Sirkusten johtajat kilpasilla – arvioitavana japanilainen korttipeliuutuus Scout

Kuva: Mikko Saari

Japanilainen lautapelikulttuuri keskittyy pieniin ja näppäriin peleihin, ainakin niiltä osin kuin se meille on rantautunut. Tokion kaltaisten suurkaupunkien pienet asunnot huomioiden on tietysti ymmärrettävää, miksi Japanissa ei samalla tavalla innostuta jättikokoisista laatikoista ja neliömetrejä vaativista isoista pelilaudoista. Scoutin (2023) japanilainen julkaisija on Oink Games, joka tunnetaankin hyvin pieniin laatikoihin ahdetuista peleistä. Suomessa on pakannut Scoutin vähän isompaan laatikkoon, mutta pieni ja näppärä korttipeli sieltä yhä löytyy.

Genreltään Scout on kiipeämispeli. Tämä kiinalaistaustainen perinteisten korttipelien mekanismi on saanut paljon suosiota myös länsimaissa, missä tunnetuimpia genren edustajia ovat jo 1990-luvulla ilmestyneet Tichu ja The Great Dalmuti. Kiipeämispeleissä tavoitteena on päästä korteistaan eroon. Pöytään pelataan korttisettejä ja jotta saa pelata, on pelattava arvokkaampi setti – tästä korttien arvon kiipeämisestä pelit ovat nimensäkin saaneet. Jos kukaan ei voi ylittää settiä, sen pelannut kerää kortit ja saa aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä.

Scout muokkaa tätä peruskuviota muutamalla herkullisella tavalla. Ensinnäkin se nappaa Uwe Rosenbergin Bohnanzan esittelemän idean siitä, ettei kädessä olevien korttien järjestystä saa muuttaa. Kortit ovat, miten ne on käteen jaettu. Jotta yhdistelmän voi pelata, sen on oltava kädessä vierekkäin ja suoran on vieläpä oltava oikeassa järjestyksessä (345 tai 543 käy, 354 ei). Toinen jippo on se, että kortit ovat kaksipuolisia. Kortit on numeroitu 1–10 ja 45 kortin kokoisesta pakasta löytyy kaikki kahden numeron yhdistelmät. Jaon alussa kätensä saa halutessaan pyöräyttää ympäri ja valita sen puolen, joka näyttää paremmalta.

Myös perinteinen pelaa tai passaa -asetelma pistetään hieman uusiksi. Jos pöytä on tyhjä, sinne voi pelata kädestään joko haluamansa mittaisen suoran tai minkä tahansa määrän samannumeroisia kortteja. Jos edellisen pelaajan settiä ei voi tai halua ylittää, voi siitä ottaa yhden kortin itselleen käteen. Kortti pitää ottaa setin reunoilta ja sen saa sujauttaa käteensä haluamaansa kohtaan kummin päin tahansa, eli tällä tavoin on mahdollista parantaa kättään. Pelaaja, jonka settiä näin harvennetaan, saa lohdutuspalkintona yhden pisteen. Kerran jaossa on mahdollista tehdä molemmat: ensin nostaa kortin pöydältä ja sitten pelata oman setin pöytään. Tämä on teholiike, jonka oikea ajoitus on tärkeää.

Kun pelaa suuremman setin pöydällä olevien korttien päälle, saa nämä kortit omaan pistepottiinsa. Jako voi päättyä kahdella tavalla: joko jonkun pelaajan tyhjentäessä kätensä tai kun joku korttisetti pysyy pöydällä koko kierroksen ympäri, eli kukaan ei saa pelattua sen yli. Jaon lopussa lasketaan pisteet: jaon aikana kortteja lyömällä tai omien korttien noukkimisesta tienatuista pisteistä vähennetään käteen jääneet kortit. Pisteissä voi siis joutua miinuksille, jos on vain kerännyt kortteja käteensä saamatta niitä pelattua. Kokonainen peli koostuu yhdestä jaosta pelaajaa kohden.

Scoutissa korttikäden voi kääntää halutessaan ympäri. Kuva: Mikko Saari

Scout on nokkela peli. Siinä on tasapainoteltava korteista eroon pääsemisen ja käden rakentelemisen välillä: keräämällä käteen kortteja pöydältä voit parantaa kättäsi huomattavasti, mutta toisaalta helpotat seuraavan pelaajan tilannetta ja jos peli päättyykin äkisti, käteen kerätyt kortit syövät pisteet.

Pelaajamäärällä on varsin paljon merkitystä pelin kulkuun. Scout on varsinaisesti 3–5 pelaajan peli; sääntökirjassa on kahden pelaajan muunnelma, jota en ole kokenut kiinnostavaksi kokeilla. Kolminpeli on nopea; toisinaan vähän liiankin nopea, sillä jos onnistuu pelaamaan tarpeeksi vahvan setin, käy helposti niin, että molempien muiden pelaajien on noukittava pöydästä kortit, jolloin jako päättyy ja setin pelannut todennäköisesti voittaa. Nelin- ja viisinpelissä tämä voittoehto on paljon harvinaisempi, sillä on vaikea pelata niin hyvä setti, että se kestäisi vielä sen jälkeen kun kaksi tai kolme pelaajaa on noukkinut siitä kortteja. Viisinpeli on toisaalta vähän pitkänpuoleinen. Scout on kyllä pelattava kaikilla pelaajamäärillä, mutta parhaimmillaan se on nelinpelinä.

* *

Niin, Scoutilla on tosiaan aihekin: pelaajat ovat sirkuksenjohtajia, jotka kilpailevat hienoilla sirkusesityksillä ja houkuttelevat taiteilijoita toisista sirkuksista omiinsa. Kortit edustavat sirkustaiteilijoita, joista jokaisella on nimi ja oma lajinsa: yhdeksiköt ovat trapetsitaiteilijoita, ykköset klovneja, nelosen jonglöörejä ja niin edelleen. Korteista muodostuvien sirkusesitysten kommentoinnista voi saada hetken hupia, mutta käytännössä sirkusaihe jää paperinohueksi.

Ilmeisin vertailukohta Scoutille on saksalaisen Katja Stremmelin korttipeli Krass Kariert (2018) tai Dealt!. Sekin on kiipeämispeli, jossa korttien järjestystä ei saa muuttaa. Scoutin ilmestyessä pohdin, korvaako se Krass Kariertin, sen verran samankaltaisista peleistä on kyse, mutta näin ei ole käynyt. Peleillä on sen verran eroa, että molemmille on löytynyt tilaa. Krass Kariert on kolmella pelaajalla Scoutia parempi peli. Sitä ei kuitenkaan ole julkaistu suomeksi, eikä sitä saa Suomesta tällä hetkellä

Nokkelien, perinteisiin korttipeleihin perustuvien, mutta päälle uutta rakentavien pelien ystäville Scout on nappivalinta. Jos pelaajat ovat kokemattomia korttipelien suhteen, tässä voi olla vähän sulateltavaa; toisaalta länsimaisten tikkipelien veteraaneillekin Scout on uudenlainen pelikokemus. Opettelu kuitenkin palkitaan jännittävillä käänteillä ja yllätyksillä, joita Scoutia pelatessa riittää.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua