ja mekaanisella kirjoituskoneella. Vertailun vuoksi mainittuna tässä artikkelissa on noin 850 sanaa.
Maaliskuussa 1940 The Shadow sai oman Shadow Comics -sarjakuvalehtensä.
Howard Chaykin työskenteli Wally Woodin avustajana ja poimi häneltä opit 22 sarjakuvaruudusta, jotka toimivat aina.
The Shadow on koulutettu myyttisessä Shambalan kaupunkivaltiossa, ja hänellä on useita ihmiskyvyt ylittäviä taitoja. Hän kykenee muun muassa siirtymään varjosta toiseen, olemaan liki näkymätön ja sormuksensa avulla murtamaan kenet tahansa puhumaan totta.
Howard Chaykin on lisännyt The Shadow’n ominaisuuksiin myös naisten kaatamisen, mikä aiemmin oli ainoastaan hänen apulaisensa Harry Vincentin yksinoikeus.
Myös The Shadow’n ulkomuoto on saanut kohennusta. Viitta ja verenpunainen kaulaliina ovat vaihtuneet punavuoriseen takkiin, ja kuokkanenää on siloteltu. Nyt The Shadow on peruskomea aristokraatti.
Näkyvin muutos on kuitenkin tuttujen Coltien vaihtuminen Micro Uzi -konepistooleihin. Sarjakuvan ilmestymisaikaan asetta kantoivat huumekauppiaat ja muut kasarikonnat. Fanit eivät tästä pitäneet, ja sarja saikin jyrkkää kritiikkiä.
Ääniefektit ovat melkein käsinkosketeltavia.
The Shadow: Veren ja tuomion päivä -minisarja koostuu neljästä 28-sivuisesta numerosta, joista jokaisessa on omanlaisensa rytmi. Varsinkin ensimmäisen numeron rakenne on mielenkiintoinen.
Ensimmäisessä numerossa on yhteensä 21 kohtausta, joista suurin osa on vain sivun mittaisia. Tapahtumat vuorottelevat pahiksen kätyreiden suorittamien murhien, ja The Shadow’n ja tämän apulaisten edesottamusten välillä. Kiihkeä rytmitys synnyttää uskomattoman jännitteen, joka puretaan numeron kolmessa viimeisessä kohtauksessa.
Vihjeitä tiputellaan yksi kerrallaan. Kohtaus saattaa esitellä jonkin henkilön, esineen tai sanan joka viittaa pahiksen tulevaan toimintaan tai The Shadow’n menneisyyteen. Lukijan on oltava tarkkana.
The Shadow synnyttää Shadowmanian, jota puidaan televisiossa, aivan kuten Batmanin paluusta käydään debattia Yön ritarissa.
Chaykin on taitava tarinaniskijä, joka kertoo paljon sillä mitä jättää kertomatta. Hänen sarjakuvansa saattavatkin joskus tuntua sekavilta ja vaikeatajuisilta.
Chaykin tuo lukijan aina keskelle kohtausta. Lukija yrittää päästä kärryille mistä henkilöt puhuvat; joskus sillä on merkitystä, joskus dialogi on vain täytettä. Sivuhenkilöillekin on luotu tausta ja omanlaisensa puhetapa, vaikka he esiintyisivät tarinassa vain parin kolmen ruudun ajan.
Sarjan toisessa numerossa tarinan rytmitys rauhoittuu, mutta ruudutus tiivistyy. Jakso valaisee The Shadow’n syntyhistorian Chaykinin tulkintana. Tarina vie 1920-luvun levottomaan Aasiaan, jonka satamissa eri kansallisuuksien roistot juhlivat ja punoivat juoniaan.
Ruutujen kaventuessa sarjakuvan aika tihenee.
Chaykin käyttää ruudutusta varsin elävästi, ja sivualan käyttö on esimerkillistä. Ruudut leikkaavat toistensa päälle, eivätkä hahmot pysy ruutujen sisällä. Tämänkaltaista luovaa sarjakuvakerrontaa näkee valitettavan vähän.
Normaalisti sarjakuvasivulla on keskimäärin 5–8 ruutua, mutta Chaykinilla niitä saattaa olla kymmeniä. Näin sarjakuvan aika tihenee, ja lisäksi sivulle saadaan mahtumaan enemmän tavaraa.
Tämäkin asia yhdistää Veren ja tuomion päivää, Yön ritaria ja Watchmenia. Watchmenissa on keskimäärin 9 ruutua sivulla ja Yön ritarissa 16. Jokaisessa näistä teoksista perinteistä sarjakuvakerrontaa on rikottu.
Visuaalisesti Veren ja tuomion päivä on puhdasta kasaria.
Alun perin vuonna 1986 julkaistu Veren ja tuomion päivä oli kerronnallisesti että visuaalisesti ajan hermolla. 1980-lukuisuus näkyy muodissa Yön ritarissakin, mutta The Shadow’ssa se iskee silmille.
Chaykinin viivoittimella vedetty piirrosjälki muistuttaa usein julistetaidetta, ja sekin on hyvin kasaria. Ääniefektit ovat pitkiä ja runsaita, ja melkein käsin kosketeltavia.
Hienointa Veren ja tuomion päivässä ovat realistiset hahmot. Keski-ikäiset ja vanhukset näyttävät kursailematta siltä mitä he oikeasti ovatkin leveine takapuolineen ja kaksoisleukoineen.
Chaykinin tavaramerkki on ruudut, joissa näkyy osittainen lähikuva kasvoista. Silmät ja nenä, mutta ei suuta. Frank Miller käytti Yön ritarissa saman ruudun poikkeusta, jossa kasvojen yläosa leikkautuu pois, ja huomio keskittyy puhujan suuhun.
Tämän efektin Chaykin on poiminut Wally Woodilta, jonka avustajana hän työskenteli. Wood teki avustajilleen ohjeeksi piirroksen “22 Panels That Always Work”, jonka Larry Hama sittemmin nimesi ja kopioi levitykseen.
Petri Hänninen
Sarjakuvaklassikot-palstalla Petri Hänninen esittelee sarjakuvateoksia, joista ei ole luettavissa kunnollista suomenkielistä arvostelua, tai tarkastelee niitä eri valossa kuin niiden ilmestymisen aikaan. Suomen arvostelijoiden liitto on tukenut juttusarjan kirjoittamista apurahalla.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Anne Strengin unenomainen sarjakuvateos Kulkijoiden juhlat tarjosi pakopaikan todellisuudesta
SARJAKUVAKLASSIKOT | Anne Strengin sarjakuvateoksessa Kulkijoiden juhlat matkataan fantasiamaailmassa ja tavataan sen erinäisiä asukkaita.
Ronkainen, Riionheimo, Hukkanen ja monta muuta – joensuulaisen sarjakuvainnostuksen jäljillä
SARJAKUVA | Pirkanmaalta vuonna 1994 Joensuuhun muuttanut Kirsi Jaatinen päätti leikkiä salapoliisia ja ryhtyi selvittämään yhden paikallisen kulttuuri-ilmiön, sarjakuvan piirtämisen, suosiota.
